01. huhtikuuta 1999
Teksti:

Somalit, venäläinen lentokonekaappari, hiviin sairastuneet seksiuhrit, kettutytöt, palkkasotilaat, heroinistit, yhteiskunnan tuilla elävät vähäosaiset – asianajaja Markku Fredman on onnistunut olemaan mukana jutuissa, jotka herättävät tunteita. Punainen mirri kaulassa oikeudessa esiintyvästä asianajajasta on vähitellen kehittymässä Matti Wuoren kaltainen kasvo, joka ilmestyy televisioruutuun tai Hesarin miksi-palstalle aina kun oikeus tai sen puute puhuttaa julkisesti.
    Fredman itse sanoo, ettei hän ole hakeutunut ehdoin tahdoin julkisuuteen. Matti Wuoreen vertaaminen ei hänelle sovi muutenkaan: Fredman pitää itseään fakki-idioottina oikeusoppineena, kun Wuorella taas on monipuolista yhteiskunnallista elämänkokemusta, joka ei liity työrooliin.
    Fredmanin puheissa Wuori kuitenkin vilahtelee useamman kerran. Toimiston uusi työntekijä tuli Fredmanille töihin nimenomaan Wuoren toimistosta. Monet Fredmanin tänä päivänä ajamat jutut käsittelevät samaa problematiikkaa, jota Wuori ajoi jo parikymmentä vuotta sitten. Puhutaan ihmisen oikeudesta, joka usein on ristiriidassa suurten organisaatioiden ja järjestelmien kanssa. Avain-sanoja ovat yksilö, yksilön oikeusturva ja ihmisoikeudet.
    Asianajaja Markku Fredmanista tuli omien sanojensa mukaan sattumalta. Vielä opiskeluaikana hän suun-nitteli virkamiehen uraa ja teki opiskelijalehtiä Eero Hyvösen (Nelosen uutisten vastaava päätoimittaja) ja Juha-Pekka Raesteen (Nyt-liitteen toimituksen esimies) kanssa. Nuori oikeustieteen kandidaatti pääsi kuitenkin asianajaja Heikki Salon avustajaksi, kun Salo sai toimeksiannon Mikkelin panttivankidraamassa 80-luvun loppupuolella. Pankkiryöstäjä ja hänen ottamansa panttivanki kuolivat poliisin erikoisjoukon karhukoplan luoteihin. Siviiliuhrin omaiset hakivat Salon avulla korvauksia ja syyttivät poliisia virkavirheestä. Lopullisesti juttu ratkesi vasta korkeimman oikeuden päätökseen vuonna 1993, mutta avustaja Fredman jäi koukkuun paljon aiemmin: oman asianajotoimiston osakkaaksi hän tuli kahdeksan vuotta sitten.

Maahanmuuttajien asialla

Töiden valossa Markku Fredmania voi kutsua idealistiksi. Kymmenisen vuotta sitten hän perusti muutaman muun nuoren juristin kanssa ryhmän, joka ajoi maahanmuuttajien asioita. Silloin heidän oikeusturvansa oli Fredmanin mukaan hämmästyttävän huono.
    Entä tänä päivänä, mikä olisi sellainen ryhmä, jonka asiaa pitäisi ajaa vaikka talkoovoimin?
    ”Sitä pitäisi kysyä nuorilta juristeilta”, Fredman, 38, hymyilee.
    Samaan hengenvetoon hän kuitenkin ryhtyy puhumaan varattomista ihmisistä, jotka elävät erilaisten yhteiskunnan tukien varassa. Heillä on hirveästi ilmoittamis- ja käyttäytymisvelvollisuuksia, jokaiseen etuun liittyy ”teidän on ilmoitettava olosuhteissa tapahtuvat muutokset” -vaatimus. Fredmanin mielestä tuloksena on ihmisten jatkuva epävarmuus ja kohtuuttomia seurauksia, jos ei hoida asioitaan täsmälleen oikein. Esimerkkinä hän mainitsee maahanmuuttajaäidin, joka on saanut samasta Kelan konttorista yhtä aikaa sekä työttömyys- että äitiysrahaa, kun hänen olisi kuulunut saada äitiysrahaa ja toimeentulotukea. Nyt työttömyyskorvauksia peritään takaisin ja toimeentulotuki jää kokonaan saamatta.
    ”Jos joku tämmösiä juttuja pääsee tilittämään nuorelle juristille niin siitä voisi nousta fiilis, että tätä vartenhan mut on koulutettu”, Fredman miettii.
    Fredman ei myönnä valikoivansa juttuja: ne jutut hoidetaan, mitkä toimistolle tarjotaan. Julkisuudessa olleista jutuista syntyneet mielikuvat vaikuttavat kuitenkin tarjontaan. ”Täytyy sanoa, että mulla on paljon mielenkiintoisia juttuja”, Fredman myöntää.
    Syytökset ”varattomien kallispalkkaisista juristeista” Fredman kieltää perusteettomina. Jos valtio kustantaa syytetyn oikeusavustajan, korvaus on asianajajasta riippumatta vakio, 500 markkaa/tunti. Fredmanin normaalitaksa on satasen enemmän.

