Ensimmäinen laaja tutkimus kannabiksesta tehtiin vuonna 1894, kun Englannin hallitus asetti Indian Hemp Drugs Commissionin (IHDC) tutkimaan mahdollisuutta laillistaa kannabis Intiassa.
IHDC kuuli kahden vuoden aikana 800 todistajaa ja laati 3 000-sivuisen loppuraportin, jossa todettiin, että ”näitä huumeita käytetään säännönmukaisesti kohtuullisesti ja liikakäyttö on suhteellisen harvinaista. Kohtuullinen käyttö ei aiheuta juuri minkäänlaisia haittoja.” Englannin hallitus noudatti IHDC:n suositusta ja laillisti kannabiksen Intiassa.
Englannin hallituksen päätös jäi historialliseksi poikkeukseksi, sillä poliitikot ovat tällä vuosisadalla aina ratkaisevalla hetkellä päättäneet ehdottoman kiellon puolesta. Poliitikkojen päätöksiin ovat vaikuttanut sensaatiohakuisen huumepropagandan lisäksi ennen kaikkea taloudelliset ja poliittiset syyt.
Kannabis on taloutta ja politiikkaa
Kun ensimmäinen YK:n alainen huumausaineyleissopimus astui voimaan vuonna 1961, kiellettyjen aineiden listalle joutuivat pääosin kehitysmaissa tuotetut kannabis, opiaatit ja kokaiini. Sen sijaan länsimaisen lääketeollisuuden menekkituotteet amfetamiini, rauhoittavat- ja unilääkkeet sekä LSD jäivät rajoitusten ulkopuolelle.
Varsinaisen tuotannon ja kaupan lisäksi kannabikseen liittyy muitakin taloudellisia intressejä. Erityisesti Yhdysvalloissa poliisitoimesta ja vankeinhoidosta on tullut nykyisen tiukan huumelainsäädännön myötä merkittäviä työllistäjiä.
Taloudellisten tekijöiden lisäksi kannabis on myös yhteiskuntapoliittinen väline. Kannabis kriminalisoitiin ensiksi Yhdysvalloissa 1930-luvulla, koska se määriteltiin alempiarvoisten meksikolaisten ja mustien päihteeksi. Toisen maailmansodan jälkeen kannabis yhdistettiin Englannissa epäilyttäviin länsi-intialaisiin siirtolaisiin. Suomessa kannabista pidettiin 60-luvulla hippikulttuurin vaarallisena piirteenä. Nykyään se mielletään uhaksi erityisesti nuorisolle.
Suomessa ovat korostuneet nimenomaan kannabiksen poliittiset ulottuvuudet. Koska kovalla kannabispolitiikalla on takanaan suuren yleisön, tärkeimpien tiedotusvälineiden ja yritysmaailman ehdoton tuki, poliitikot antavat itsestään mielellään jyrkän kannabiskielteisen kuvan.
Niinpä edellisen hallituksen sisäasianministeri Jan-Erik Enestam ehtii käymään ja tulla kuvatuksi Irti Huumeista ry:n pikkujouluissa. Kansanedustaja Ilkka Kanerva puolestaan lahjoittaa merkkipäivärahastonsa tuoton huumeiden vastaiseen nuorisotyöhön. Kanervan lahjoitusrahoilla Irti Huumeista ry painattaa uuden kannabispamflettinsa ja lahjoituksen kunniaksi Helsingin huumepoliisin päällikkö Paavo Selin kutsuu Kanervan (yhdessä Apu-lehden toimittajan ja valokuvaajan kanssa vaalivuoden tammikuussa) huumesafarille Helsingin yöhön.
