01. lokakuuta 1999
Teksti:

”Aikuisena yliopisto-opiskelut aloittava ei kaipaa sosiaalisia rientoja vaan tukihenkilön, jolta kysyä, kun kaipaa neuvoja. Aikuisopiskelija tulee suorittamaan tiettyä tutkintoa, sosiaalisesta puolesta huolehtivat työ ja perhe, aika on muutenkin kortilla”, sanoo Tuire Kontula, uusi kasvatustieteen opiskelija. Ikää on 38, opintoviikkoja 70.
    Tuire Kontula on suorittanut avoimessa yliopistossa ensin kasvatustieteen perus- ja aineopinnot ja sosiaalipsykologian perusopinnot. Opiskelupaikka heltisi avoimessa yliopistossa opiskelleiden kiintiössä.
    ”Otin viikon lukuloman töistä.”
    Osa aikuisopiskelijoista palaa jatkamaan kesken jääneitä opintojaan. Osa kirmaa teinifuksien riennoissa, mutta Tuire Kontulalla ei ole siihen aikaa. Välillä Kontula tuntee olevansa vanha tantta, mutta toivoo, että häntä luullaan luennoitsijaksi.
    Tutor Tarja Turtio saa Kontulalta suitsutusta.
    ”Sähköpostiviestit ovat olleet tarpeen ja kannustavia, vaikken töitteni takia ole päässytkään varsinaisiin tapaamisiin. Tietokonekeskuksen fuksiromppu ja fuksin opaskirjanen ilahduttivat, ja toivoin, että olisipa omille oppilaillenikin samanlainen.”

Ala ja mies vaihtuivat

Pohjakoulutukseltaan Tuire Kontula on yo-merkonomi, entinen pankin kassa, nykyinen tietotekniikan opettaja Diakonia-ammattikorkeakoulussa.
    ”Olen Säästöpankin kaatumisen uhreja. Muutaman vuoden olin työttömänä, sitten lähdin uudelleenkouluttamaan itseäni ensin työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja myöhemmin täydennyskoulutuksessa tietotekniikan opettajaksi.”
    Samaan aikaan Lopen kansalaisopistossa alkoi kasvatustieteen appron etä- ja monimuoto-opetus. Opiskelu vei mennessään.
    ”Kavereiden kanssa halusi vain puhua pedagogisista ongelmista.”
    Ajattelutapa muuttui, elämä muuttui: konstaapeliaviomies sai jäädä, kun kiinnostukset eriytyivät.
    Yliopistossa Tuire Kontula on taas uudessa maailmassa.
    ”Teen homman väärin päin: menin nuorena naimisiin, sain lapsen ja olin töissä. Nyt sitten opiskelen.”
    Tutoroppaasta on ollut apua, mutta ihan kaikkea sekään ei selvitä. ”Ei tullut mieleenkään, että tenttiin ilmoittautuminen voisi olla ongelma, mutta kävelin pitkin kaupunkia, kun tiedekuntatenttiin ei ilmoittauduttukaan sosiaalipsykologian laitokselle vaan valtiotieteellisen tiedekunnan kansliaan. Seurasin eniten opiskelijan näköisiä ja lopulta päädyinkin oikealle ovelle ja oikealle laatikolle.”
    Assistentin vastaanotollekin on tullut jo jonotettua. ”45 minuuttia, ja ihan turhaan. Hain turhaan puumerkkiä korvaavuuksien saamiseksi, yksi paperi olisi riittänyt.”
    Akateeminen varttikin hämää täsmällistä luonnetta. ”Edelleen se on voimassa, olen saanut huomata.”

Tohtoriksi saman tien

Tuire Kontula hehkuu opiskeluintoa ja visioita. Hän on kunnianhimoinen opiskelija, avoimen opinnoista tuli yleisarvosana erinomainen. Mediakasvatusta pitäisi myös päästä opiskelemaan.
”Parhaimmillaan opiskelu kehittää ajatusten abstraktia tasoa. Nousin arjesta pohtimaan uusia juttuja. En voi erottaa elämää ja opiskelua.”
    Mielessä välkkyy jo lisensiaatintyö ja väitöskirja. Gradunaihe on valmiina: opiskelijoiden itseohjautuminen.
    ”Syksyllä 2001 juhlin New Yorkissa maisterin papereita ja 40-vuotissynttäreitäni.”
    Väitöskirjan pitäisi olla plakkarissa näillä näkymin vuonna 2005. ”Nykyinen aviomieheni, paras tutorini, kuitenkin toppuuttelee, että turha tavoitella liikoja.”
    Ja jos opiskelu työn ohella ei lähde kulkemaan, Tuire Kontula ottaa virkavapaata.
    ”Silloin ei ehkä pääse etelään golfaamaan, mutta opintoviikkoja kertyy.”

Anna-Liina Kauhanen
Kuva: Ari Lahti