Liikutun Mika Häkkisen maailmanmestaruudesta. Hehkutan sekä sunnuntain että maanantain. Egyptairin lento-onnettomuus ei tunnu missään.
Tiistaina vien kuusi maitotölkkiä kierrätykseen.
Keskiviikkona ostan neljä luomusipulia.
Torstaina mietin pitäisikö siirtyä ekosähköön, mutta en siirry, koska se on niin kallista.
Perjantaina työpaikallani järjestetään kysely kuka haluaa siirtyä reilun kaupan kahviin. Kaikki rastittavat kyllä-vaihtoehdon.
Lauantaina seison sateessa bussipysäkillä ja mietin auton hankintaa. Kynnyskysymys on raha, ei päästöt, mutta en kerro sitä kenellekään. Sunnuntaina lennän kahdella koneella Lontooseen. Ilma on hyvin sakeaa.
Maanantaina käymme Millennium Domin viereen rakennetussa ruokakaupassa. Greenwichin kookauppa Sainsbury¹s ei ole mikään tavallinen marketti. Se on Englannin ensimmäinen ekologiseksi rakennettu supermarketti, jota lämmitetään pakastealtaiden hukkalämmöllä.
Pysäköimme auton valtavalle parkkipaikalle. Kävellen kauppaan on vaikea päästä, eikä lähellä ole bussipysäkkiä.
Rakennus näyttää teletappien kodilta. Se on valkoinen ufonpyöreä talo, jota ympäröi vihreä ruohokenttä. Se on hieno ja muodikkaan näköinen, ainakin vielä tällä vuosituhannella.
Aulassa on kaksi reseptiautomaattia. Painan neljä kertaa, saan neljä reseptiä. Heitän lämpöpaperiset reseptit roskikseen ja astumme sisään.
Pakastinaltaita on pirusti. Ne ovat pitkiä ja syviä altaita, joita musta mies täyttää valkoiset hanskat kourissa. Alan koluta altaita läpi: valmista värikäskuorista suolaista ja valmista värikäskuorista makeaa.
Sitten yksivuotias alkaa kitistä. Sille on tullut kylmä. Kaupassa pitäisi olla enemmän pakastealtaita, että tulisi enemmän lämpöä. Äiti pukee Helmille suomalaisesta äitiyspakkauksesta perityn lämpöhaalarin.
Hyllyt ovat täynnä tinapurkkeja. Ostan kolesteroliongelmaiselle Virpille tuliaisiksi säilykepurkin, johon on sotkettu englantilainen aamiainen: papuja, kananmunaa, pekonia ja makkaraa.
Mutta hedelmä- ja vihannesosasto sentään komeilee runsaalla organic-valikoimalla. Emme osta niitä, sillä lapsiperheen budjetti on tällä kertaa tiukalla.
”Next time”, Helmin äiti sanoo.
Me olemme kaupan ainoa perheeltä näyttävä yksikkö: yksi isä, kaksi äitiä ja yksi lapsi. Muut ovat yksin ja ostavat sinkkuruokaa. Valikoima on valtava. Löydän pakkauksen, jonka yhdessä osastossa on raaka pihvi, toisessa puolivalmiit ranskanperunat ja kolmannessa valmis punaviinikastike. Sen illallisen kun sinkku vetää, niin sinkku saa kantaa ison pussin jätettä sinkkuroskikseen.
Lehtihyllyllä Helmin isä esittelee Englannin ensimmäisen naisille suunnatun autolehden. Ja koska kilpailu on tervettä, niin rinnalle on heti ilmestynyt toinenkin naisten autolehti.
Auto löytyy hyvin täydeltä parkkipaikalta ja ajelemme kotiin Domin ohi.
Sunnuntaina lennän kotiin. Reissu on onnistunut huvireissu. On rentouttavaa istua lentokoneessa, jossa lapset eivät kitise. Minä lihansyöjä olen tilannut vegeannoksen, koska lentokoneessa se on parempaa. Mietin onko rööki- ja pyssyrahoilla kulkevalla McLarenilla oma lentokone Häkkisen auton kuljettamiseen. Varmasti on. Mietin olenko jo pelastanut tarpeeksi maailmaa ekologisilla ajatuksillani. Varmasti olen. Loppuviikosta taas vien kaksi maitotölkkiä kierrätykseen.
Riikka Ala-Harja
riikka.ala-harja@nic.fi