”Kannabis on erittäin vakava ongelma”
Selkeistä poliittisista ja taloudellisista taustatekijöistä huolimatta kannabiksen vastustajat ovat aina perustelleet näkemyksiään nimenomaan kannabiksen fysiologisten vaikutusten vaarallisuudella. Eräs vastustajista on suomalaisen huumekeskustelun näkyvä vaikuttaja, Helsingin huumepoliisin entinen pitkäaikainen päällikkö ja Irti Huumeista ry:n puheenjohtaja Torsti Koskinen. Hän pitää kannabista erittäin vakavana ongelmana.
”Kannabis vaikuttaa perhe-elämään ja sosiaalisiin suhteisiin. Se aiheuttaa itsemurhia sekä kuolemantapauksia yhdessä muiden huumeiden kanssa käytettynä. Kannabis vaikuttaa ihmisen aivotoimintaan ja yhdessä alkoholin kanssa käytettynä se tekee käyttäjästään väkivaltaisen”, Koskinen toteaa.
Hänen mukaansa muita kannabikseen liittyviä vaaroja ovat sen heroiiniakin voimakkaampi psyykeriippuvuus, sekä sen passivoiva vaikutus, mikä tekee käyttäjästä yleensä työkyvyttömän.
Koskisen väittämät ovat pahasti ristiriidassa objektiivisen farmakologisen näytön kanssa, mutta niillä on vahvat perusteet. Koskisen, kuten yleensä kaikkien poliisien ja vanhempainjärjestöissä työskentelevien, omat kokemukset kannabiksesta ovat kielteisiä. He joutuvat omakohtaisesti näkemään ja kokemaan sen kurjuuden, mitä kannabiksen ja muiden päihteiden ongelmakäyttö aiheuttaa. Silloin hienolla tieteellisellä näytöllä on hyvin vähän arvoa. Kuten Koskinen itse toteaa:
”Mikä on tosiasia? Tosiasia on se, minkä minä tunnen. Kaikki mitä minä kerron, perustuu ennen kaikkea kokemukseen.”
Kannabiskeskustelun kolmas linja
Mutta kuinka vakavasta ongelmasta on loppujen lopuksi kysymys? Suomessa on sellaisiakin henkilöitä, joiden mielestä kannabis ei ole ihan niin suuri ongelma kuin yleensä väitetään.
Heitä ei ole paljon, moni heistä on suorittanut akateemisen tutkinnon ja he ovat ammatiltaan lääkäreitä, virkamiehiä tai tutkijoita. He eivät yritä tukea huumerikollisuutta tai kannustaa ihmisiä käyttämään päihteitä, mutta heille kannabis, kuten huumeet yleensä, on moniulotteisempi kysymys kuin pelkkä kontrollipoliittinen ongelma.
Eräs heistä on A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö, valtiotieteen lisensiaatti Teuvo Peltoniemi. Hänen näkemyksensä edustavat vähälle huomiolle jäänyttä suomalaisen kannabiskeskustelun kolmatta, ehdottoman laillistamisen tai kriminalisoinnin väliin sijoittuvaa pragmaattista linjaa. Peltoniemen mukaan kannabiksen, kuten huumeiden yleensä, merkitystä liioitellaan koko ajan.
”Suomessa alkoholi ja tupakka ovat kansanterveydellisesti paljon merkittävämpi ongelma kuin huumeet”, Peltoniemi muistuttaa.
”Käytön laajuuden perusteella alkoholi, tupakka ja lääkeaineet ovat hallitsevassa asemassa. Kannabis on illegaaleista (laittomista) huumeista yleisin ja sen jälkeen tulevat muut huumeet, erityisesti amfetamiini ja heroiini.”
Peltoniemi näkee kannabiksen kohdalla ongelmaksi sen, että siitä puhutaan köntässä muiden huumeiden kanssa.
”Ei ole oikein, että kannabis ja esimerkiksi heroiini laitetaan samaan asemaan niiden fysiologisten vaikutusten perusteella.”
Rationaalisena päihdehuollon ammattilaisena Peltoniemeä kiinnostaa päihteiden käyttöön liittyvien haittojen minimointi. Hänelle on tärkeää, että päihteistä keskusteltaessa pystytään erottamaan faktapohjaiset tiedot poliittisista kannanotoista.