Lääkäri työssään

Fredman osaa käyttää julkisuutta. Taidokkaasti hän pyrkii esiintymään hyvin tavanomaisena asianajajana, joka yksinkertaisesti hoitaa ne jutut, joita hänelle tarjotaan. Hän tietää, että tekemiset puhuvat puolestaan osoittaen hänen erilaisuutensa. Huomattavan usein Fredman lipsauttaa ”en hirveästi sais asiakkaiden jutuista puhua”. Kuitenkin hän puhuu ja tykkää puhua, mutta sillä tavalla, ettei siitä ole asiakkaalle vahinkoa. Ja kyllä Fredman itsekin tietää, ettei hän kuulu asianajajien arkkityyppiin.
    Itse hän haluaisi rinnastaa työnsä lääkärintyöhön: jos lääkäri sattuu onnettomuuspaikalle, hän ei rupea kyselemään, kuka maksaa tai onko uhrilla vakuutus ennen kuin ryhtyy paikkailemaan haavoja. Fredmanin mielestä ”asianajajan työhön pitää liittyä tämmönen lääkärin velvollisuus auttaa pulassa olevaa”.
    On sanomattakin selvää, että lääkärietiikka on vierasta monille Fredmanin kollegoille. Taannoisessa tapaamisessa oli ylpeänä puhuttu Hesarin tutkivasta jutusta, jossa todettiin, etteivät asianajajat suostu edes rahasta hoitamaan kaikkia juttuja. ”Mä sitten kysyin, että mitä jos lehdessä lukisikin: ’Lääkärit eivät hoida ketä tahansa’, että on mahdotonta löytää lääkäri, joka hoitaisi eläinaktivistin ketunpuremaa. Sehän olisi skandaali Lääkäriliitossa”, Fredman innostuu. Asianajajaliiton jäsenet olivat kuunnelleet häntä lähinnä hämmentyneinä.
    Kollegoita Fredman on hermostuttanut myös julkisuuden hyväksikäytöllä. Huomatessaan, että tuomioistuin säännönmukaisesti antaa vääriä tuomioita, Fredman soitti tutulle toimittajalle, joka kirjoitti aiheesta jutun. Myös oikeudessa kertyviä kokemuksia pitää Fredmanin mielestä voida jakaa muiden käyttöön esimerkiksi lehdistössä.
    ”Yksi vanhempi kollega sanoi mulle suoraan, että jos asiakas kaipaa pr-konsulttia, hankkikoon sellaisen”, Fredman kuvailee asenteita.
    Eri asia on oikeudenkäyntien salaisuus tai julkisuus. Fredmanin mielestä on täysin käsittämätöntä, että Hyvinkään paloittelumurhan syyttäjän avauspuheenvuorot ovat olleet julkisia, kun taas puolustuksen puheenvuorot on kuultu salassa. Näin kaikki, mitä julkisuudessa tiedetään perustuu pelkästään syyttäjän näkökulmiin.

Eläinaktivisteille ”päättömiä syytteitä”

