14. toukokuuta 1999
Teksti:

Kirjailijatalo Villa Kiven huhtikuisessa runoillassa käy ilmi, ketkä suomalaista kulttuurielämää ylläpitävät: suurin osa yleisöstä on keski-ikäisiä naisia, mukaan on saatu muutama aviomies. Huvilan alakerta täytyy runouden janoajista, käytävälle kannetaan lisää tuoleja. Runoilijoiden itsensä esittämät Helsinki-aiheiset runot irrottavat yleisöstä niin spontaaneja aplodeja kuin kotoisia naurunremahduksiakin. Runous on jokaisen ulottuvilla.
    Siinä missä Villa Kiven runoklubissa tuodaan estradille tämän päivän eläviä runoilijoita, Tulevaisuuden Ystävät ry:n Runosalonki keskittyy vuosisatamme mestarilyyrikoihin. ”Runosalongilla on suorastaan kansansivistyksellinen tehtävä, sillä mikään muu instanssi tai media ei ole ottanut asiakseen runouden tradition esilletuomista”, toteaa Raija Heljakka. Hän on toinen salongin puuhanaisista ja runouden äänenkannattaja henkeen ja vereen.
    ”Runous on marginaalissa kaikkialla. Lyriikkaa ei tahdo löytää kirjakaupoista, monet klassikot on myyty loppuun eikä uusintapainoksia oteta. Kustantajat eivät myöskään panosta runokokoelmien markkinointiin, koska painokset ovat pieniä”, Heljakka harmittelee.
    Kirjastoillekaan lyriikan hankkiminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, sillä runot eivät lisää lainausmääriä, joiden mukaan kirjastot saavat määrärahansa. ”Uusia runokokoelmia saatetaan tilata vain kaksi kappaletta pääkaupunkiseudun kymmenien kirjastojen yhteiseen käyttöön”, itsekin kirjastossa työskennellyt Heljakka kritisoi.

Lyriikan kuuminta tavaraa

Runosalonki on toiminut Raija Heljakan ja Elli Arivaaran järjestämänä syksystä 1997. Yhden runoillan suunnitteluun ja ohjaukseen kuluu noin 20 palkatonta työtuntia, mutta naiset ovat olleet valmiita tekemään töitä täyttääkseen runouden kohdalla ammottavan kulttuurisen aukon. Salongissa pyritään taiteidenvälisyyteen yhdistämällä keskustelu, kirjallisuus ja musiikki. Illan runoilijasta kuullaan asiantuntijan esitelmä, jonka jälkeen seuraa lausunta- ja musiikkiesitys. Instrumentit on valittu runoilijan hengen mukaan: Manneria on kuultu sellojen säestyksellä, Lorcaa flamencon siivittämänä.
    Heljakka ja Arivaara ovat halunneet pitää pääsylippuhinnat alhaisina, jotta ”köyhät humanistitkin” pääsisivät runouden äärelle. ”Me ollaan vähän niin kuin 1800-luvun madameja, jotka ylläpitivät kirjallisia salonkeja”, Heljakka vertaa.

Kaisa Ahvenjärvi