Ilmaiseksi Internetissä

T:Teksti:

Internetin ihanteeseen kuuluu jakaminen, haave vapaasta yhteisöstä, jon-ka jäsenien välillä tieto liikkuu vapaasti. Linus Thorvalds ja Linux ovat tästä ehkä tunnetuin esimerkki, mutta ”jakaminen” voi olla arkisempaakin. Esimerkiksi Aaro ”Frank” Huhtala toteuttaa jakamisen ideaa. Hän ylläpitää harrastuksekseen kotisivuja, jotka palvelevat ihmisiä.
    Huhtalan kimmoke kotisivujen ylläpitoon oli työpaikka. Hän haaveili tulevan työnantajan löytävän webbisivut ja tarjoavan töitä.
    Alun perin Huhtala päätti kerätä kotisivuilleen tietoa avoimista työpaikoista. Etsiessään netistä ilmoituksia avoimista töistä hän törmäsi yritysten järjestämiin kilpailuihin ja tuotearvontoihin.
    ”Niitä kilpailuja tuli sitten täyteltyä ja oikeastaan aloin ajatuksissani etsiä niitä. Viimein minulla välähti: joku muukin voisi tykätä niiden kuponkien täyttämisestä. Silloin sain kimmokkeen etsiä ja laittaa sivuilleni erilaisia kilpailuja.”
    Alkuun kävijöitä oli parikymmentä päivässä. Sana kuitenkin levisi ja kävijämäärät kasvoivat. ”Mukaan kuvaan astuivat avuliaat ihmiset, jotka lähettivät minulle vinkkejä kilpailuista. Ilman niitä ei sivujani enää olisi, sillä muuten olisi intoni sammunut.”
    Nykyisin yritykset ilmoittavat ”Frankille” kilpailuistaan, usein jopa kerjäävät linkkausta ja pahimmillaan antavat ohjeita ja vaatimuksia, mille sivulle Huhtalan pitäisi linkit sijoittaa. Frankin kilpailusivuilla on kuitenkin selkeät säännöt ja periaatteet, joiden mukaan kilpailuja otetaan vastaan. Hänelle on tärkeää muun muassa, etteivät kilpailuja tarjoavat yritykset käytä kilpailutietoja suoramarkkinointiin, ainakaan kysymättä lupaa.

Töitä omilla webbisivuilla

”Nykyinen malli on muotoutunut pikkuhiljaa ja kävijöitä kuunnellen. He kertovat minulle sen viimeisen sanan, että missä kaappi voisi seisoa”, Huhtala sanoo. Kävijöitä on tällä hetkellä noin tuhat päivässä. Viimeisen kahden vuoden aikana on sivuilla käyty 300 000 kertaa.
    ”Tietenkin sivut ovat ilmentäneet minua ja kaikkea sitä, mitä ajattelen ja edustan ja myöskin ajatuksiani markkinoinnista”, teknisenä avustajana toimiva Huhtala sanoo. ”En tee tätä bisneksen vuoksi, vaan tämä on ihan kivaa.”
    Ilmaisuus ei ole kuitenkaan Huhtalalle itseisarvo; miksi hyvien palvelujen pitäisi olla ilmaisia vain siksi, että ne ovat internetissä? Mutta parhaimmillaan ilmaisuus maksaa itsensä takaisin moninkertaisena, kuten Linus Thorvaldsille kävi.
    ”Tiedän pari tapausta, jossa ihmiset ovat saaneet hommia juuri omien webbisivujensa ansiosta ja päässeet tekemään juuri sitä mitä haluavat. Enimmäkseen kilpailusivuni ovat olleet pieni harraste. Rakkain harrasteeni on itse kääntämäni vitsit, joita olen laittanut sivuilleni.”

Heikki Valkama
Kuva: Riku Isohella