28. toukokuuta 1999
Teksti:

Leninin lahja, vapaus-/kansalais-/sisällissota, talvisodan henki. Ajopuuteoria, vaaran vuodet, noottikriisi, suomettuminen. Itsenäisen Suomen poliittinen historia rakentuu myyteistä. Ja historiantutkijat ja -kirjoittajat ovat myyttien pääarkkitehtejä. Heidän tulkinnoistaan rakentuu kansakunnan historiallinen identiteetti ja historiakuva. Kuva on yleensä ollut vallanpitäjille myönteinen ja heidän tarpeitaan palveleva. Vallankäyttäjät ovat myös tehokkaasti hyödyntäneet myyttejä kansakunnan kohtalonhetkillä.
    Suomi on poikkeuksellisen historiatietoinen maa, jonka kansalaiset samastuvat kansallisiin myytteihin järisyttävällä yksitotisuudella. Kaikki tietävät, mihin poliitikot tai jääkiekkoselostajat vetoavat, kun he vain mainitsevat taikasanat: talvisodan henki. Nyt vaaditaan kansallista yhtenäisyyttä ja eheyttä sekä uhrimieltä. Taikasanoilla vaaditaan yhtä lailla heittäytymistä kiekon eteen kuin ay-liikkeen palkankorotusvaatimusten peruuttamista. Olennaista on, että vedotaan johonkin, minkä kaikki ymmärtävät. Hyödynnetään kansakunnan kollektiivista historiallista identiteettiä.
    Mutta mitkä ovat itsenäisen Suomen keskeiset myytit ja miten ne ovat syntyneet? Missä määrin ne pitävät paikkansa? Entä kuka myytit purkaa vai purkaako niitä kukaan?
    Vastausta on haettava myyttien rakentajilta eli historioitsijoilta itseltään.

Leninin lahja

Historian tulkinnat ovat Suomessakin mukailleet tiiviisti ajan poliittista ilmapiiriä. Suomettumisen kultakaudeksi jääneellä 1970-luvulla tapahtuivat myös historiankuvan muokkauksessa pahimmat ylilyönnit. Klassinen esimerkki on ns. Leninin lahja eli presidentti Kekkosen lanseeraama ajatus, jonka mukaan Lenin esitti ratkaisevaa roolia Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa.
    Suomen itsenäisyyden alkutaipaleelle liittyy myös kaksi muuta tunnettua myyttiä: vuoden 1918 sota ja jääkärimyytti. Historiantutkimuksessa vuoden 1918 sisällissodan haavoja alettiin paikata vasta 60-luvulla. Sitä ennen sodasta ja sen syistä oli vallalla Valkoisen Suomen eli voittajien näkökulma, joka nimitti sotaa vapaussodaksi. Nimityksen lähtökohtana oli se, että sota turvasi Suomelle lopullisesti itsenäisyyden, sillä sen avulla Suomi vapautui Venäjästä. Sittemmin vuoden 1918 sodasta on tullut suomalaisen historiakeskustelun jatkuva kiistakapula. Viimeisin taisto on käyty akatemiaprofessori Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -kirjan tiimoilla.
    Heikki Ylikankaan mukaan vapaus-sota-käsite on myytti jo siitäkin syystä, että missään vaiheessa Suomen ja Venäjän välillä ei ollut todellisuudessa julistettu sotatilaa. ”Myytin tarkoitus oli kiistää, että omassa maassa olisi ollut erittäin suuria ja vaikeita epäkohtia”, Ylikangas sanoo.
    Jääkärimyytin mukaan Suomen itsenäisyyden tekijöitä olivat Saksassa koulutetut jääkärit. ”Oikeastaan jääkärit vaikuttivat Suomessa vasta sisällissodan aikana. Myöhemmin jääkärisukupolvi kirjoitti oman historiansa, jossa heidät nostettiin itsenäisyyden tekijöiksi”, Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen toteaa.

Talvisodan henki

Ylivertaisesti vahvin itsenäisen Suomen myyteistä on talvisota. ”Talvisodan henki eli yksimielisyys-myytti yhdistää suomalaisia enemmän kuin mikään muu asia”, sanoo Seppo Hentilä, Helsingin yliopiston poliittisen historian professori. Hentilän mukaan juuri talvisota jää suomalaisten kädenjälkenä maailmanhistoriaan.
    Heikki Ylikangas on tutkimuksissaan pyrkinyt romuttamaan monia vallinneita käsityksiä Suomen historian perusmyyteistä. Ylikangas väittää, että jopa talvisota-myytti eli käsitys sodasta kansan yhdistäjänä on kestämätön ainakin kahdesta syystä:
    Ensinnäkin talvisotaan ei viety koko reserviä, vaan enimmillään vähän yli puolet 600 000 miehestä. Maassa, jossa oli käyty sisällissota, ei uskallettu kouluttaa koko reserviä ja viedä sitä rintamalle. Yksimielisyys-käsitys on Ylikankaan mukaan siinäkin mielessä kyseenalainen, että Suomen hallituksessa ja sotilasjohdossakin taisteltiin katkerasti viime metreille saakka siitä, pitäisikö Suomen pyytää länsivaltojen apua vai ei. ”Vielä tänä päivänä suurella osalla Suomen kansaa on sellainen käsitys, että meidät jätettiin yksin, vaikka totuus on, että Suomi jättäytyi yksin. Suomi uskoi Saksan voittavan, eikä halunnut liittoutua länsivaltojen kanssa”, Ylikangas toteaa.

