18. helmikuuta 2000
Teksti:

Koko Helsingin yliopisto aiottiin rahdatakantturoiden keskelle 1970-luvun alussa. Vaiettu siirto-suunnitelma kariutui lopulta opiskelijoiden vastustukseen.
     Kolmekymmentä vuotta sitten Helsingin yliopisto natisi liitoksistaan. Suuret ikäluokat olivat vallannet paitsi Vanhan, myös hajallaan ympäri Helsinkiä sijainneen yliopiston.
    Ahtaus ahdisti yliopiston johtoakin. Jostain oli löydettävä lisää tilaa.
    Syyskuun alussa 1969 yliopiston sietämätöntä tilakysymystä kokoontuivat pohtimaan opetusministeriön, rakennushallituksen, Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston edustajat. Kokouksessa oli tarkoitus käsitellä matemaattis-luonnontieteellisen osaston sijoittamista yliopiston opetus- ja koetilalle Viikkiin.
    Keskustelussa Helsingin kaupungin edustaja, kaava-arkkitehti J.E. Kaikkonen esitti kuitenkin yliopistolle tarjouksen, joka olisi ratkaissut koko ahtausongelman kerralla: Viikistä löytyy valtion omistama tuhannen hehtaarin tontti, jolle koko Helsingin yliopisto voidaan siirtää. Koska Viikkiin oltiin juuri tekemässä yleiskaavaa, kaupunki toivoi yliopistolta pikaista vastausta tarjoukseen.
    Opiskelijamääräänsä hukkuvalle Helsingin yliopistolle Viikin pellot tarjosivat oljenkorren, josta se ei voinut kieltäytyä. Päätöksellä oli kuitenkin niin kova kiire, että asiaa valmisteltiin kaikessa hiljaisuudessa.

Pikapäätös viikossa

Viikkoa myöhemmin, 12. syyskuuta, yliopiston rakennussuunnittelutoimikunta käsitteli asiaa ja näytti hankkeelle vihreää valoa. Toimikunta päätti esittää konsistorille, että yliopisto kokonaisuudessaan siirretään 1 000 hehtaarin alueelle Viikkiin.
    Toimikunta oli viikossa ehtinyt miettiä jo siirtojärjestyksenkin. Vuoteen 2000 mennessä Viikkiin siirrettäisiin matemaattis-luonnontie-teellinen, maatalous-metsätieteellinen ja valtiotieteellinen. Muu yliopisto seuraisi vähitellen vuoden 2000 jälkeisinä vuosikymmeninä.
    Kaksi kuukautta myöhemmin, 19. marraskuuta, konsistori oli valmis hyväksymään rakennussuunnittelutoimikunnan esityksen. Koko yliopisto päätettiin siirtää Viikkiin. Kesäkuussa 1970 suunnitelma sai siunauksen valtioneuvostolta, joka suostui varaamaan tuhannen hehtaarin tontin yliopistoa varten.
    Utopia yliopistosta lehmien keskellä oli toteutumassa.
    Pikavauhdilla suunniteltu hanke karahti kuitenkin kiville. Vuonna 2000 yliopiston päärakennus seisoo yhä Senaatintorin monumentaaliaukion laidalla eikä Viikin pellolla.
    Mutta mikä kaatoi Viikki-suunnitelman?

Nevanlinnan selvitys

Arkkitehti Arne Nevanlinnan kasvoille nousee ovela hymy, kun hän muistelee kolmen vuosikymmenen takaisia asioita. Nevanlinna kuului Viikki-suunnitelman avainhenkilöihin: hanketta varten perustettu Viikin rakennussuunnittelutoimikunta tilasi Nevanlinnalta selvityksen Viikin maa-alueen sopivuudesta yliopistolle.
    ”Toimeksiantoni tuloksena katsoin, että Viikin alue on riittävä vaikka koko yliopistolle”, Nevanlinna muistelee.
     Tehtyään selvityksen Nevanlinna otti itsekin kantaa kiistanalaiseen hankkeeseen.
    ”Kun sain projektin valmiiksi, katsoin oikeudekseni ottaa kantaa myös asian korkeakoulupoliittiseen puoleen. Asetuin aika selvästi kannattamaan sitä, ettei ainakaan humanistisia tieteitä saisi siirtää pois keskustasta.”
    Nevanlinna esitti Aika-lehdessä (nykyinen Kanava) tarkat laskelmat osoittaen, että Viikki-hankkeessa oltiin syyllistymässä suuruudenhulluun tilantarpeen liioitteluun.
    Nevanlinnan mielestä hänen selvityksensä osaltaan vaikutti Viikki-hankkeen lopettamiseen.

HYY kaatoi hankkeen

”Ylioppilaskunta käytännössä torpedoi Viikki-hankkeen”, vakuuttaa Ilkka Ruoppila, joka oli HYY:n pääsihteerinä kriittisinä Viikki-vuosina 1969-70.
     ”Kun hankkeesta saatiin vihiä, keräsimme aineistoa eri puolilta. Selvitimme kaavoituskuviota ja metrosuunnitelmia, tiesuunnitelmia ja julkisen liikenteen suunnitelmia”, Ruoppila kertoo. Hän istui HYY:n edustajana hankkeen kannalta keskeisessä yliopiston rakennussuunnittelutoimikunnassa, jonne hänet oli nimetty 1970.
    Nopeasti ja hiljaa edennyt Viikki-suunnitelma nousi pinnalle vasta, kun HYY:n edustajat kirjoittivat asiasta Ylioppilaslehteen ja Helsingin Sanomiin.
    Ylkkärissä ilmestyi 25.9.1970 HYY:n sosiaalivaliokunnan puheenjohtajan Helena Raumolinin kirjoitus otsikolla ”Viikki – ainoa vaihtoehto?”
    ”Viikkiin siirtyminen merkitsisi siis sitä, että lähes jokaisen opiskelijan pitäisi omistaa auto”, Raumolin kirjoitti. Hänen mukaansa Viikkiin muuton tuloksena olisi kampus-yliopisto, joka on eristyksissä ”muusta yhteiskunnasta”.
    Viikki-hanketta vastustaneet ylioppilaat saivat kannanotoilleen arvokasta sivustatukea Viikki-selvityksen tehneeltä Arne Nevanlinnalta.
    Mutta oliko Viikki-suunnitelmassa kysymys juuri siitä, että radikaalit opiskelijat haluttiin eristää pois keskustasta? Siirtoa kannattaneella konsistorin professorikaartilla oli tuoreessa muistissaan Vanhan valtaus ja keskustassa tapahtuneet mielenosoitukset, joiden etujoukoissa opiskelijat marssivat.Haluttiinko Pariisin kevät estää kärräämällä räyhääjät maaseudun rauhaan?
    ”Asiaan oli vaikuttamassa vuoden 1968-70 tapahtumat. Kaupunkikuvassa näkynyt ylioppilasmaailman radikalisoituminen aiheutti ehkä tiettyä halua siivota hankalasti hoidettavat opiskelijat syrjäisemmille seuduille pääkaupungista. Asiaa ei tosin koskaan lausuttu näin, mutta poliittisella tasolla haettiin vaihtoehtoja”, Helsingin yliopiston rakennushistoriaa tutkinut Rainer Knapas sanoo.

Lähteitä:
Helsingin yliopiston konsistorin pöytäkirjat 1969-71. HY:n arkisto.Helsingin yliopisto 1917-1990, Otava 1990.
Yliopiston Helsinki, Helsinki 1989.

Jaakko Lyytinen
Kuvitus Hans Nissen