Mike van Diemin ohjaama Karakter – miehen kuva vastaa kliseistä mielikuvaa mannereurooppalaisesta elokuvasta: se pursuaa tukahdutettuja tunteita, sen miljöö on synkkä mutta autenttinen ja juoni on karua psykologista draamaa. Siksi tuntuu turhauttavalta, että juuri Karakter voitti viime vuonna amerikkalaisen Oscar-palkinnon parhaana ulkomaisena elokuvana. Jälleen saatiin todiste Oscar-palkintojen heikkoudesta laaduntakaajina.
    Karakter on kylläkin hieno elokuva, sitä ei voi kieltää. Se on komeasti kuvattu ja taitavasti näytelty jäntevä tarina. Elokuvan synkkä sävy ja sitä hallitsevat varjot luovat tapahtumiin jännittävän tunnelman. Aiemmin opiskelija-Oscarin elokuvasta Alaska saaneen ja lukuisia tv-sarjoja ohjanneen van Diemin ansiot ja lahjakkuus on myönnettävä.
    Karakter – miehen kuva perustuu hollantilaisen F. Bordewijkin romaaniin Karakter (1938). Aivan yhtä hyvin se voisi olla Hollywoodin käsikirjoitustehtaan eurooppalaistyyliset elokuvat -osastolta. Tarina on ennalta arvattava kuin Will Hunting konsanaan.
    Elokuvan päähenkilöt ovat poika, isä ja äiti, tässä järjestyksessä. Köyhistä oloista lähtevä poika, Jacob Katadreuffe (Fedja van Huêt), on lahjakas ja kunnianhimoinen. Nuoren Jacobin elämää hankaloittaa yksinhuoltaja-äiti (Betty Landré), joka ei puhu pojalleen ja etäinen ulosottomies-isä (Jan Decleir), joka tuntuu tekevän hänen elämänsä mahdollisimman vaikeaksi. Isän perimmäinen tarkoitus on kuitenkin kasvattaa pojan luonnetta.
    Isän ja pojan ja isän ja äidin välillä käydään näennäisesti suurta tahtojen taistelua. Juonen kannalta keskeinen kolmiodraama ei kuitenkaan kanna, eikä elokuvakaan kosketa. Päähenkilöt jäävät muo-tokuviksi tai luonnekuviksi, ehkä tarkoituksellisesti.
    Karakter on niin sanottu kolmen tähden kulttuurielokuva: tyhjänpäiväinen, mutta ihan komea ja katsomisen arvoinen.

Ensi-ilta 16.4.

Heikki Valkama

Muuta kiinnostavaa:

• Ei artikkeleita