16. huhtikuuta 1999
Teksti:

Kukaan itseään kunnioittava rock-ihminen ei ole ikinä voinut sietää comebackejä. Ai miksi? Turvonneet vatsat ja laskeneet äänialat eivät yksinkertaisesti ole seksikkäitä ja ”paluu julkisuuteen” kuulostaa ikävästi samalta kuin ”paluu ansiotyöhön”. Kasatessaan vanhan bändinsä uudestaan muusikko menettää kriittisen fanin silmissä osan taiteellisesta aitoudestaan. Fanin näkökulmasta todellinen taiteilija luo kompromissitonta musiikkia sielun palosta eikä ikinä kasaisi vanhaa bändiään uudestaan rahan takia.
    Comebackeissä musiikkibisnekseen kuuluva rahastusmentaliteetti on läpinäkyvimmillään huolimatta siitä, että se on naamioitu reippaaseen Kerran-vielä-pojat! -henkeen. Bändin yrittäessä ”tiukalla” asenteellaan häivyttää paluun väistämätöntä noloutta on lopputulos erityisen tunkkainen.
    Paras esimerkki todellisesta we’re-only-in-it-for-the-money -meiningistä oli taannoinen Sex Pistolsin Filthy Lucre -tour. Basistiksi oli haalittu Pistolsin alkuperäinen, tosin jo aikanaan pois potkittu jäsen, Glen Matlock. Kiertueen avauskeikka Messilässä alkoi kansainvälisen median tiukassa puristuksessa ja loppui hetkeä myöhemmin Mr. Rottenin saatua tyhjästä Mehukatti-pullosta päähänsä. Massiivisen kohun saattelema kiertue olisi voinut olla suurempi huijaus vain, jos bassossa olisi ollut haudasta kaivettu Sid Vicious. Tai kenties päinvastoin. Yhdentekevää, sillä mahtipontinen kiertue typistyi ennalta arvattavasti yhden kesän festari-viihteeksi.
    Black Grapen groove-eläin Shawn Ryder on sen sijaan ymmärtänyt, kuinka alastomalta keisari näyttää uusissa hepenissään. Kasatessaan äskettäin Happy Mondays -yhtyeensä uudestaan, hän ilmoitti ensimmäiseksi, että tarkoitus on vain kerätä rahaa veromätkyjen maksamiseen. Onkin kiinnostavaa onnistuvatko baggyn, Madchesterin kitarapop/house -soundin raitistuneet legendat nostamaan tuon vuosikymmenen takaisen hilpeän tanssirock-fuusion uuteen kukoistukseen nostalgian näivettämässä Britanniassa.
    Kaikille comebackit eivät tietenkään ole paluuta muistojen puistotielle. Vuonna 1978 Blondien julkaistessa Plastic Letters -albuminsa ja Brucen julkaistessa Darkness on the Edge of Townin E Street Bandinsa kanssa olin kokonaista viisi vuotta. Minulle Blondien ja E Street Bandin comebackeissä ei ole hitustakaan nostalgiaa, vaan pikemminkin viimeinen mahdollisuus kuulla Denis tai Badlands alkuperäisten esittäjien soittamana.
    Comeback-markkinoilla on muutenkin ollut tunkua vuosituhannen jolkottaessa kohti loppuaan. Erään vähemmän vakavasti otettavan teorian mukaan syy, jonka vuoksi popin dinosaurusosasto on niin hanakasti palaamassa yhteen, löytyy tietokoneiden millenium-bugista. Vanhat pierut haluavat päästä muistelemaan menneitä kotvaseksi ennen kuin koko neukkujen ydinaseohjemaa pyörittävä kone laukeaa ja ihmiskunta saa ansaitsemansa lopun.
    Villin huhun mukaan todennäköisempi loppu, ainakin noin metaforan tasolla, on kuitenkin tiedossa jo tämän vuoden Euroviisuissa Jerusalemissa, kun Agnetha, Björn, Benny ja Anni-Frid tekevät vuosituhannen paluun. Neljännesvuosisata sen jälkeen kun Waterloo voitti viisut Brightonissa ja viisitoista vuotta viimeisen yhteisen esiintymisen jälkeen ABBA on jälleen keskuudessamme. Hilettä hiuksiin ja kultalamee-haalarit jalkaan, maailmanloppu tulee!

Otto Talvio