01. lokakuuta 1999
Teksti:

Prostituutio on lisääntynyt räjähdysmäisesti entisissä itäblokin maissa. Unicefin tuoreen selvityksen mukaan lisääntynyt köyhyys ja työttömyys ovat koskettaneet erityisesti naisia ja tyttöjä. Aiemmin lähes nollatyöttömyydestä nauttineet maat ovat menettäneet yhteensä 26 miljoonaa työpaikkaa 90-luvun aikana.
    Romanian työttömyysprosentti on ILO:n raportin mukaan vain 9,2 ja Bulgarian 13, mutta olemattoman sosiaaliturvan ja heikentyneen palkkatason maissa on opiskelijan vaikea elää. Rahaa ei ole, professorit vaativat lahjuksia ja asuntoloiden ikkunat ja vessanpytyt ovat rikki. Ruokavalio on vaatimaton: leipää, maitoa ja melonia. Markkinatalous sekä ”komeat ja rikkaat” ulkomaalaiset miehet ovat luoneet opiskelijoille uuden tavan ansaita. Prostituutio on suosittu ­ ja monelle tytölle ainoa ­ tapa tienata opiskelurahat.
    Balkanin opiskelijat eivät odota liikoja tulevaisuudelta. Useimmat haaveilevat työpaikasta ulkomailla ja sen mukanaan tuomasta ”normaalista elämästä”. Toisille riittää polkupyörä, johon ehkä on varaa kahden vuoden päästä.

Seuralaisen ura houkuttelee

”Young and very attractive Romanian students to be your private hostesses”, lupaa ilmoitus Bukarestissa ilmestyvässä Bucuresti – What, Where, When -lehdessä.
Lehti on englanninkielinen eli turisteille suunnattu. Sen jokaisessa numerossa on vähintään parikymmentä seuralaisilmoitusta. Tällä kertaa ilmoituksia on 24.
    Eräs vakituisista ilmoittelijoista on firma nimeltä Beauty Queens. Myös Beauty Queens korostaa ilmoituksissaan, että heidän tarjoamansa seuralaiset ovat nimenomaan yliopisto-opiskelijoita.
    Beauty Queensin puhelimeen vastaa nuori, henkeä haukkova nainen.
    ”Seuralaisemme ovat älykkäitä ja erittäin kauniita, 18­23-vuotiaita opiskelijoita. He ovat puhtaita ja tekevät mitä vain asiakas haluaa. Tunti maksaa 120 dollaria ja koko yö 200”, nainen latelee englanniksi.
    Naisen nimi on Laura. Hän on 21-vuotias ja opiskelee lakitiedettä Bukarestin yliopistossa.

Firmat metsästävät opiskelijoita

”Seuralaisena työskentely on minulle vain hyväpalkkainen kesätyö”, Laura kertoo myöhemmin samana päivänä bukarestilaisessa kahvilassa.
    Hän on pitkä, hoikka ja silmiinpistävän rintava. Hiukset ovat tummat, huulipunaa on runsaasti ja hajuvesi tuoksuu kalliilta. Tällaisia naisia ei näe Helsingin yliopiston luentosaleissa.
    Myös yksi Lauran kurssikavereista tienaa opiskelurahansa seuralaisena.
    ”Seuralaisena hankimme päivässä yhtä paljon kuin monessa muussa työpaikassa koko kesän aikana”, Laura hymähtää.
    ”Eräs ystäväni opiskelee englantia ja saksaa Bukarestin yliopistossa. Hän tekee kesäisin käännöstöitä ja hankkii 2­4 dollaria päivässä. Itse saan parhaimmillaan yli sata dollaria päivässä.”
    Keskipalkka Romaniassa on 130 dollaria kuukaudessa, noin 740 markkaa. Tämä on ollut Lauran ensimmäinen kesä seuralaisfirman palveluksessa. Hän kertoo saaneensa työpaikan, koska on ”seksikäs ja älykäs”.
    ”Seuralaispalveluja välittävät firmat metsästävät palkkalistoilleen opiskelijoita, koska he ovat kielitaitoisempia kuin muut tytöt. Yli 80 prosenttia asiakkaista on ulkomaalaisia. Opiskelijat älyävät myös pitää itsensä puhtaina. On huonoa mainosta firmalle, mikäli asiakas saa seuralaiselta sukupuolitaudin.”
    Seksiä ­ myös suuseksiä ­ Laura sanoo harrastavansa vain kondomin kanssa.
    Bukarestin yliopiston lukuvuosi käynnistyy lokakuun alussa. Laura suunnittelee lomailevansa noin viikon verran Italiassa ennen kuin palaa oppikirjojen pariin.
    ”Viime syksynä lomailin Sveitsissä. Valtaosa romanialaisista ei voi haaveillakaan lomista lännessä. Tuskin tulen tulevaisuudessa juristinakaan viettämään näin upeaa elämää kuin nyt.”
    Laura on muuttanut kesän ajaksi uuteen asuntoon Bukarestin keskustassa. Vielä keväällä hän jakoi pienen murjun kolmen muun tytön kanssa Bukarestin laidalla.