Vallan palveluksessa

Mihin historian myyttejä ja käsityksiä Suomessa sitten käytetään ja kuka niitä käyttää?
    ”Historian myyttejä käytetään aina vallan pönkittämiseen. Ei myytin tarkoitus ole kertoa totuutta asiasta”, Heikki Ylikangas toteaa.
    Ylikankaan mukaan kansallisia myyttejä kumoavaa historiantutkimusta on Suomessa sallittu huonosti. ”Suomessa mietitään, kuinka urani tästä urkenee, jos saan oikein kovaa kritiikkiä”, hän sanoo.
    Seppo Hentilän mukaan Suomessa historiankirjoitus on esiintynyt enimmäkseen valtiota tukevana instituutiona. ”En sano, että se olisi mitenkään negatiivinen asia.” Hentilä on yksi kolmesta vuonna 1995 ilmestyneen Suomen poliittinen historia -yleisesityksen kirjoittajasta. Teos on ulkoministeriön toimesta käännätetty jo yhdeksälle kielelle.
    ”Olen kirjoittanut valtiota tukevaa historiaa ihan tietoisesti eli tehnyt isänmaallisen teon”, Hentilä sanoo. Hänen mukaansa Suomessa professori on myös virkamies. ”Poliittisen historian professorina en voi kieltäytyä tietynlaisesta isänmaanpalvelukseksi kutsumastani tehtävästä. En tietenkään jätä tutkimuksissani sanomatta kohtia, jotka ovat Suomen menestystarinan varjopuolia, kuten suomettumista, johon olen viime vuosina perehtynyt”, Hentilä sanoo.

90-luvun myytit

Viimeksi historian tulkintoja on käytetty Suomessa hyväksi Eurooppa-politiikkaa tehtäessä. Seppo Hentilän mukaan sekä EU-jäsenyyden kannattajat että vastustajat vetosivat argumentaatiossaan jopa samoihin Suomen historian myytteihin, kuten talvisotaan. Yhtä hyvin Suomen pärjäämistä erillään kuin EU:ssakin perusteltiin talvisodan tappeluhengellä.
    Myyttien käyttöä Suomen historiassa kirjoituksissaan ja tutkimuksissaan runsaasti pohtineen professori Matti Klingen mukaan Suomen Eurooppa-politiikassa historiaa on käytetty kuitenkin vain vähän: ”Meidän Eurooppa-orientaatiomme suuria puutteita onkin pragmaattisuus, joka korostaa taloutta ja välittömiä etuja”, Klinge sanoo.
    ”Se, että olemme osa Eurooppaa, ja että meillä on historiallinen ja kulttuurinen syvärakenteiden yhteys, halutaan tavallaan torjua, koska sitä vastaan voidaan aina esittää vastaväitteitä”, Klinge arvelee.
    90-luvun Suomessa historiaa on käytetty myös kansan jakamiseen ja luokkaerojen kasvattamisen perusteluna. Psykohistorioitsijana tunnettu Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala väittää, että kansallisvaltio-projekti asettui 90-luvulla kokonaan uuteen valoon. Kansallisvaltion romuttamisella haluttiin korostaa, että suomalaisilla on keskenään kenties enemmän erottavia kuin yhdistäviä tekijöitä. ”Tätä ajattelua käytettiin 90-luvulla lyömäaseena muun muassa ay-liikettä vastaan, turhan kollektiivisuuden purkamiseen. Haluttiin sanoa, että antaa yksilöiden kilpailla omilla siivillään”, Siltala arvioi.
    ”Tämä sai minut, vaikka en ole kiihkokansallinen, ajattelemaan kansallisvaltiota myöskin järjestelmänä, joka loi omana aikanaan toisille tuntemattomien henkilöiden keskuuteen solidaarisuutta.”
    Siltalan mukaan 90-luvun suomalaiseliitti ei tuntunut enää tarvitsevan kansallista yhtenäisyyttä, vaan alkoi korostaa eroja. Menneestä kansallisesta projektista näytettiin uusia puolia ja päivittäinen keskustelu tekee niistä lopulta itsestäänselvyyksiä, jotka historiankirjoitus lopulta vahvistaa tai kumoaa.
    Juuri näin myytit syntyvät.

Artikkelin lähteinä on haastattelujen lisäksi mm. seuraavia kirjoja:
Matti Klinge: Mesimarja myytti Mannerheim (1994), Heikki Ylikangas: Väkivallasta sanan valtaan (1999), Timo Vihavainen: Kansakunta rähmällään (1991), Jussila-Hentilä-Nevakivi: Suomen poliittinen historia (1995).

Jaakko Lyytinen
Piirros Hans Nissen