17. syyskuuta 1999
Teksti:

– Kieli on hieno asia.
    – Silti sanovat, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
    – Ei. Ei kerro. Sanat riittävät kertomaan.
    – Kieli on, kuten kaikki tietävät, mukautuva ja muuttuva asia. Ja koska kieli muuttuu eniten nuorten parissa, on nuorison kielenkäyttöä aina kritisoitu hanakasti vanhempien ihmisten kesken.
    – Koska teinien puheesta ei ymmärrä yhtikäs mitään?
    – Totta kyllä sinänsä. Ei ymmärräkään. Mutta toisaalta: kuinka moni vanhemmista kykeni sujuvasti lukemaan Agricolan lanseeraamia Gifu-aakkosia?
    – Widdu tiättexte! Ottakaa niinku kantaa tai silleen. Paitti läskit ja rillipäät.
    – Nuorilla on toisaalta helppoa. Julkisuuden henkilöillä jää pienikin kömmähdys tai väärintulkinta leimaksi otsaan.
    – Eikä siinä kaikki, sillä nykyään ei saa erehtyä vieraissakaan kielissä. Kaikki muistanevat Ahti Karjalaisen tankerot, mutta kuinka moni tietää vastaavan jutun Risto E.J. Penttilästä?
    – Kerro. – Urbaanin legendan mukaan tohtori Penttilä oli nuorempana Tukholman rautatieasemalla junaa odottelemassa ja huomasi aseman seinällä kyltin, jossa luki ”Spytta EJ på golvet!”. Risto pinnisteli aikansa, mutta parahti lopulta: ”Kun minut kasvatettiin olemaan syljeskelemättä!”
    – Valehtelet kuitenkin.
    – Kenties. Mutta älä kieli.
    – En. Mutta eipä unohdeta kirjoitettua kieltä, joka myöskin jakautuu moneen eri muotoon ja osaan. Otetaan vaikka runous.
    – Siitä vaan. Paitsi että modernista runoudesta ei tietenkään kukaan pysty ottamaan selvää.
    – No mitä muuta voisi olettaakaan taiteenhaaralta, jolle on annettu nimeksi ”moderni runous”? Tautologia jos joku.
    – Toisaalta traditionaalista mallia noudattavien pitää hallita runomittansa enemmän kuin varman päälle: on noudatettava tiukkaa kaavaa, jos mieli tuottaa kaunista lyriikkaa.
    – Trokee on riskillä ruma.
    – Runous viehättää silti siinä kuin proosakin. Lempirunon tai -kirjan siteeraaminen tuntuu olevan monelle sivistyksen huippu.
    – No mutta! Eihän Eino Leinon Nocturnea voi kuulla kertaakaan liian usein. Eihän.
    – Saati että ikinä kyllästyisi siihen Tuntemattoman Sotilaan kohtaukseen, jossa Hietanen kinuaa suolasilakkaa krapulaansa.
    – Hyvä pastori, lohtapa nyt. Valtakunta hevosesta! Ja muistakaa Alamo.

keskonen@freenet.hut.fi