12. marraskuuta 1999
Teksti:

Suomalainen teatteri on suurperhe, jonka lapset piinaavat kapakassa viattomia sivustakatsojia samalla kun isä ja äiti naurattavat Jäminkipohjan marttoja Komediateatteri Arenassa.
    En kuullut edes omaa juomistani, kun viereisen pöydän karonkkaseurue piti niin saatanallista meteliä. Parikymppiset Taiteilijat kirkuivat kilpaa. Heidän t-paidoistaan saattoi päätellä, että siinä juhlittiin jonkin jakkarateatterin vereslihalla työstettyä ensi-iltaa.
    Mölyn seasta kävi ilmi, että itse esityksessä oli ollut vain seitsemän maksanutta. Kapakassa katsojia oli sentään moninkertainen määrä.
    ”Politiikka on teatteria! Teatteri on politiikkaa!” huusi joukon kovaäänisin pimatsu. Tuopit kaatuivat mimmin vahvistaessa esitystään teatraalisella huitomisella.

Performanssi toi mieleeni raskaat muistot siitä, mitä kaikkea on teatterilaisuus. Muistin serkkuni, hintelän runopojan, josta teatteri oli hionut pateettisen Taiteilijan. Sittemmin viina marinoi hänestä katkeroituneen entisen näyttelijälupauksen, jonka urasta jossain komeroteattereissa muistutti vain paksu hämeen murre. Se oli tv:stä opittua turkkaa, joka istui eiralaispojan suuhun yhtä hyvin kuin Mao-lakki töölöläisrouvan kutreille.

Tuoppiterroristit

Seurasin kiinnostuneena serkkuni uraa komeroteatterissa, josta hän yleni Ylioppilasteatteriin. Sitten tapahtui jotain. Näyttämö laajeni kapakkaan, varsinkin Vanhalle, missä YT:n porukka piti hoviaan. YT-läiset yrittivät epätoivoisesti olla radikaaleja aikana, jolloin mikään ei enää ollut radikaalia. Turkkalaisen aggression riivaamina he halusivat kusta haudoille. Kusi lensikin kaaressa, mutta hauta oli haussa.
    Valomerkin jälkeen he paasasivat terrorismin välttämättömyydestä, mutta heidän ainoaksi terrori-iskukseen jäi tuopin pölliminen vessaan poistuneelta äijältä. Tämä ”poliittinen teko” toi kuukauden porttikiellon koko porukalle.
    Vainoharhaisesti he näkivät kaikkialla itseään vastaan suunnattuja porvareiden ja muiden fasistien salaliittoja. He pitivät YT:tä vaarallisena, ja itse asiassa niin pidän minäkin. Aivan erityisen vaarallinen se on niille serkkuni kaltaisille, joiden vastustuskyky ei riitä torjumaan narsististen hörhöjen vaikutusta persoonaansa. Joka kevät serkkuni ja useimmat muut YT:läiset pyrkivät teatterikouluun. Ja joka vuosi he olivat yhtä tyytyväisiä, kun putosivat pääsykokeiden toisella kierroksella. Ainakaan me emme huoraa itseämme systeemille, he julistivat. Sitä paitsi teatterikoulu edustaa institutionalisoitunutta paskaa, joka tekee mahdottomaksi kaikki poliittiset attentaatit.

Ja eiku syömään

Jos ura alkaa komerossa ja jatkuu kapakassa, sille on olemassa myös looginen loppunsa. Se päättyy Helvettiin.
    Olen itsekin käynyt siellä. Tarkalleen ottaen Helvetti sijaitsee Hämeentien alkupäässä ja sillä on nimikin, Komediateatteri Arena. Siellä verovelkaiset ex-kommunistit kutkuttelevat keski-ikäisten tanttojen naururefleksejä säälittävillä navanalusvitseillä.
    Arenan suuri tähti on Heikki Kinnunen. Hän on kulkenut koko teatteritien alusta loppuun, Lapualaisoopperasta vihannesmainoksiin. Kinnunen totesi äskettäin, että ”on yhä isoja juttuja, joita pitää kertoa”. Niinpä hän julistaakin itse tähdittämänsä tv-saippuan lomassa, että kotimaiset vihannekset ovat hyviä. Ja eiku syömään.

Arenan ja Uuden Iloisen Helvetin väki on tartuttanut taiteellisesti kunnianhimoisetkin teatterit: raskaat klassikkonäytelmät höystetään nykyään täysin irrallisilla paavoväyrys-vitseillä tai näytelmään kuulumattomalla nakuilulla. Jos nämäkään konstit eivät vielä kirvoita tantoilta nauruja, lavalle voi aina työntää naiseksi pukeutuneen miehen. Hah-haa.
    Jotain kuitenkin säilyy loppuun asti. Vanhoilla teatterintekijöillä on vielä hallussaan ikikapinallinen retoriikka. Kalle Holmberg totesi hiljattain tv:ssä, että ”teatteri on eräänlainen terroristiryhmä”. Terrori tuleekin hakematta mieleen, kun katsoo Arenan lavalla hyllyvää Fredi Siitosta kumppaneineen.
    Ja eiku syömään.

Liisaleena