31. maaliskuuta 2000
Teksti:

Kommunistinen Pohjois-Korea on maailman suljetuin valtio. Maasta on lähes mahdoton saada mitään tietoja.
    Pohjois-Koreassa diplomaatitkaan eivät pääse pääkaupunki Pjongjangin ulkopuolelle. Yksikään toimittaja ei ole haastatellut maan nykyistä diktaattoria Kim Jong-iliä, eivätkä pohjoiskorealaiset tiedä, onko johtaja edes naimisissa tai onko hänellä lapsia. Maan virallisen tietotoimiston uutiset kertovat vain onnittelutervehdyksistä eri maiden uusille johtajille.
    Vaikka julkisivua pidetään virallisin voimin pystyssä, ulkomaalaiset tarkkailijat antavat Pohjois-Koreasta lohduttomia arvioita: nälkään on ehkä kuollut miljoonia, ja Punaisen Ristin avustusohjelmissa maa määritellään pahimpien kriisipesäkkeiden joukkoon.
    Pohjois-Korean oma viesti on ihan toinen: maalla ei ole koskaan mennyt paremmin, siellä on täystyöllisyys ja vaaleissakin äänestysprosentti oli 98,87. Hyvinvoinnista kertoo myös maapalloa kiertävä satelliitti, joka kailottaa jatkuvalla syötöllä suuren johtajan, edesmenneen Kim Il-sungin ilosanomaa.
    Turistin, tutkijan ja avustustyöntekijän kertomukset Pohjois-Koreasta kolistelevat diktatuurin kulisseja, mutta kukapa tietää, kukapa tietää.

”Pjongjang on valtaisa monumentti

”Pohjois-Korean sulkeutuneisuudesta kertoo turistien määrä: viime vuonna maassa kävi noin 2 000 matkailijaa. Omituista kyllä suomalaiset voivat seuramatkailla Pohjois-Koreassa.
     Olympia-matkatoimiston matkanjohtaja Pirjo Repo kuvailee pääkaupungin Pjongjangia häkellyttävän kauniiksi monumentiksi.Viime toukokuussa Repo luotsasi Pohjois-Koreassa 15 suomalaisen ryhmää. ”Onhan siinä aina vähän ongelmaa järjestää matkoja maahan, jossa on meneillään ruohonsyöntivaihe”, Repo sanoo ja viittaa Pohjois-Korean nälänhätään.
    ”Pohjois-Koreassa menee kaikilla yhtäläisesti päin helvettiä, siksi siellä käynnissä ei ole riiston makua”, sanoo yksi utelias maailmanmatkaajanuorukainen, joka aikoo ensi kesänä matkustaa Pohjois-Koreaan, jonka äärimmäisyys ja omituisuus kiehtoo.”Ei viikon matkalla Pariisissakaan näe paikallista arkea”, hän jatkaa.
    Pirjo Repo on samaa mieltä: turisti on aina turisti. ”Matkailija on häkissä, tosin kultaisessa, mutta eihän kaikkea voi peittää esimerkiksi pitkillä bussimatkoilla”, Repo sanoo.
    Pohjois-Koreassa turisti ei törmää aliravittuihin ihmisiin ja maan arkeen. Matkailu on luonteeltaan pyhiinvaellusta juche-aatteen merkittävimmillä monumenteilla kuten 50 metriä korkealla suuren johtajan patsaalla. Juche on maan virallinen ideologia, jonka on luonut suuri johtaja, jo edesmennyt Kim Il-sung.
    Työväenpuolueen muistomerkkejä ja sankarihautoja riittää loputtomiin. Turisteilla ei ole omaa aikaa, vaan loma vedetään läpi minuuttiaikataululla. Kritiikille ei ole sijaa.Muistomerkeille on laskettava kukkia, joista rahastetaan kova hinta. Kaikkialla soi koko ajan musiikki.
    ”Ihmisiä ei ole ylipäätään missään muualla kuin muistomerkeillä, mutta niillä onkin sitten tuhottomasti väkeä”, Repo kuvailee.Turisteille pöytä on koreana.
    ”Ei meillä nälkä ollut matkalla. Kahvikupit tosin ovat kuin nukkekodista”, Repo muistelee.
    Pohjois-Korean visiitti oli osa lomalaisten Kiinan matkaa, ja yhteensä paketille tuli hintaa reipas kymppitonni.

