Ruotsi on vallannut Helsingin Aleksanterinkadun. Ryssänkatu on siirtynyt ruotsalaisille rätti- ja kenkäkaupoille. Nyt siellä ravaa suomalaisia ja venäläisiä ostamassa ruotsalaisen kenkää, sukkaa ja rintaliiviä. Kun katsoo Pohjolan konttorilta vasempaan ja oikeaan, niin jo näkyy ruotsalainen yritys. Tyylikkäänä ja houkuttavana. Niiden ovet käyvät tiuhaan, tiuhempaan kuin muiden. Seppälä on urpo. K-Kenkä on urpo. Asko on urpo.
Nerokkaita, viileitä, seksikkäitä ruotsalaisia.
Sitten on Ikea, jonne pitää päästä kun kaikki Sisu-lasit ovat rikkoutuneet. Ostamaan roinaa kun vanha hajoaa.
Nerokkaita ruotsalaisia. Yhdistää köyhän maku ja kalliin maku, levittää tehtaat ympäri maailmaa, teettää halvalla, tuoda halvalla ja kerätä rahat. Ja katsella hitaita, kelpoja suomalaisia, jotka huomaavat, että Finlandia-votkapullo tulee yllättäen trendikkääksi kun 70-luku tulee muotiin.
Minulla on kaksi ruotsalaista ystävää. Toisen nimi on Helena Ahonen. Ahonen ei puhu suomea ja asuu Saksassa. Ahonen oli viime syksynä töissä Berliinin itäpuolen uudessa H&M:ssä, mutta joutui pomon kanssa riitoihin, kun pomo huomautti päivittäin, että pitää muistaa syödä. Ahonen kyllä muisti syödä ja joikin niin, että tuli aamulla ajoissa töihin. Pomo oli vain sitä mieltä, että kaupan profiiliin eivät sovi anorektisilta näyttävät myyjät. Ahonen on laiha, ei anorektinen, vaan laiha samalla tavalla kuin suomalainen äitinsä, joka ei opettanut Ahoselle koskaan suomea. Mutta pomo arveli, että siitä tulee sanomista, taas kerran, että tämä kauppa suosii hälyttävän laihoja. Yksi maksimallikampanja ei riitä korjaamaan mainetta anoreksian suosimisesta. Ahonen otti lopputilin, ei jaksanut, kun laihuudesta jatkuvasti huomautettiin.
Mutta myydessään itäberliiniläisille nopeasti virttyviä toppeja Ahonen keksi vahvan liikeidean. Lanseerata Systembolaget maailmalle. Uusi ruotsalainen maailmanvalloitus. Myydä valvotun, kalliin viinan idea vapaan viinan maihin. Kaikkien himoama kauppaketju, jossa jokainen itseään arvostava haluaa asioida. Liike, jonka muovipussia kaikki haluavat kantaa. Tehdä tiukan ja kontrolloidun viinan juomisesta komeaa ja viileää. Siitä viinasta saisi kyllä maksaa enemmän, sen kaupan aukioloaikoja saisi kytätä, sinne täytyisi matkustaa, mutta ostohetki ja kassin kantaminen kruunaisi kaiken. Se olisi hip ja hop. Se olisi cool ja posh. Se olisi jättefint.
Ruotsalaiset pystyisivät siihen, sen markkinointiin ja läpilyömiseen. Pohjoismaisesta tiukasta alkoholipolitiikasta tulisi yrmeänkova vientituote.
Ja samalla kun kontrolloidusta viinasta tehtäisiin kansainvälinen, kallis muotiasia, saattaisivat Pohjolan sosiaalidemokraattiset päättäjät havahtua: kaikilla täytyy olla mahdollisuus saada lähikaupasta kohtuuhintainen viinaleka! Tehdä viinasta tavallista arkipäivää, tylsää, tavanomaista, vailla hohtoa ja kielletyn hedelmän romantiikkaa.
Riikka Ala-Harja
riikka.ala-harja@nic.fi