Yliopistolle palaa harva

”Myös minä kuvittelin olevani älykäs ja tartuin tilaisuuteen hankkia paljon rahaa. Siitä on nyt neljä vuotta”. Sanat tulvivat Marinan, 26, suusta. Hän seisoo Bukarestin yliopiston ilmoitustaulun edessä.
    Ilmoitustaulu on sama, josta Marina aikoinaan bongasi seuralaisia välittävän firman kesätyöpaikkatarjouksen. Hän oli tuolloin opiskellut yliopistossa vuoden.
    ”Kesätyöni venähti kolmen vuoden pituiseksi. Vasta vuosi sitten pystyin lopulta lopettamaan huoraamisen ja palasin opiskelemaan”, hän kertoo.
    Paluu opiskelujen pariin ei ollut Marinalle helppoa. Vuodet ammattiseuralaisena olivat totuttaneet hänet elintasoon, josta romanialaiset opiskelijat voivat vain uneksia.
    ”Asuin leveästi Bukarestin keskustassa. Söin ja join ravintoloissa ja ajelin takseilla. Sata dollaria oli minulle pikkuraha. Nyt jaan pienen asunnon kahden muun tytön kanssa.”
    Paluu opiskelemaan oli hankalaa myös siksi, että Marinan nimi oli jo raakattu yliopiston opiskelijaluettelosta.
    ”Romaniassa yliopistosta tulee äkkilähtö, mikäli opiskelija ei saa vuosittain kasaan tiettyä määrää opintoviikkoja. Minun aikani meni huoratessa ja opinnot jäivät”, Marina kertoo. Hänen oli osallistuttava uudelleen pääsykokeisiin. Ne sujuivat hyvin, ja nyt Marina opiskelee taas Romanian historiaa. Hän ymmärtää hyvin Lauraa ja tämän tuhansia romanialaisia kohtalotovereita.
    ”Romanian yliopistot ovat täynnä kauniita, mutta naiiveja ja köyhiä, maalta kaupunkiin muuttaneita tyttöjä, jotka eivät ole ulkomaalaista miestä ikinä nähneetkään. Tuollainen minäkin olin. Parasta, mitä tytöt voivat toivoa, on päästä illastamaan hienoissa hotelleissa komeiden ja rikkaiden ulkomaalaisten seurassa”, Marina selittää.
    ”Usein tytöt eivät edes tajua olevansa huoria. He kuvittelevat, että heille rahaa antavat miehet rakastavat heitä ja kutsuvat lopulta luokseen ulkomaille.”
    Kolmen vuoden aikana Marina näki monen opiskelijatytön saavan kutsun ulkomaille. He eivät ikinä palanneet. Moni seuralaisista myös alkoholisoituu tai retkahtaa huumeisiin. Yliopistolle palaa vain harva.

Sami Uotila, Bukarest
Kuva: Sami Uotila ja Lehtikuva

Bulgaariopiskelijan ankea arki

Bulgarialaisissa korkeakouluissa arvosanat ovat kaupan.

”Bill: Fuck Monica, not Europe.” ”Nato fuck off!” Nämä lempeät tervehdykset on maalattu Sofian opiskelijakylän, Stoudentski Gradin, seiniin.
    Amerikka ja Nato eivät ole Bulgariassa erityisen hyvässä huudossa Kosovon sotaretken jälkeen.
    Penkillä erään opiskelija-asuntolan, kahdeksankerroksisen talonrotiskon, edessä istuu Valentina Janeva. Hän ei jaksa innostua Clintonin seksielämästä eikä Natosta.
    ”Laskeskelen tässä parhaillaan rahojani. Näyttäisi siltä, että minun on elettävä seuraavat kaksi viikkoa 10 levalla (30 markkaa)”, Valentina huokaa.
    Valentina, 23, opiskelee Sofian yliopistossa erityispedagogiikkaa. ”Tästä talvesta tulee vaikeampi kuin edellisestä. Vanhempani ovat maanviljelijöitä ja he ovat nyt työttömiä. En saa rahaa muualta kuin heiltä. Aiemmin he ovat lähettäneet minulle 100 levaa (300 markkaa) kuukaudessa, mutta tänä syksynä olen saanut vasta 20 levaa.”
    Bulgariassa ei ole yleistä opintotukijärjestelmää. Rahan lisäksi vanhemmat lähettävät Valentinalle säilykkeitä. Niiden lisäksi hän ei syö opiskeluvuoden aikana muuta kuin leipää ja maitoa. Painonvartijat saisivat Valentinasta mainion mannekiinin.
    ”Painoin puolitoista vuotta sitten, ennen opiskelun aloittamista, 113 kiloa. Nyt painan enää 60 kiloa”, hän sanoo ja taputtelee varsin sutjakkaa vatsaansa.

