28. toukokuuta 1999
Teksti:

Kyllä käy kulttuuriministeri Suvi Lindéniä sääliksi. Sotkeutua nyt kokemattomuuttaan kiusalliseen vaali-avustussekoiluun. Herrat voivat antaa sekoilun anteeksi, mutta kansa ei unohda. Lindén on vastedes merkitty poliitikko ja kunnallisen vaalivoitelun symboli.
    Kyse oli Lindénin mielestä varmaankin pienestä summasta, 27 000 markasta. Eihän se ollut kuin reilut kymmenen prosenttia Lindénin vaalikassasta. Ministeriltä jäi ilmeisesti tajuamatta asian periaatteellinen puoli, joka on markkoja tärkeämpi. Vaaliavustuksen ottaminen yritykseltä herättää takuuvarmasti epäilyksiä poliittisesta voitelusta. Jälkikäteen annetut selitykset eivät yleensä auta, ne vain pahentavat tilannetta. Kyllä kansa tietää, että ilmaista lounasta ei ole.
    Osuusliike Arinan avustuksista syntynyt kohu olisi voitu helposti välttää. Siihen on kaksi yksinkertaista keinoa. Ensimmäinen on se, että puolueet ja vaaliehdokkaat velvoitetaan vastedes julkistamaan kampanjarahoituksensa ja julkistamisesta säädetään lailla, jonka rikkomisesta pitää määrätä kunnon rangaistus. Esimerkiksi Yhdysvalloissa poliitikolle rävähtää kunnon sakot, jos tämä yrittää salata taloudellisia sidoksiaan.
    Jotain on jo tapahtumassa lainsäädännössä. Lahjonnan kieltävää rikoslain lukua ollaan laajentamassa koskemaan virkamiesten lisäksi myös kansanedustajia. Lisäksi vaalirahoituksen avoimuutta pohtii oikeusministeriön asettama komitea.
    Toinen keino on poliitikkojen itsensä vastuulla. Paljon pitää tapahtua heidän päänsä sisällä. Meikäläiseen hallintokulttuuriin liittyy yhä tarpeeton määrä salailua. Sitä on vaikea perustella muuten kuin tsaristisella perinteellä, jota Kekkosen ajan nepotismi onnettomasti pönkitti.
    Voitelu, lahjonta sekä ystävien ja sukulaisten suosiminen kuuluvat alkeelliseen demokratiaan. Mutta jos yritysten antama vaalituki sallitaan, niin siitä pitää kertoa avoimesti. Näin kansalaiset saavat tietää ainakin sen, kenen lauluja heidän äänestämänsä edustajat laulavat.
    Jos totta puhutaan, niin yritysten vaalituki on Suomessa vielä kovin vaatimatonta. Niinpä näin europarlamenttivaalien alla esittelen oman ehdotukseni vaalirahoituksen hankkimiseksi. Siinä yhdistyvät markkinatalouden ja meikäläisen hyvinvointivaltion parhaat puolet. Eikä tarvitse enää jälkikäteen selittää, mistä vaaliraha on tullut.
    Ensin mallin demariosio:
    Valtio antoi tänä vuonna puolueille kuusi miljoonaa markkaa EU-tiedotusrahaa. Sen sijaan, että valtio tyrkyttää tiedotusrahaa puolueille, sen pitäisi jakaa potti suoraan ehdokkaille, jotta nämä voisivat rahoittaa vaalityötään.
    Tänä vuonna jokainen eurovaaliehdokas olisi saanut suoraa vaalitukea vajaat 43 000 markkaa. Sievoinen summa, varsinkin jos sen käyttää oikein, nimittäin markkinoilla.
    Valtion vaaliavustus kannattaa sijoittaa osakkeisiin, sillä vain pörssissä saatavat pikavoitot riittävät kunnon kampanjan pyörittämiseen.
    Toukokuun puolivälissä olisin sijoittanut Valtameri-yhtiöön, Yrityspankki Skopiin, JOT Automation Groupiin tai Suomen Optiopörssiin. Tuottoa olisi tullut kuukaudessa vähintään 70 prosenttia.
    Muita varmoja sijoituksia ovat tietenkin Nokia sekä myötäisessä porskuttavat kustannusyhtiöt Pohjolan Sanomat ja Talentum.
    Niin, että olkaa hyvä vain, arvon eurovaaliehdokkaat. Se ei pelaa, joka pelkää.

Simo Sipola
sipola@productionhouse.fi
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.