– Kieli on hieno asia.
– Silti sanovat, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
– Ei. Ei kerro. Sanat riittävät kertomaan.
– Kieli on, kuten kaikki tietävät, mukautuva ja muuttuva asia. Ja koska kieli muuttuu eniten nuorten parissa, on nuorison kielenkäyttöä aina kritisoitu hanakasti vanhempien ihmisten kesken.
– Koska teinien puheesta ei ymmärrä yhtikäs mitään?
– Totta kyllä sinänsä. Ei ymmärräkään. Mutta toisaalta: kuinka moni vanhemmista kykeni sujuvasti lukemaan Agricolan lanseeraamia Gifu-aakkosia?
– Widdu tiättexte! Ottakaa niinku kantaa tai silleen. Paitti läskit ja rillipäät.
– Nuorilla on toisaalta helppoa. Julkisuuden henkilöillä jää pienikin kömmähdys tai väärintulkinta leimaksi otsaan.
– Eikä siinä kaikki, sillä nykyään ei saa erehtyä vieraissakaan kielissä. Kaikki muistanevat Ahti Karjalaisen tankerot, mutta kuinka moni tietää vastaavan jutun Risto E.J. Penttilästä?
– Kerro. – Urbaanin legendan mukaan tohtori Penttilä oli nuorempana Tukholman rautatieasemalla junaa odottelemassa ja huomasi aseman seinällä kyltin, jossa luki ”Spytta EJ på golvet!”. Risto pinnisteli aikansa, mutta parahti lopulta: ”Kun minut kasvatettiin olemaan syljeskelemättä!”
– Valehtelet kuitenkin.
– Kenties. Mutta älä kieli.
– En. Mutta eipä unohdeta kirjoitettua kieltä, joka myöskin jakautuu moneen eri muotoon ja osaan. Otetaan vaikka runous.
– Siitä vaan. Paitsi että modernista runoudesta ei tietenkään kukaan pysty ottamaan selvää.
– No mitä muuta voisi olettaakaan taiteenhaaralta, jolle on annettu nimeksi ”moderni runous”? Tautologia jos joku.
– Toisaalta traditionaalista mallia noudattavien pitää hallita runomittansa enemmän kuin varman päälle: on noudatettava tiukkaa kaavaa, jos mieli tuottaa kaunista lyriikkaa.
– Trokee on riskillä ruma.
– Runous viehättää silti siinä kuin proosakin. Lempirunon tai -kirjan siteeraaminen tuntuu olevan monelle sivistyksen huippu.
– No mutta! Eihän Eino Leinon Nocturnea voi kuulla kertaakaan liian usein. Eihän.
– Saati että ikinä kyllästyisi siihen Tuntemattoman Sotilaan kohtaukseen, jossa Hietanen kinuaa suolasilakkaa krapulaansa.
– Hyvä pastori, lohtapa nyt. Valtakunta hevosesta! Ja muistakaa Alamo.
keskonen@freenet.hut.fi
