Kahdeksan tunnin farssi

T:Teksti:

Edes tilaisuuden puhujaksi kutsuttu ulkoministeri Tarja Halonen (sd) ei saanut opiskelijoita liikkeelle, kun HYY kokoontui viidenteen yleiseen kokoukseensa toukokuun 12. päivä. Peräti kahdeksan tuntia kestäneissä keskusteluissa käsiteltiin kokouksen esityslistaa, suvaitsevaisuutta, Kosovoa ja – kuten etukäteen ounasteltiin – HYY:n väitettyjä taloussotkuja.
    Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa kävi päivän mittaan vain 250 HYY:n jäsentä. Kokouksen loppuvaiheessa heistä oli paikalla enää satakunta. Suurin osa loppuun saakka istuneista oli HYY:n edustajiston jäseniä tai jonkin poliittisen ryhmittymän kannattajia.

Kiistaa esityslistasta

Kokouksen ensimmäiset 45 minuuttia väännettiin kättä esityslistasta. Kokousta vaativien nimilistan keränneet Joachim Stark ja Jyrki Heinonen olivat tyytymättömiä HYY:n puheenjohtajan päätökseen olla ottamatta esityslistalle myös yhdenvertaisuutta ja sananvapautta.
    Jotkut nimilistan allekirjoittaneet paheksuivat puheissaan Starkia ja Heinosta siltä varalta, että he aikoisivat ottaa kokouksessa muutakin kuin Kosovon asiaa. Taustalla oli olettamus Starkin ja Heinosen halusta nostaa jälleen esille HYY:n väitetyt taloussotkut, jotka olivat edellisen yleisen kokouksen aiheena vuonna 1994. Stark ja Heinonen olivat tuolloinkin kokouksen puuhamiehinä yhdessä Jari Kajaksen kanssa.
    HYY:n sääntöjen mukaan yleinen kokous pitää kutsua koolle, jos 1/20 jäsenistä niin vaatii. Stark ja Heinonen olivat keränneet vajaat 1 600 nimeä. HYY:n puheenjohtaja Veijo Åberg kuitenkin ilmoitti kokouksen aluksi, että allekirjoittaneista yli 150 ei ole HYY:n jäseniä. Kokousta ei siten kutsuttu nimilistan takia, vaan puheenjohtajan tahdosta, hänen todettua aiheen tärkeäksi. Åberg määritteli asialistan ja siihen ei muilla ollut sääntöjen mukaan valittamista.

Rauhaa kaikkialle

Osa kokoustajista oli sitä mieltä, että HYY:n ei tulisi ottaa lainkaan kantaa käsiteltäviin asioihin. Heidän mielestään ylioppilaskunnan tulisi keskittyä opiskelijoiden etujen ajamiseen eikä maailmanparantamiseen. Enemmistö kuitenkin kannatti julkilausuman ja ponsien tekemistä, joista äänestettiinkin kolmisenkymmentä kertaa illan päätteeksi. Sitä ennen käytettiin yli 50 puheenvuoroa.
    Läpimenneissä kannanotoissa tuomittiin kaikki sotatoimet entisen Jugoslavian alueella ja mainittiin Turkin ihmisoikeusrikkomukset. Myös köyhimpien kehitysmaiden velkojen anteeksiantoa vaativalle Jubilee 2000 -julistukselle annettiin ylioppilaskunnan tuki. Erillisessä kannanotossa tuettiin homoparien rekisteröimis- ja adoptio-oikeuksia. Lopuksi vaadittiin ylioppilaskuntaa järjestämään vaatekeräys ja kirpputori Kosovon pakolaisten hyväksi.
    Kokouksen puheenjohtajana toiminut Åberg ei hyväksynyt käsiteltäväksi Heinosen ja Starkin ponsiehdotuksia, joissa vaadittiin muun muassa talouskoulutusta HYY:n edustajistolle ja jäsenäänestystä Ylioppilaslehden lakkauttamisesta.
    Käsittelemättä jäi myös Heinosen ja Starkin vaatimus, jossa ylioppilaskuntaa olisi velvoitettu maksamaan sellaisten jäsentensä oikeudenkäyntikulut, joita vastaan HYY käy oikeusprosessia. Ylioppilaskunta on käräjöinyt Heinosta, Starkia ja Kajasta vastaan heidän talousrötösväitteidensä takia. Stark ja Toivonen syyttivät vuonna 1994 HYY-yhtiöiden hallitusta osakeyhtiörikkomuksesta.
    Tällä kertaa Jari Kajas käytti kokouksessa kaksi puheenvuoroa, joissa hän kritisoi ylioppilaskunnan suvaitsemattomuutta kriittisiä puheenvuoroja kohtaan. HYY:n ja Kajaksen riita on parhaillaan hovioi-keudessa.

HYY:n muuttunut rooli

”Periaatteessa sama keskustelu olisi hyvin voitu käydä edustajistossa, mutta julkisuusarvon kannalta tapahtuma oli hyvä”, HYY:n hallituksen puheenjohtaja Panu Laturi arvioi. Laturin mukaan ylioppilaskunnassa on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut merkittävä kulttuurimuutos yhteiskunnallisessa kannanottamisessa. HYY ottaa välillä kantaa opiskelijamaailman ulkopuolisiinkin asioihin olematta lausuntoautomaatti.
    ”En pidä HYY:n roolin suhteen mustavalkoisesta asetelmasta kansalaisjärjestö vai etujärjestö. Mielestäni sen pitää olla kumpaakin”, Laturi toteaa. Hän harmittelee yleisen kokouksen vähäistä suosiota. ”Jossain määrin tämä kuvaa, kuinka paljon opiskelijat ovat politiikasta kiinnostuneita. Ehkä massat olisivat lähteneet liikkeelle, jos kokouksen aihe olisi ollut vaikkapa opintotuen lakkauttaminen.”

HYY järjestää vaatekeräyksen Kosovon pakolaisten hyväksi 31.5.-4.6. Puhtaita vaatteita voi tuoda HYY:n keskustoimiston aulaan virka-aikana.

Jan Erola
Piirros Jussi Karjalainen