26. marraskuuta 1999
Teksti:

Ylioppilasteatterin näyttelijästä Sidi Lahdenperästä, 28, tuli Sidi alkukotikaupunkinsa Pietarsaaren kadulla, kun vastaan käveli nuoripari. Tuntematon kundi osoitti Mika Lahdenperää sormellaan ja sanoi tyttöystävälleen: ”Kato, Sidi.” Mika näytti ihan pariskunnan kanilta, jonka nimi oli Sidi.
    Nimi Sidi sopi mainiosti 16-vuotiaalle punkbändin basistille, jolla oli saippuoitu pystytukka.
    Nyt Sidillä on pulisongit ja profiili, josta tulee mieleen, että mies on prässätty. Ulkonäkönsä takia Sidi saa usein juoppojen, kirjailijoiden tai juoppojen kirjailijoiden rooleja. Ylioppilasteatterin uutukaisessa Leningradin piirityksessä Sidi on venäläinen säveltäjä.
    Sidi Lahdenperä on ­ no, kuvailkoon itse:
    ”Mä oon älyttömän tyhmä mies, eikä kukaan halua tietää, mitä mä oon mistäkin mieltä enkä mä edes ole mistään mitään mieltä.”

Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava, ohjaaja Janne Saarakkala ja Leningradin piiritys -näytelmän koreografi Pia Karaspuro eivät ylläty siitä, että Sidiä haastatellaan.
    ”Sidi on YT:n työn sankari ja kertakaikkisen omistautunut teatterille, hinkuihminen. Hän tekee ylimääräistä työtä ja on ollut mukana lähes kaikissa näytelmissä siitä lähtien, kun vuosi sitten tuli mukaan”, Janne Saarakkala sanoo.
    Pia Karaspuro vertaa Sidiä Chapliniin: ”Sidi on hirmu vakava, mutta vakavuudesta syntyy keveyttä ja koomisuutta.”
    Chaplin-vertaus on aika hyvä: vaikkei kyse oli päärooleista, Sidi Lahdenperä erottuu näyttämöllä Ylioppilasteatterin porukasta. Hän näyttelee sopivan pienesti ja haavoittuvaisesti; tyyppi on tärisevän intensiivinen.
    ”Mä olen hirveän nöyrä. Tyhmä ja nöyrä, ne on mussa avainsanat”, Sidi sanoo.
    Myös pitkäpinnaisuus kuuluu miehen hyveisiin.
    ”Mä oon liian nöyrä viikkotolkulla ja kerään lietettä sisälleni. Välillä se räjähtää silmille, nimenomaan muitten silmille. Sitä yllättyy ittekin ja aina hävettää, mutta kun en osaa riidellä niin usein kuin se kai olisi terveellistä.”

Paniikkia pankissa

Sidistä piti tulla kokki, mutta heinänuhan takia hänet pakotettiin ammattikoulun maalarilinjalle.
    ”Heinänuha olis muka altistanut jauhoallergioille.”
    Töitä ei ollut, paitsi sivarissa Kokkolan terveysasemalla. ”Kuskasin pyykkiä, ruokaa ja ruumiita”, Sidi muistelee.
    Työttömyys rassasi ja Sidi vaipui mitääntekemättömyyteen.
    ”Mulla oli paljon kavereista Oulusta ja tapasin käydä siellä. Yksi kaveri sanoi, että hänellä on huone vapaana, lähdenkö. Kävin tupakalla ja menin takaisin treenikämppään ja sanoin että joo, mä lähden kotio pakkaamaan.”

