30. huhtikuuta 1999
Teksti:

Juhlapuheissa korostetaan aina koulutuksen lisääntyvää merkitystä Suomen tulevaisuudelle ja kilpailukyvylle. Demarit heittivät korupuheet viemäriin kun Lipposen kakkoshallitukseen valittiin opetusministeriä.
    Puolueen sisäisen arvonnan voittanut kemiläinen sairaanhoidonopettaja Maija Rask (sd) ei tiettävästi ole aiemmin ollut juuri kiinnostunut koulutuspolitiikasta. Eduskunnassa hän on vuodesta 1991 profiloitunut lähinnä terveydenhuollon ja maakuntansa asianajajana kyselemällä esimerkiksi Vuotoksen allasalueen uudelleen metsittämisestä ja kotkien poro-taloudelle aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta.
    Raskilla on opiskelevia lapsia, mikä antanee hänelle jonkinlaista perspektiiviä uuteen vastuualueeseen. Hän puolustikin tammikuussa eduskunnassa akateemista vapautta ja kritisoi kaavailuja korkeakoulujen opinto-oikeuden rajoittamisesta. Puheet ovat opiskelijoiden näkökannasta myönteisiä, mutta eivät tee hänestä vielä pätevää ministeriä.
    Demareilla ei 12 vuoteen ole ollut opetusministerin salkkua ja niinpä he pitivät siitä hallitusneuvotteluissa tiukasti kiinni, vaikka esimerkiksi vasemmistoliitto havitteli samaa postia. Demareiden tapa kiintiöidä opetusministerin salkku tuntemattomalle naiskansan-edustajalle Pohjois-Suomesta oli kuitenkin puolueen sisäistä aluepolitiikkaa, ei valtion-hoitajapuolueen vastuullista asioiden hoitoa.
    Rask ilmoitti valintansa jälkeisissä haastatteluissa, että ammattikorkeakoulujen asema on eräs keskeinen asia, jota hän haluaa kohentaa. Korkeakouluista hän ei puhunut mitään.
    Rask on pohjoisessa ahkeran ja osaavan kansanedustajan maineessa. On silti vaikea kuvitella, että hän pystyy hallitsemaan kokonaan uuden alan kunnialla jo loppukesästä, jolloin hän joutuu luotsaamaan EU-puheenjohtajuuden myötä koulutuspolitiikkaa eurooppalaisten kollegojensa kanssa. Kun ministeri ei ole alansa asiantuntija, virkamiesten valta kasvaa entisestään. Ilman poliittista vastuuta toimivat virkamiehet valmistelevat syksyllä hyväksyttävän kehittämissuunnitelman koulutuksesta ja tutkimuksesta, joka on hallitusohjelmaa konkreettisempi ohjenuora koko koulutushallinnolle. Siinä ratkeaa pitkälle myös korkeakoulumaailman tulevaisuus.

Jan Erola
päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Hallituksen virtuaalilemmikki

Sinä pohjoissuomalainen nainen. Harrastatko teatteria tai luetko joskus junamatkalla kirjoja? Hienoa, sinusta tuli juuri Suomen uusi kulttuuriministeri. Entä sinä, itäsuomalainen karjakko. Onko sinulla kouluikäisiä lapsia? Hyvä, sinusta tuli juuri uusi opetusministeri. Ai olet Tohma-järveltä, loistavaa.
    Päätoimittaja Erola, oletko närkästynyt? Olisiko Leif Segerstamista pitänyt tehdä kulttuuriministeri ja Matti Klingestä opetusministeri? Suomut pois silmiltä. Tätä on edustuk-sellinen demokratia. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä tosin demokratia liittyy järjestelmänä tilanteeseen, jossa siirryttiin maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan, eikä vastaa enää tietoyhteiskunnan haasteisiin.
    Päätoimittaja Erola taitaa kuulua niihin yhteiskuntafilosofeihin, joiden mielestä tietoyhteiskuntaan parhaiten sopiva järjestelmä onkin asiantuntijavalta. Nyt kun meillä on Pentiumit ja WAPit, emme enää tarvitse Suomussalmen kiintiönaisia sotkemaan ministeriöiden tietoyhteiskuntastrategioita.
    Hallitusratkaisu osoittaa, että Suomessa ainakin jotkut piirit pitävät demokratiaa jo aikansaeläneenä systeeminä. Täsmälleen saman koalition ja samojen avainministerien jatkaminen osoitti, että demokratian pahin vihollinen onkin jatkuvuus, ei suinkaan yksinvaltius.
    Lipponen & Niinistö -tandem on kehittänyt kaikkein valistuneimman hallitusmuodon: valikoivan jatkuvuuden. Esimerkiksi opetusministerin tai kulttuuriministerin salkku voidaan antaa vaikka virtuaalilemmikille, kunhan kovat salkut säilyvät asiantuntijoilla. Opetusministerinä korkoa kasvanut Olli-Pekka Heinonen siirtyi kovien poikien hiekkalaatikolle, joten kemiläinen sairaanhoidonopettaja pääsi jatkamaan satojen miljoonien virtuaaliyliopistohanketta ja muita opetusministeriössä tehtyjä super-suunnitelmia.
    Kritiikkiin valikoiva jatkuvuus vastaa siis kiintiöillä. Niin kauan kuin Pohjois-Suomessa on vielä elämää, täytyy sieltäkin yksi huttu-juntunen ottaa hallitukseen. Vai mitä, Paavo ja Sauli?

Jaakko Lyytinen
virtuaalidemokratia rules