Oikeusturvan perään huutava Fredman suomiikin moneen otteeseen oikeuslaitosta, erityisesti käräjäoikeutta. ”Turhauttavia tilanteita tulee jatkuvasti”, hän tuhahtaa. Parhaillaan hän tekee valitusta hovioikeuteen ”aivan typerästä jutusta”: Syyttäjä oli luopunut osasta syytteitä kaikkien kuullen oikeussalissa. Kun tuomio jutusta tuli, käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi Fredmanin asiakkaan myös luovutettujen syytteiden osalta. ”Hävettää valittaa tämmöisestä”, Fredman toteaa.
    Erikoisiin syytteisiin hän on joutunut vastaamaan käräjöidessään eläinaktivistien puolustusasianajajana. ”Monet syytteistä on ihan päättömiä”, Fredman sanoo. Haastattelua edeltävällä viikolla yhtä aktivistia syytettiin avunannosta vahingontekoon, koska hän oli vuokrannut auton, jota väitettiin käytetyn yhdessä turkistarhaiskussa. ”Kun tuomari sitten kysyi, että mitä näyttöä syyttäjä aikoo väitteen tueksi esittää, syyttäjä vastasi: ’ei mitään’. On päivänselvää, että syyte tullaan hylkäämään”, Fredman kertoo.
    ”Päättömät syytteet” johtavat harvoin tuomioon. Fredman mainitsee esimerkkinä yhden Orimattilan kuuluisassa ”ammuntaiskussa” mukana olleen: hän on saanut 11 syytettä, joista kahdeksan on hylätty. Tällainen hylkäyssuhde on Suomessa ainutlaatuinen, sillä tavallisesti nostetuista syytteistä reilusti yli 90 prosenttia menee myös läpi.
    Eläinoikeusjuttujen korkea hylkäämisprosentti osoittaa Fredmanin mielestä myös sen, että oikeusministeri Jussi Järventaus oli väärillä jäljillä ehdottaessaan taannoin, että eläinaktivisteilta evättäisiin oikeus ilmaisen avustajan käyttöön oikeudessa. ”Silloin avustajaa vasta tarvitseekin, jos toistuvasti joutuu vastaamaan syytteisiin, jotka hylätään”, hän toteaa.
    Fredmanin mielestä eläinaktivistien oikeuskohtelu on verrattavissa 30-luvun kommunistioikeudenkäynteihin ja 60-70-luvun vaihteen yllytysoikeudenkäynteihin. Jälkimmäisissä sadat ihmiset olivat raastuvassa allekirjoitettuaan julkilausuman, joka kehotti kieltäytymään aseista. Protesti oli seurausta siitä, että yksi oikeustieteen opiskelija oli tuomittu vankeuteen, koska hän oli mielenosoituksessa puoltanut aseistakieltäytymistä. Protestoi-jien juttuja käsiteltiin rosiksessa kahdella osastolla täysin mielivaltaisesti: toisella puolella tuomittiin, toisella syytteet hylättiin. Puolustusasianajajana toimi Matti Wuori.

Toiselle puolelle pöytää

Pelkän valittamisen lisäksi Fredman pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan asioihin. Hän on asianajajaliiton aktiivi ja muun muassa oikeussuojavaliokunnan puheenjohtaja. Hänen kirjoituksiaan julkaistaan säännöllisesti alan lehdissä.
    Hän myöntää, että joistakin asiakkaista rupeaa välittämään niinkin paljon, että heidän asian vie omissa nimissään vaikka oikeusasiamiehelle saakka. Edellisen kerran näin kävi, kun kuolemansairaiden asiakkaiden korvaukset viipyivät menettelyvirheen takia. ”Sellaisella ihmisellä ei ole kauheasti aikaa odottaa niitä korvauksia”, Fredman toteaa.
    Käräjäoikeuden juttusumaa – esimerkiksi Helsingissä käsittelyä odottaa noin 7 000 juttua – Fredman purkaisi amerikkalaisella mallilla: syyttäjä voi hieman laskelmoida eikä vaatia kovinta mahdollista rangaistusta, vaan pyrkiä syytteeseen, jonka vastapuoli todennäköisesti myöntää oikeaksi. Asiat saadaan riidattomiksi, kun molemmat osapuolet tulevat vähän vastaan. Samalla säästyy sekä tuomarin että syyttäjän aikaa.
    Fredman uskoo, että myös pikatuomioistuimet olisivat toimivia: esimerkiksi pienet vahingonteot voitaisiin käsitellä viikonloppuisin saman tien pois.
    Oikeusprosesseista kiinnostunut Fredman on systeemiä parantaakseen jopa valmis vaihtamaan pöytää käräjäsalissa. ”En hämmästyisi, vaikka jäisin tuomarin virasta eläkkeelle”, hän paljastaa. Fredman haluaisi käsitellä asiat perusteellisemmin kuin tähän asti on tehty. ”Voi nyt kuvitella, minkälaisella tyylillä puheenjohtajalta jää huomaamatta, että syyttäjä luopui osasta syytteitä. Jos kirjoittaa tuomiot etukäteen, niin virheitä voi tulla”, mahdollinen tuleva tuomari toteaa.

Pilvi Torsti
kuva Anne Hämäläinen