Professorit myyvät arvosanoja

Fillip Urchiev porhaltaa vastaan Sofian opiskelijakylän torilla. Hän on juuri ostanut kokonaisen melonin. Se maksoi vajaan markan.
    ”Meitä asuu kolme opiskelijaa pienessä huoneessa. Huoneessa on kolme sänkyä ja kolme tuolia, mutta vain yksi pöytä. Ikkuna on rikki ja vessanpytty halki”, Fillip, 19, kertoo. Hän opiskelee Sofian teknisessä korkeakoulussa tietokoneohjelmoijaksi.
    Sofian tekninen korkeakoulu on siitä merkillinen oppilaitos, että opiskelija saattaa läpäistä tentin parhaalla arvosanalla, vaikka jättääkin tentaattorille tyhjän paperin.
    ”Arvosanojen ostaminen on yleistä. Professorit myyvät koko vuoden tentit esimerkiksi sadalla dollarilla”, Fillip toteaa. Hän ei ole edes harkinnut arvosanojen ostamista, sillä hänellä ei ole tarpeeksi rahaa.
    ”Vanhempani lähettävät minulle 100 levaa kuukaudessa. Nyt on kuitenkin hieman tiukempaa, koska isäni työnantajat eivät ole maksaneet hänelle palkkaa kolmeen kuukauteen. Isäni työskentelee kahdessa tehtaassa yhtä aikaa.”
    Opiskelijakylä rokottaa Fillipiä asunnosta 10 levaa kuukaudessa. Loput 90 levaa (270 markkaa) kuluvat ruokaan ja vaatteisiin. Elokuvissa hän käy kaksi kertaa kuukaudessa ja teatterissa kerran kuukaudessa.
    ”Rahaa uppoaa myös naisiin. Käy kalliiksi pitää kahta tyttöystävää”, Filip pohtii.

Rahaa vain mafiosojen lapsilla

Bulgariassa on herättänyt suurta hämminkiä se, että tästä syksystä alkaen kaikkien opiskelijoiden on kustannettava itse osa opinnoistaan. Käytännössä tämä merkitsee 20­60 levan lukukausimaksuja. Sofian yliopisto perii Valentinalta 23 levaa (70 markkaa) lukukaudessa.
    ”Jo 20 levaakin on suuri raha opiskelijalle. Ylimääräistä rahaa ei ole muilla kuin rikkaiden sun muiden mafiosojen lapsilla. Bulgariassa ei rahaa hankita koulutuksella, vaan paksulla niskalla ja kovilla nyrkeillä”, hän kärjistää.
    Tupakan, linja-autokortin sekä ruoan jälkeen Valentinalle jää kuukaudessa huvituksiin 10­20 levaa.
    ”Ottaisin vastaan mitä vain osa-aikatyötä, mutta en ole löytänyt. Opiskelijatoverini puurtaa kahvilassa ja saa 70 levaa (210 markkaa) kuukaudessa, plus pari sataa levaa provisiota. Hän tulee toimeen, mutta hänelle ei jää tarpeeksi aikaa opiskeluun”.
    Fillip paiskoi kesällä kuukauden töitä rakennuksilla ja tienasi 400 levaa (1 200 markkaa). Palkka oli opiskelijalle korkea, sillä keskipalkka Bulgariassa on 200 levaa kuussa. Pahimpaan hätään Fillip saa silloin tällöin hieman rahaa isoisältään. ”Hän saattaa antaa 20 levan setelin, mutta vastineeksi minun on kuunneltava hänen tarinoitaan siitä, miten elämä oli kommunismin vuosina helpompaa.”

Opiskelijat päätyvät huoriksi

Fillipillä on paljon ikätovereita, jotka asuvat ulkomailla. Useimmat heistä ovat töissä maatiloilla Englannissa.
    ”Länsi-Euroopassa ansaitsee päivässä yhtä paljon kuin Bulgariassa kuukaudessa. Minä ja ystäväni yritämme päästä Englantiin ensi vuoden alussa ja viettää siellä puoli vuotta tai vuoden. Ehkä jäämme sinne.” Valentinan kotikylässä Koillis-Bulgariassa ovat kaikki nuoret vailla työtä.
    ”Ne lähtevät ulkomaille, jotka pääsevät. Bulgarialaisten on hankala saada työlupia tai edes viisumeita länteen. Moni tekee töitä pimeästi”, Valentina toteaa.
    Pelkästään Sofiassa on kymmeniä firmoja, jotka välittävät nuoria bulgarialaisia töihin Länsi-Eurooppaan ja Amerikkaan. Firmat vaativat välityspalkkiota opiskelijoilta jopa 600 dollaria.
    ”Puolet firmoista kusettaa, käyttää tyttöjä hyväkseen. Tunnen opiskelijoita Sofian yliopistosta, joille on luvattu kunniallinen työpaikka, mutta jotka ovat päätyneet huoriksi Puolaan tai Hollantiin”, Valentina sanoo.
    Fillip ei odota tulevaisuudelta liikoja. Päällimmäisenä hänen toivelistallaan on polkupyörä, jonka hän toivoo voivansa ostaa kesällä 2001.
    Valentina haikailee parempaa asuntoa.
    ”Haluaisin asua Sofian keskustassa, lähempänä yliopistoa. Pienestäkin murjusta pyydetään vuokraa kuitenkin vähintään 100 dollaria. Turha toive, siis.”