Sana funk herättää mielikuvia lavalla ähisevästä, voimakkaasti hikoilevasta James Brownista. Mielikuva ei voisi olla paljoa lähempänä termin alkuperäistä merkitystä. Oikeastaan vain, jos ähinä kuuluisi sängystä eikä lavalta. Mustassa slangissa funk nimittäin merkitsi alun perin seksuaalisen kiihottumisen tuoksua. Kiimaa ja ruumiin eritteitä pidettiin oivina allegorioina alkuvoimaiselle, kiivaalle musiikille.
Funk on yhtä paljon osa jazzin terminologiaa kuin 70-luvun progressiivista soulia. Tiukat perkussiopohjaiset katujen rytmit kohtasivat jazzyleisön ensimmäistä kertaa 50-luvun puolivälissä. Pianisti Horace Silver, rumpali Art Blakey ja urkuri Jimmy Smith muiden muassa yhdistivät virtuoosimaiseen moderniin jazziinsa gospelin ja bluesin elementtejä. He veivät sointiaan kohti raaempaa ja puskevampaa rhythm & blues -soundia – toisin kuin toinen genrerajoja ylittävä suuntaus eli länsirannikon siloteltu cool-jazz.
Ei siis tarvitse lämmetä Parliament-Funkadelic -perheen psykedeeliselle avaruusfunkille tai Brownin testosteronia tippuvalle hardfunkille digatakseen funkia. On esimerkiksi todennäköisempää, että mikä tahansa aloitteleva bop-trio on lähempänä funkin katu-uskottavaa henkeä kuin torvilla maustettu 15-henkinen ogelibändi tai Turun Earth Wind and Fire eli Suurlähettiläät. Myöskin se mitä keskiverto-opiskelijabileissä tarjotaan funkina on usein puleeratusti soitettua Blues Brothers -tyylistä bilesoulia, jolla on mustan musiikin kanssa yhtä vähän tekemistä kuin Abballa.
Vanhaa tuotantoetiikkaa hyödyntävät uudet bändit ja uudelleen löydetyt vanhat levyt saavat aikanaan unohdetun musiikin kuulostamaan tuoreelta. Helsingissäkin virinneessä funk-scenessä mustan musiikin genrerajat ovat käytännössä muuttuneet merkityksettömiksi. Klubeissa soittavat dj:t saattavat yhdistellä hakkaavaa soulia, kosketinpohjaista discoa ja 70-luvun afrobeatia nopeaan lattariin tai jazziin. Raskas perusfunk, jossa torvet, kitara ja vokaaliosuudet toimivat lähinnä komppiryhmän lisänä tahdittamassa biittiä, ovat saaneet rinnalleen rikkaan rytmimaailman.
Otto Talvio