Sidi laskee oman elämänsä alkaneeksi siitä, kun hän muutti neljä vuotta sitten Pietarsaaresta Ouluun. Pietarsaaressa hän ehti olla pitkäaikaistyöttömänä. Mitään ei ollut missään, bändikin oli hajonnut. Oulu osoittautui ihmeen hyväksi kaupungiksi. Sieltä löytyi sosiaaliset piirit, taide- ja mediapaja, Oulun ylioppilasteatteri ja helpotusta sairauteen.
    ”Hiffasin vasta siviilipalveluksessa, että minähän kärsin paniikkihäiriöstä, kun löysin jonkun paniikkihäiriöoppaan. Sitä ennen olin vain pelännyt, että nyt lähti järkikulta, kun vaikka pankkiin meno oli yhtä tuskaa.”
    Paniikkihäiriöitä tulee vieläkin etenkin silloin, kun Sidi juo liikaa kahvia ja jättää syömättä.
    ”Heikko olo johtaa siihen, että kroppa alkaa täristä aivan kauheesti. Se synnyttää taas paniikkihäiriön, että no niin, nyt mää tärisen, mitä nää kaikki musta ajattelee.”
    Paniikki iskee tilanteissa ja paikoissa, joista ei voi muka luontevasti poistua, esimerkiksi pankissa. ”Oon jonottanut puoli tuntia ja seuraavana olisi oma vuoro. Yhtäkkiä huomaan täriseväni ja mua pelottaa ihan hirveästi. Sitä ajattelee, että jos sä tästä nyt lähdet, sähän näytät naurettavalta, sun vuoro on seuraavaksi.”
    Mutta ei auta muu kuin lähteä haukkomaan henkeä pankin ulkopuolelle. Joskus Sidi on pakottanut itsensä jäämään.
    ”Joskus selviää, kun nauraa itelleen, mutta joskus ei.”

Sidistä syy oireiden laantumiseen oli Ouluun muutto ja seurapiirielämän huomattava vilkastuminen.
    ”Oulu on mulle sellainen paikka, että sinne haluan ehdottomasti takaisin.”
    Mediapaja oli Oulun ylioppilasteatterin vieressä, mutta ylioppilasteatteriin saapastelu vaati rohkeutta.
    ”Jotenkin aattelin, että siellä pitää olla ylioppilas.”
    Nöyränä poikana Sidi ilmoittautui ensin lavastusporukkaan. Sitten hän rohkaistui menemään paikalle, kun etsittiin seuraavaan näytelmään halukkaita.
    ”Sitten kuulin, montako miesroolia siinä on. Jaaha, meitä on yksi liikaa, laskin, ja lähdin paikalta, että nyt ei ole enää ketään liikaa.”
    Seuraavalla viikolla Sidiä tultiin hakemaan kotoa harjoituksiin, kun yksi näyttelijöistä oli lähtenyt.
    Oulusta hän lähti Lahteen kansanopiston teatterilinjalle.
    ”Silloinen tyttöystävä opiskeli Helsingissä. Ajattelin, että Lahdesta on vähän lyhyempi matka Helsinkiin kuin Oulusta.”
    Lahti oli kamala kaupunki. ”Olihan siellä paljon halpoja kirpputoreja.”
    Vuosi sitten kansanopiston jälkeen Sidi muutti Helsinkiin ja pyrki turhaan Teatterikorkeakouluun. Syksyllä tärppäsi Ylioppilasteatterin pääsykokeissa.
    ”Teatterikouluun ei ollut niin nälkä, eihän mulla ole mitään tutkintojakaan, mutta YT:lle hain aivan hirveässä hermopaineessa. Halusin YT:lle, se oli enemmän elämän ja kuoleman kysymys. En oikein osaa kuvitella käyttäväni aikaa mitenkään muuten kuin näyttelemällä, ei vaan iske mikään muu.”

Kreivittären alivuokralaisena

Ensimmäisen kuukauden Helsingissä Sidi oli ilman asuntoa. Hän asui silloisen tyttöystävän nurkissa.
    ”Sitten isä auttoi ja pelasti, maksoi takuuvuokran ja muut.”
    Sidi asuu Bulevardilla kreivittären alivuokralaisena.
    ”Mua pelotti kauheasti mennä kreivittären juttusille. Sinne mentiin yksi kerrallaan, kukin vuokralaiskandidaatti oli sopinut ajan. Otin jostain hätäisesti pikkutakin päälle, mulla oli trumpettifarkut ja baskeri päässä. Näytin varmaan kauhean boheemilta, mutta mä olin jotenkin onnellisesti töissä, sen verran että pystyin sanomaan, että on työpaikka.”