”Keskitysleiripopulaatio on ilmeisen suuri

”Renvall-instituutin tutkija Tauno-Olavi Huotari kirjoittaa parhaillaan kirjaa Koreoista. Korea, kolme ovea tiikerin valtakuntaan -teos ilmestyy toukokuussa, ja sen tekijöinä ovat myös Itä-Aasian kielten ja kulttuurin professori Juha Janhunen ja kulttuuriantropologian professori Ilmari Vesterinen.
    Kolmikko on orientalisteja, joiden kiinnostus Koreaan kumpuaa halusta sijoittaa maan kulttuuri, historia ja nykyisyys Itä-Aasian kulttuurikokonaisuuteen. Suomeksi ei ole aiemmin ilmestynyt kokonaisvaltaista esitystä Koreoista.Huotari on itse käynyt Pjongjangissa.
    ”Pjongjang on näyttöpaikka. Kim Il-sungin yliopistossa on valtavasti valkoisella päällystettyjä tuoleja, joihin kukaan ei saa istua. Kim Il-sung on käynyt yliopistossa antamassa henkilökohtaista opastusta ja istunut tuoleilla, jotka on sitten saman tien museoitu”, Huotari kertoo.
    Kun kyselee tutkijoilta Pohjois-Koreasta, vastaukset alkavat yleensä ”emme tiedä”, ”voi arvata”, ”ilmeisimminkin”.
    ”Kukapa tietää, kukapa tietää”, Huotari aloittaa arvionsa Pohjois-Korean nykytilanteesta ja nälkään kuolleiden määrästä.
    Huotarista on selvää, ettei Pohjois-Korea pysty vielä vuosiin ruokkimaan itse väestöään. Nälkään kuolleiden määrän arviot vaihtelevat muutamasta sadasta tuhannesta kolmeen miljoonaan.
    ”Totuus lienee jossain siinä välissä. Monet tarkkailijat perustavat lukunsa Kiinaan tulleiden pakolaisten haastatteluihin. Heidän mukaansa kuolleita olisi 2,5-3 miljoonaa. Ristiriita on siinä, että avustustyöntekijät eivät ole nähneet ruumiita.”
    Huotarin mielestä kuolleiden määrä on selvästi valtiosalaisuus, mutta kulissien pystyssä pitäminen vaatii kovia otteita.
    ”Maassa on huimaava kastijärjestelmä. Hallinnolliset mahdollisuudet erilaisiin rangaistuksiin ovat suuret, jos joku asettuu uhmaamaan isää, poikaa ja pyhää henkeä”, Huotari sanoo.
    1960-luvulla pohjoiskorealaiset jaettiin kategorioihin, joissa oli kolme pääluokkaa. Pääluokat taas jakautuivat yhteensä 51 eri alaryhmään. Asema jaottelussa määrää suhteen puolueeseen ja ratkaisee, onko henkilöllä oikeus tiettyihin hyödykkeisiin, pääsy tiettyyn ammattiin, opiskelupaikkaan, jopa väestönsuojaan. Jako vaikuttaa myös asuinpaikkaan: pääkaupungissa ei saa asua ideologisesti epäluotettavia eikä vammaisia.
    Huotari arvelee, että Pohjois-Korean oikeusjärjestelmä on Kiinaakin kovempi.”Keskitysleiripopulaatio on ilmeisen suuri, ja teloituksia on paljon.”

Suomella erityissuhde?

