28. toukokuuta 1999
Teksti:

Kun kotimaisilla musiikkimessuilla säännöllisesti etsitään syitä suomi-rockin viennin olemattomuuteen, syytettyjen penkille pääsevät artistit, joilla on heikko itsetunto ja bisnesmiehet, jotka ovat kykenemättömiä luomaan kansainvälisiä kontakteja.
    Stiina Honkamaa
on harvoja, jotka ovat pureutuneet ikuisuuskysymykseen pintaa syvemmältä. Hän on tehnyt gradunsa Helsingin kauppakorkeakoululle suhdetoiminnasta suomalaisen rockin viennissä.
    Honkamaa ei epäile suomalaisten muusikoiden lahjoja. Syy vientiponnistelujen toistuvaan epäonnistumiseen löytyy pikemminkin amatöörimäisistä levy-yhtiöistä. Vastuu bändeistä jaetaan liian monen ihmisen kesken eikä kukaan huolehdi kokonaisuudesta. Honkamaan mukaan yhtiöistä puuttuu bisneskoulutuksen saaneita henkilöitä, innovatiivisuutta, kunnollisia ulkomaansuhteita ja aggressiivisuutta suhteiden solmimiseen.
    Myös markkinointi mättää. ”Kiel-teinen suhtautuminen kaupallisuuteen on ollut iso ongelma. Perinteisesti markkinointia on pidetty muusikoiden keskuudessa lähes kirosanana, eikä suomalaisessa musiikkiteollisuudessa tapaa juurikaan brandi- eli merkkituoteajattelua”, Honkamaa lataa.
    Entisen Polygramin, nykyisen Universal Musicin Suomen yksikön toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin on tehnyt musiikkibisnestä 20 vuotta. Hän ei kakistelematta niele Honkamaan näkemyksiä. ”Minun kokemukseni alalta on se, että artistit haluavat mahdollisimman paljon mainostusta ja toivovat levy-yhtiön panostavan markkinointiin.”
    ”Ja jos ajatellaan koulutusta, niin kyllä meillä vilisee kauppatieteen maistereita siinä missä muallakin. Ainoa mikä meidät erottaa vienti-teollisuusyrityksistä on se, että Suomessa ala on pieni ja resurssit väistämättä pienemmät kuin monella muulla alalla”, Kokljuschkin sanoo.

Valopilkut vähissä

Gugi Kokljuschkin on sikäli poikkeuksellinen levy-yhtiöpomo, että hänellä on kokemusta myös suomalaisartistin kansainvälisestä menestyksestä. Universalin tallissa musisoiva Apocalyptica on tehnyt epävirallisen Suomen ennätyksen yksittäisen albumin myynnissä. Kolme vuotta sitten ilmestynyttä Apocalyptica Plays Metallica By Four Cellos -levyä on myyty 350 000 kappaletta, ennen kaikkea Yhdysvalloissa ja Saksassa. Viime vuonna ilmestynyt kakkosalbumikin on myynyt jo 200 000 kappaletta.
    Apocalyptican ohella suomalaiset hevibändit Stratovarius ja Amorphis ovat viime vuosina päässeet vuolemaan vähintään pronssia maailman markkinoilla. Erityisesti raskasta rockia hyvin ymmärtävässä Saksassa suomalaiset rymistelijät on otettu vastaan viikset innosta vipattaen. Kevyemmän popin tai valtavirtarockin puolelta menestystarinoita on turha etsiä. Läpimurron kynnyksellä 80-luvulla olleelle Hanoi Rocksillekin kävi köpelösti, vaikka yhtyeen albumit myyvät hiljakseen edelleen.
    Viime vuosina parhaiten menestyneet suomalaisbändit ovat usein tulleet pieniltä levyfirmoilta. Eläkeläisillä on kulttikannatusta Saksassa ja Jimi Tenorilla Englannissa. Maailman etnofestareilla ovat niittäneet mainetta Värttinä ja Angelin tytöt. Myytyjen levyjen määrät ovat kuitenkin kansainvälisessä mittakaavassa marginaalisia.
    Stiina Honkamaa muistuttaa, että pienikin bändi voi lähteä maailmalle, eikä kansallisen independent-yhtiön suojatti ole automaattisesti tuhoon tuomittu yrittäjä: ”Menestys on enemmän kiinni taustatiimin motivaatiosta ja ammattimaisuudesta kuin levy-yhtiön koosta.”
    Monikansallisten levy-yhtiöiden ensisijaisena tehtävänä on sitä paitsi kansainvälisen tuotannon jakelu Suomessa, ei suomalaisartistien kauppaaminen ulkomaille. Kokljuschkinin mukaan Universalilla kuitenkin katsotaan uusia artisteja ”sillä silmällä”, kuten Apocalyptican esimerkki osoittaa. ”Aika paljon riippuu tietysti tarjonnasta, joskus on parikin vuotta väliä, ennen kuin törmää artistiin, jolla näyttäisi olevan kansainvälistä potentiaalia.”