Bulevardin parissasadassa neliössä asuu kreivittären ja kreivittären miesystävän lisäksi toinenkin alivuokralainen ja kaksi nymfipapukaijaa keittiössä.
    ”Se onkin huono puoli, että mulla ei ole liettä vaan syön vaan mikroaterioita, mutta mulla on pienet halut. Pääasiallinen ruokavalio koostuu kahvista ja juustoleivistä.”
    Jääkaappi Sidillä on, äidin juoksuvoittoja. Sidi isä on painokoneen hoitaja paperitehtaalla ja äiti siivoaa saman tehtaan puuhakkelimoa.
    ”Äiti juoksee maratoneja ja kahmii kaikenlaisia kodinkonepalkintoja. Niiden pihalla on rivi puisia karhupatsaita Kaarlo Maaninka -juoksuista.”
    Bulevardin kämpässä sijainti korvaa paljon puutteita. Sidin työmatka on kymmenen senttiä.
    ”Taloon tuli julkisivuremontti. Yksi päivä toissa kesänä avasin huoneeni ikkunan ja kysyin, onko teillä töitä maalarille. Ne sanoi, että joo.”

Taiteilija ja maalari

Maalarin hommia on talvella hyvin heikosti, ja Sidi odotteleekin potkuja.
    ”Pikkuhiljaa alkaisi toivoa jo vapaapäivä töistä ja näytelmän harjoituksista. Olisi tarkoitus pestä pyykit ja siivota kämppä.”
    Sidillä on kuitenkin vapaa-aikaan hieman neuroottinen suhde. ”Se alkaa heti ahistaa, pelkään tulevani sohvaperunaksi kuten silloin pitkällä työttömyyskaudella.”
    ”Viime kesänä mä olin vielä sitä mieltä, että mä en missään nimessä palaa enää raksoille, mutta tänä vuonna mä olen saanut osakseni jonkinlaista arvostusta töissä. Ne tituleeraa mua taiteilijaksi. Kun tarvitaan jotain pitempää hermoa, ne hakee mut, sillä mulla riittää maltti tehdä vähän tarkempaa.”
    Arvostus nousi myös heti, kun Sidi bongattiin muutamasta Salattujen elämien jaksosta.
    ”Piipahdin juoppona neljässä kohtauksessa.”

Raksakokemuksista on myös hyötyä Leningradin piiritys -näytelmässä. Esitys on joukkoteatteria ja YT:n yhteiskuntatrilogian ensimmäinen osa. Saksan armeija piiritti syksyllä 1941 Leningradin ja piiritys kesti 900 päivää. Saarretussa kaupungissa kuoli nälkään ja kylmään lähes miljoona ihmistä.
    ”Ei ole kovin vaikeaa harjoituksissa esittää palevansa, kun on koko päivän ensin nostellut pakkasessa rautatankoja korkeilla telineillä.” Sidi on harjoitellut sekä itseään että näyttelemistä varten lietsomaan vihaa itsessään.
    ”Usein harjoituksissa käsketään miettimään, mikä sais sut vimmoihinsa, minkä puolesta taistelisit ja mikä liikuttaa. Kun alan sitä miettiä, niin mikään ei kosketa, mikään ei liikuta. Kauheasti olen joutunut sen ongelman eteen, että oonko täysin tunnekyvytön. Tosin kissat saa mut hyvälle tuulelle, niistä oon aina pitänyt.”
    Janne Saarakkalakin sanoo heti, ettei vihaisen esittäminen ole Sidille mikään naps-asia.
    ”Sidi on kyllä tosi periksiantamaton”, Saarakkala sanoo. ”Ja kyllä Sidin saa paniikkiinkin, mutta ei se kellekään häiriöksi ole.”

Anna-Liina Kauhanen
Kuva Anne Hämäläinen