Pohjois-Korea ajautui talouskatastrofiin 1990-luvulla, kun maataloustuotanto romahti lopullisesti.
     Matkailu on Pohjois-Korealle epävirallista suhteiden luomista. Suomella tuntuu olevan paljon kontakteja maahan: on seuramatkaa, kansanedustajien ystävyysseuramatkaa. Olipa Kim Il-sungin poika vuosikausia Suomessa Pohjois-Korean suurlähetystössäkin.
    ”Ei Suomella ole erityissuhteita Pohjois-Koreaan. Aikoinaan 1970-luvulla Suomi harrasti sen kanssa samaa jaettujen maiden politiikkaa kuin Saksankin kanssa, eli diplomaattisuhteet oli molempiin Koreoihin”, Huotari sanoo.
    ”Suhteet lopahtivat aika lailla siihen, ettei Pohjois-Korea pystynyt hoitamaan velkojaan. Suomesta sinne myytiin kuuluisa paperikone, jonka maksuja jouduttiin penäämään vuosikymmeniä.”
    Maan maine oli 1960-70-luvulla kehitysmaaksi varsin hyvä, Huotari arvioi. Jo 1970-luvulla kyllä tajuttiin, että tilastolukuihin liittyi propagandaa, mutta silti Pohjois-Korean uskottiin kehittyvän vakaasti. Korean jaossa suurin osa raskaasta teollisuudesta jäi pohjoiseen.

”Aliravitsemus on kestänyt ainakin 10 vuotta

”Rea Noponen on ainoita suomalaisia, joilla on tuoretta silminnäkijäkokemusta Pohjois-Korean kurimuksesta. Hän oli 15 kuukautta Punaisen Ristin avustustyöntekijänä Pohjois-Koreassa ja palasi Suomeen viime marraskuussa.
    ”Pohjois-Korea on ainut maa, missä olen nähnyt akuutissa aliravitsemustilassa olevia 25-vuotiaita nuoria miehiä.”
    Noponen on työskennellyt myös Saudi-Arabiassa, Afganistanissa, Somaliassa, Keniassa ja Tansaniassa ja nähnyt aliravittuja lapsia monissa avustusprojekteissa, mutta Pohjois-Koreassa tilanne on poikkeuksellinen, sillä siellä ei näe ainuttakaan ylipainoista ihmistä. Ammatiltaan Noponen on erikoissairaanhoitaja-kätilö ja hoitotieteen maisteri.
    Noposen mukaan vakava krooninen aliravitsemustila on kestänyt Pohjois-Koreassa ainakin 10 vuotta, ja tilanne näyttää pahenevan koko ajan. Pitkäaikainen aliravitsemus vaikuttaa kasvuun ja luustoon. Myös yleiskunto heikkenee ja ihmiset sairastuvat helpommin. Noponen näki lapsia, joiden ikää oli mahdoton määrittää kitukasvuisuuden vuoksi: 13-vuotiaat näyttivät hädin tuskin 7-vuotiailta.
    Punaisen Ristin avustusohjelmassa Noponen jakoi lääkkeitä ja varusteita 1 700 klinikalle ja sairaalalle ympäri Pohjois-Koreaa, ja siksi hän pääsi matkustamaan maassa. Työhön kuului myös kätilöiden ja lääkäreiden kouluttamista.
    Periaatteessa maassa on hyvä verkosto sairaaloita ja terveysasemia, mutta ne eivät vain toimi, Noponen sanoo.Sairaaloissa ei ole lainkaan varusteita. Potilaita ei juuri ole. Sairaalan väki ei välttämättä ole töissä, sillä he saavat olla puolet kuukaudesta kotona tekemässä töitä ja keräämässä ruokaa perheelleen.
    Sairaat eivät pääse kuljetusongelmien vuoksi sairaalaan, eikä niissä ole ruokaa potilaille. Sähköä ei useinkaan ole, eikä lämmitystä, ja talvella pakkasta voi olla -35.
    Sairaanhoitajien koulutus on hyvin lyhyt, eikä Noponen kutsuisi heitä sairaanhoitajiksi.
    ”Lääkäreistä iso osa on käynyt vain kolmivuotisen koulutuksen, joka vastaisi Suomessa ehkä sairaanhoitajan koulutusta.”
    Pohjois-Koreassa on kaikki ne tavalliset taudit, jotka kielivät maan pitkäaikaisesta kurimuksesta: koleraa, hengitystieinfektioita, ripulitauteja ja raju tuberkuloosiongelma.
    Viranomaiset kielsivät kauan avustustyöntekijöiltä, että maassa on malariaa, koska malaria kuuluu heistä vain kehitysmaihin, mutta viime aikoina malariaakin on esiintynyt.
    ”Huussit leviävät tulvien aikaan ja saastuneet vedet levittävät tartuntatauteja. Vesijohdot, missä niitä on, ovat kovin huonokuntoisia ja vanhoja.”