Ruotsilla rullaa

Erityisen araksi kansallisen rokkiviennin onnettoman tilan tekee se, että Ruotsissa kaikki on toisin. Roxetten ja Cardigansin levymyyntiluvuissa on nollia enemmän kuin Suomessa uskalletaan uneksiakaan. Mutta mikä Ruotsista tekee paremman? Pätevämmät bisnesmiehet, makeammat muusikot vai valtiovallan tuki?
    Honkamaa uskoo, että ruotsalaisten menestys juontuu jo Abban ajoilta: ”Abban taustatiimi oli pääasiallisesti ruotsalainen ja myöhemmät sukupolvet ovat saaneet nauttia osaamisen palaamisesta takaisin Ruotsiin.” Ehkä ruotsalaiset voivat kiittää menestyksestä myös siirtolaisiaan, jotka ovat tuoneet vaikutteita maailmalta. Rockin juurethan ovat aina olleet kulttuurien kohtaamisessa.
    Honkamaa kertoo Cardigansien managerin ehdottaneen hänelle, että suomalaiset voisivat markkinoida itseään Pohjolan ainoana maana, joka ei ole breikannut kansainvälisesti.
    Kokljuschkinin mukaan laajapohjaista suomalaisbändin läpimurtoa on turha odottaakaan. Suurin ero Suomen ja Ruotsin välillä on musiikkimakujen välillä. ”On siinä varmasti jotain osaamiseroakin, mutta Ruotsi on asenteeltaan ja musiikiltaankin enemmän ulospäinsuuntautunut kulttuuri. Musiikkimaku on lähempänä amerikkalaista ja eurooppalaista makua kuin meillä. Meillä uskotaan edelleen enemmän siihen molliin, jota ei muualla välttämättä ymmärretä.”
    Ruotsissa populaarimusiikista on tullut yksi maan vientiteollisuuden tärkeimmistä aloista, jota valtiovaltakin arvostaa. Kansainvälisillä musiikkimessuilla ei ole tavatonta, että ministeritason ruotsalaisvieras piipahtaa tutustumassa alan uusimpiin tuuliin.
    ”Arvostus on tietysti tullut menestyksen myötä, mutta kyllä jo vuosia sitten Ruotsissa suhtauduttiin populaarimusiikkiin vientituotteena toisella tavalla kuin Suomessa” Kokljuschkin sanoo.

Usko ei lopu

Suomessa laajamittaista valtiontukea vientiponnisteluihin ei ole luvassa. Ylitarkastaja Pertti Hämäläinen kauppa- ja teollisuusministeriöstä ei selvästikään ole valmistautunut vastaamaan kysymykseen, kuinka KTM tukee suomalaisen rockin vientiä.
    Hämäläisen mukaan yksittäiset yritykset ovat saattaneet saada paikallisista työvoima- ja elinkeinokeskuksista tukea hankkeilleen, mutta ministeriötasolle hakemuksia alan ulkomaan viennin edistämiseksi ei ole tullut. Ministeriössä ei ole myöskään käyty periaatteellista keskustelua populaarimusiikin viennin edistämisestä.
    Honkamaa jaksaa uskoa suomalaisen rockin lyövän vielä läpi omillaankin. ”Kyllä niin paljon yritetään, että haluan uskoa onnistumisen olevan oikeasti mahdollista ja vain ajan kysymys. Vaikka paljon on vielä tekemistä, niin pitkälle ollaan jo tultu”.
    Honkamaa uskoo etenkin HIMin mahdollisuuksiin. ”Siinä paketissa tuntuvat kaikki osaset musiikista imagoon olevan kohdallaan. Lisäksi koko taustatiimi puhaltaa yhteen hiileen johdonmukaisesti ja tehokkaasti.”

Antti Helin ja Mikko Metsämäki