”Tutkijana tiedän, että on olemassa todennettavissa olevaa oikeaa tietoa, ja tätä tietoa viedään sitten eteenpäin. Mutta tästä ei automaattisesti seuraa, että kaikista asioista päätettäisiin pelkästään tietopohjaisten faktojen perusteella”, Peltoniemi painottaa.
Hän myöntää, että jos kannabis olisi pelkästään farmakologinen tai yksilön oikeuksiin liittyvä kysymys, sen kriminalisoinnille ei olisi mitään perusteita valtiossa, jossa alkoholi ja tupakka ovat yleisessä jakelussa.
Peltoniemellä on kaksi perustelua, miksi kannabista ei pitäisi laillistaa. Ensiksi ei ole mitään syytä lisätä, edes vähäisessäkään määrin, Suomessa olevia päihdeongelmia laillistamalla yksi päihde lisää. Toiseksi laillistamiseen liittyisi vallitsevissa olosuhteissa liian suuria tunneongelmia. Jos kannabis laillistettaisiin, loukattaisiin valta- väestön arvoja kysymykses-sä, jonka yhteiskunnallinen painoarvo on hyvin pieni.
”Kysymys on valinnanvapaudesta”
Tunneongelmiin eli valtaväestön ennakkoluuloihin törmäsi ainakin helsinkiläinen ohjelmistosuunnittelija kerrottuaan kannabiksen käytöstään A-studiossa kesällä 1997. Hän sai potkut työstään ja sakkorangaistuksen käräjäoikeudessa.
Samoihin tunneongelmiin on törmännyt myös Suomen kannabisyhdistys (SKY) vuonna 1991 alkaneen sensuroinnin ja julkisten nöyryytysten täyttämän historiansa aikana.
Tästä näkökulmasta on helppoa ymmärtää, miksi yksittäisen käyttäjän edunvalvoja SKY pitää kannabista pääosin perusoikeuskysymyksenä. SKY:n jäsenet tuntevat kannabiksen historian ja sen farmakologiset ominaisuudet perusteellisesti, joten heidän on mahdotonta ymmärtää, miksi yhteiskunta kieltää kannabiksen samalla kun se sallii muunlaisen terveydelle mahdollisesti vaarallisen käyttäytymisen.
”Kysymys on valinnanvapaudesta. Länsimaisen oikeuskäytännön mukaan ihmistä ei rangaista, vaikka hän ei söisikään terveellisesti tai harrastaisi liikuntaa. Edes itsensä tappamista ei ole kielletty”, sanoo SKY:n puheenjohtaja Timo Larmela.
Larmela ei kiistä, etteikö kannabis aiheuttaisi joillekin käyttäjille ongelmia. Terveyshaitoista hän mainitsee lähinnä kannabista poltettaessa keuhkoihin kertyvän tervan. Mutta muuten hänen mukaansa kannabiksen merkitystä on liioiteltu Suomessa.
”Tosiasiassa kannabis on huumeena mieto aine. Sen yhteydet päihde- ja ongelmakäyttöön ovat monessakin suhteessa aika olemattomat. Suomessa kannabista on käytetty synonyyminä huumeelle. Vasta viime vuosina, kun huumeongelma on täällä tavallaan räjähtänyt käsiin, on huomattu, että käsitteellä ’huume’ on tarkoitettu Euroopassa aivan eri asiaa eli lähinnä opiaatteja”, Larmela sanoo.
Farmakologiset tosiasiat ovat Larmelan puolella, mutta päihteiden virtuaalimaailmassa mikään ei ole yksinkertaista eikä ihminen ole yrityksistään huolimatta vielä keksinyt vaaratonta huumetta. Kuten dosentti Matti O. Huttunen totesi Duodecim-lehdessä (20/98): ”Vaikka kannabiksen käyttö on vaarattomampaa kuin tupakanpoltto ja alkoholinkäyttö, ei sekään ole vailla terveydellisiä riskejä.”