Ympäristökatastrofi

”Poikkeuksellista on myös ihmisten täydellinen eristäminen muusta maailmasta. Omassa maassa ei saa matkustaa; Pjongjangissa on valtavasti väkeä, joka ei ole koskaan poistunut kaupungista”, Rea Noponen kertoo.
    Pjongjangin ulkopuolella ei ole juuri valaistusta, eikä pääkaupungissakaan öisin. Lämmitys on vielä pahempi ongelma. Ympäristökatastrofikin on käynnissä.
    ”Kun ei ole hiiltä tai polttoainetta, he kaatavat puut pitkin talvea.”
    Noponen on sitä mieltä, ettei kukaan voi arvioida nälkään kuolleiden määrää. Nyt myös maan viranomaiset myöntävät, että maa on vakavassa kriisissä.
    ”Riisi, maissi ja vihannekset ovat perusruokaa. Eläimiä on vähän, kalaa on vaivaisia sinttejä. Vuoristosta haetaan lehtiä ja kasveja.”
    Kaupungeissa on myös yksiköitä, joissa valmistetaan jonkinlaista korvikeruokaa, joka sisältää esimerkiksi maissijauhoja ja kasveja.
    ”Korvikeruoka on testien mukaan ihmisravinnoksi kelpaamatonta.”
    Kaikkialle avustustyöntekijöitä ei päästetty.
    ”Näistä alueista emme voi sanoa, mitä siellä on ja kuinka ihmiset elävät.”
    ”Mietiskelimme, tapahtuuko siellä kohta jotain, mutta uskon, että näin voi jatkua vaikka kuinka pitkään. Muissa nälänhätämaissa väki yleensä lähtee liikkeelle, mutta siellä näköjään ei – hyppy tuntemattomaan ei houkuta.”

Uhkailua ohjuksilla

”Oikeastaan kukaan ei halua, että järjestelmä romahtaa, ei Etelä-Koreakaan, sillä romahdus tulee valtavan kalliiksi ja kaaos on aikamoinen”, Tauno-Olavi Huotari sanoo.
    Japani on käynyt kauppaa Korean kanssa, ja turvallisuusongelmat kohdistuvat helposti Japaniin. Myös Venäjällä, Kiinalla ja Yhdysvalloilla on alueella intressinsä.
    ”Varmasti kaikki pelkäävät, että tilanne tulee entistä hankalammaksi. Kukaan ei halua joutua järjestelemään sitä kaaosta.”
    Suuri johtaja Kim Il-sung kuoli sydänkohtaukseen 1994. Kim Jong-il peri isältään pestin ja kommunistisen puolueen pääsihteerin viran. Ihan ensimmäisten liennyttäjien joukossa Kim Jong-il ei ole.
    Varmuudella ei tiedetä, onko Pohjois-Korea ydinasevaltio.
    ”Se kai on selvä, että siellä on yritetty luoda muutakin kuin rauhanomaista ydinteknologiaa. Ohjuksiahan on ammuttu ja vielä vahvemmilla ohjuksilla uhkailtu. Maa on myös vienyt ohjusteknologiaa Lähi-Itään”, Huotari toteaa.
    Vuonna 1994 Pohjois-Korea suostui USA:n painostuksesta luopumaan viideksi vuodeksi yrityksistään rakentaa ydinaseita saaden vastalahjaksi USA:lta viiden miljardin dollarin öljytoimituksen ja kaksi kevytvesireaktoria.
    Viime vuosina Pohjois-Korean meriitteihin on kuulunut Korean sodan aseleposopimuksen rikkominen, sukellusvenevälikohtaus Etelä-Korean rannikolla, yleinen liikekannallepano, keskimatkan ohjuksen laukaiseminen ja tunkeutuminen Etelä-Korean aluevesille.Uhkailuillaan Pohjois-Korea on saanut ainakin pumpattua lisää ruoka-apua.
    ”Lopullinen jännityksen laukeaminen on vielä kaukana, saati sitten Koreoiden yhdistyminen”, Huotari sanoo.

Anna-Liina Kauhanen
Piirrokset Inari Savola