01. lokakuuta 1999
Teksti:

Digitaalinen televisio on kaunis idea. Ohjelmatarjonta lisääntyy, monipuolistuu ja erikoistuu. Lisäksi internetin ja television liitto on digitalisoimisen vuoksi mahdollinen. Näin digi-tv linkittyy osaksi tietoyhteiskuntaa, joka tosin on käsitteenä yhtä hämärä kuin laveakin.
    Saamme digitalisoinnissa 13 suomalaista televisiokanavaa. Mutta entä uusien kanavien sisältö, mitä saamme katsottavaksi? Digi-lupien saajat ovat luvanneet kuuta taivaalta. On uutiskanavaa, urheilukanavaa, opetus- ja kulttuurikanavaa, nuorisokanavaa sekä elokuvakanavaa. Myös kotimaista ohjelmaa on luvassa rutkasti lisää. Mitä tämä käytännössä merkitsee?
    24 tuntia arvilindiä, vai kenties suomenkielinen kopio BBC:n ja CNN:n uutis- ja kuvavirrasta? Puolenkymmentä tiistaitiimaa viikossa ja kotimaan katsauksia kolmesti päivässä?
    Tuntikaupalla uusia salattuja elämiä, puhtaita valkeita lakanoita ja kotikatuja sekä tietysti lisää Gonzo-tv:tä?
    Kyykän aluesarjan parhaita paloja? 47-osainen sarja perenniaalisista niittykasveista eilen, tänään ja huomenna? Hollywoodin tähtien kuulumiset, mehukkaimmat juorut ja muhkeimmat uima-altaat, mukana viikon tähtivieras? Eiiiii…
    Ja näistä tietysti vielä uusinnat päälle. Onhan nytkin noin viidennes kotimaisten tv-kanavien tarjonnasta uusintoja.
    Ajatusleikki sikseen, digiajan tv-ohjelmat ovat vakava asia. Kyse on ensinnäkin tarjonnasta. Miten Suomen kokoisessa maassa riittää laadukasta tai edes nykyisen tasoista ohjelmaa 13 kanavalle, kun täällä ei tunnu riittävän henkistä pääomaa täyttämään edes neljän kanavan ohjelma-aikaa?
    Onko ohjelmaa siis ostettava entistä enemmän ulkomailta? Miksi ihmeessä? Halpissarjat muistuttavat jo nykyään liikaa toisiaan, ja Nelonen ja Yle lähettävät aivan riittämiin dokumentteja. Suurkuluttajille on lisäksi tarjolla satelliittikanavien herkkuja.
    Entä sitten uusien kanavien ohjelmatarjonnan rahoitus? Mistä löytyy mainosmarkkoja ohjelmien tekoon?
    Nykyinen mainosraha ei riitä pyörittämään edes yhtä lisäkanavaa. Vaikka televisiomainonta lisääntyykin vuosi vuodelta, mainostajien liiton mukaan televisio ei ole kovin vetävä mainosväline. Tv-mainonta lisääntyy nimittäin puolet hitaammin kuin mediamainonta yleensä.
    Minua ihmetyttää ylipäänsä se, kuka täysipäinen mainosmies haluaa mainostaa erikoiskanavalla, jonka suurin mahdollinen yleisö on muutamia kymmeniä, tai parhaimmillaan joitakin satoja tuhansia katsojia. Kyse on todella pienestä joukosta, lähes kourallisesta yleisöä.
    Oma lukunsa on Yleisradion viiden kanavan ohjelmatuotannon rahoitus. Lupamaksua ei voi korottaa jatkuvasti, semminkin kun maksun vastineeksi saa keskinkertaisia draamasarjoja, puuduttavia ajankohtaisohjelmia ja iänikuisia rallikilpailuja.
    Ylen sisäisestä rationalisoinnista on myöskään turha odottaa suurta rahavirtaa. Se on vitsi niin kauan kuin suuret ikäluokat kansoittavat yleisradioyhtiön käytäviä ja niin kauan kuin yhtiö vain leikkii toimivansa markkinatalouden ehdoilla.
    Pohjimmiltaan kyse on siitä, tarvitseeko Yleisradio viittä tv-kanavaa hoitaakseen julkisen palvelun tehtäviään vai riittäisikö vähempi. Välillä näyttää siltä, että nykyiset kaksikin kanavaa ovat liikaa.

Simo Sipola
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.