Terveydellisten riskien lisäksi myöskin kannabiksen virkistyskäytön vaikutukset voivat olla vähemmän auvoisia. Korkealuokkainen kasvihuonemarijuana voi tuottaa varsinkin tottumattoman käyttäjän käsissä äärimmäisen epämiellyttävän elämyksen. Samoin kannabikseen voi kehittyä psyykkinen riippuvuus, kuten kaikkiin mielihyvää tuottaviin asioihin ja aineisiin.
Kannabiksen tulevaisuus Suomessa
Suomen kannabispolitiikkaan tulee kohdistumaan lähivuosina muutospaineita kahdelta taholta. Ensiksi siihen tulevat vaikuttamaan ulkoiset tekijät. Hollannin lisäksi myös Englannissa ja Saksassa on alettu suhtautua kannabikseen aikaisempaa liberaalimmin. Samoin on tapahtunut Yhdysvalloissa. Tällä on erityisen suuri merkitys, sillä Yhdysvallat on perinteisesti ollut määräävässä asemassa kansainvälisestä huumepolitiikasta päätettäessä.
Toiseksi kannabiksen kotimaisen käytön ja esiintymisen lisääntyessä yhä useampi ihminen tulee huomaamaan, etteivät nykyisen kieltolinjan perustelut ole kestäviä. Kun tällaisia ihmisiä on kertynyt riittävästi, esiin alkaa astua myös liberaalimpaa suhtautumista kannabikseen puoltavia poliitikkoja. Eikä heidän tarvitse selitellä kantaansa. He voivat vedota tutkimuksiin, joissa on vertailtu kannabiksen käytön laajuutta eri maissa. Tutkimusten mukaan tiukalla tai sallivalla lainsäädännöllä on hyvin vähän vaikutusta käytön lisääntymiseen tai vähentymiseen.
Mutta minkälainen liberalisointi tulisi kysymykseen? Pragmaattista tutkijalinjaa edustava Teuvo Peltoniemi on todennäköisesti eniten oikeassa arviossaan, että suomalainen yhteiskunta ei ole kypsä kannabiksen laillistamiselle. Suomalaisten suhtautuminen kannabikseen voi muuttua eurooppalaisittain vapaamielisemmäksi, mutta SKY:n tavoite kannabiksesta laillisessa jakelussa voi jäädä ikuiseksi haaveeksi.
Kannabiskysymyksen ensimmäinen ratkaisu tulee todennäköisimmin olemaan nykyisen lain soveltamistavan muutos. Nykyistä lainsäädäntöä alettaisiin soveltaa tavalla, joka vastaisi sen alkuperäistä tarkoitusta ja joka sallisi pääsääntöisesti kannabiksen käytön.
Kysymys on tietenkin ajasta. Irti Huumeista ry:n puheenjohtaja Torsti Koskinen on vankasti sitä mieltä, ettei kannabispolitiikka muutu ainakaan lähitulevaisuudessa. Peltoniemi toteaa, ”että nykyisessä yhteiskunnallisessa kehityksessä pari vuotta on pitkä aika. Muutos voi tulla piankin”. Kannabisyhdistyksen Timo Larmela ei mainitse aikamääreitä, mutta arvioi jo alkaneen mielipiteiden liberalisoitumisen jatkuvan.
Siis koska? Ehkä sitten kun Suomen sisäministerille käy kuten Englannin sisäministerille Jack Straw’lle kävi reilu vuosi sitten. Jyrkästi kannabiskielteisen Straw’n poika jäi kiinni pienen kannabismäärän myynnistä. Poika ei ollut ammattikoululainen pilvi-zombie, joka päätyi huumehelvettiin. Hän oli yläluokkainen nuori, joka päätyi Oxfordin yliopistoon.
Juhana Rossi
Piirrokset Petteri Tikkanen
