03. syyskuuta 1999
Teksti:

Ylioppilaspoliitikoilla on HYY:ssa taas mitä törsätä, sillä HYY-yhtymä tuotti vuoden ensimmäisellä puoliskolla yli 10 miljoonaa markkaa voittoa. Vuosi sitten voittoa oli neljä miljoonaa.
    ”Varsinainen tulos tehdään normaalisti vuoden toisella puoliskolla”, HYY-yhtymän toimitusjohtaja Tapio Kiiskinen muistuttaa. Koko yhtymän tulostavoite tälle vuodelle oli budjetissa 37 miljoonaa, mutta sitä on nostettu 40,5 miljoonaan. Voitto tulee pääosin matkatoimisto Kilroysta, mutta nousua on myös kiinteistö- ja ravintola-aloilla.
    Vain kirja-ala menee hieman punaisen puolelle, mutta sekin pysyy pitkän aikavälin tarkastelussa nollilla.

HYY vetää tukensa pois

Ensi vuonna 130 vuotta täyttävä Vanha ylioppilastalo ylsi alkuvuodesta ensimmäistä kertaa historiansa aikana positiiviseen tulokseen. Plussa-tuloksen takana on ankara ulosvuokraaminen: nokiat ja venlagaalat ovat syrjäyttäneet tappiota tuottaneet keikat ja klubit. Aiemmin talon kulttuuritapahtumat ja sekava organisaatio ovat aiheuttaneet jatkuvia tappioita. Nyt arvot ovat menneet uusiksi: ylioppilaskunta vetää Vanhan ohjelmatoiminnalta tukensa pois.
    Vanhan ohjelmapäällikön pestin elokuun lopussa jättänyt Antti Paavilainen arvioi ulosvuokrauksen ja catering-palvelun lisääntyneen kolminkertaiseksi hänen pari vuotta kestäneen komennuksensa aikana. Toisaalta opiskelijatilaisuudetkin ovat lisääntyneet.
    Kun Paavilainen palkattiin Vanhan johtoon, hänelle annettiin selvät nuotit: ainakin kerran viikossa pitää olla talo täynnä opiskelijoita. Muuten pitää tehdä tulosta. Tavoitteeseen on päästy: lauantaisin Club Kajal vetää tuvan täyteen ja muulloin yritysasiakkaat kantavat rahansa Vanhan hyväkatteiselle juhlapalvelulle.
    ”Lähden Vanhalta hyvillä mielin. Tavoite saavutettiin”, Paavilainen toteaa. Jatkossa Vanhan ohjelmapalvelut ostetaan todennäköisesti ulkoa. Kiiskisen mukaan parantunut tulos on tullut myös ravintolatoiminnan parantuneesta organisoinnista.
    Ylioppilaskunta syytää vielä tänä vuonna 200 000 markkaa suoraa tukea Vanhan ohjelmatoimintaan, mutta asteittain vähentynyt tuki lakkaa vuoden vaihteessa. 80-luvun hurjimpina vuosina talolle annettiin seitsemän miljoonaa markkaa vuodessa.
    ”Viime vuoden tappio, noin miljoona markkaa, aiheutui remontista ja osittain ohjelmatoiminnasta”, Kiiskinen selvittää.
    Vanhan ravintolatoiminnan on huhuttu siirtyvän HOK:lle, joka pyörittää Kaivopihalla jo Vanhan kellaria, Heartbreakersia ja La Touria. Kiiskinen kiistää väitteet jyrkästi. ”Aiomme jatkaa itse ravintolatoimintaa Vanhalla. HOK:n eräs ravintola-ammattilainen vain kävi arvioimassa, mitä toiminnan pyörittäminen maksaisi ulkopuolisella, jotta voimme helpommin laskea reilut pelisäännöt talon sisäisessä taloudessa.”
    Vanha ylioppilastalo on talven ajan käärinliinoissa, sillä talolle tehdään julkisivuremontti. Rakennusta ei tarvitse kuitenkaan kulttuuripääkaupunkivuonna hävetä, sillä lakanoihin on luvassa huomiota herättävä taideteos. Remontti valmistuu huhti­toukokuussa.

Laturi vaatii lisää kulttuuria

HYY:n hallituksen puheenjohtaja Panu Laturi (osak.) on tyytyväinen tämänhetkisen ohjelmatuen alas-ajoon Vanhalla. ”Nykyisessä järjestelmässä raha vain annetaan Vanhalle ilman konkreettista vastinetta. Nyt on aika harkita ja neuvotella, mitä halutaan ja millä hinnalla”, Laturi lausuu.
    ”HYY:n hallitus ei ole asiaa vielä pohtinut, mutta omasta mielestäni Vanhalle pitäisi saada lisää kulttuuria ja opiskelijatoimintaa. Nyt tarvitaan vain hyviä ideoita!”
    Ylioppilaskunnan taloudellinen tilanne on Laturin mukaan erittäin hyvä. Puskuriksi kerätyssä voitonjakorahastossa on 6,5 miljoonaa markkaa ja kymmenisen miljoonaa karttuu täyteen ensi vuonna. ”Jos yhtymän voitto kasvaa, pitää myös voitonjaon kasvaa”, Laturi vaatii.

Vanhan kohtalosta laajemmin seuraavassa Ylioppilaslehdessä. Kehittämisideoita ja toiveita voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen yol_pt@helsinki.fi otsikolla Kansa Vanhalle!

Jan Erola
Kuva: Anne Hämäläinen