30. huhtikuuta 1999
Teksti:

Perusoletus: aikuiskasvatusta ja kasvatustiedettä opiskelevat ovat jotain epämääräistä alaa opiskelevia tyyppejä, opettajia, joista ei kuitenkaan tule opettajia.
    Syksyllä kasvatustieteen maisteriksi valmistuva Paula Kuhanen, 27, valaisee asiaa. Hän rohkaisee kasvatustieteilijöitä kilpailemaan rinta rottingilla niin kauppatieteilijöiden kuin insinöörienkin rinnalla. Hänen mielestään kasvatustieteilijät voivat markkinoida laajaa osaamistaan ihmisestä ja ihmisen oppimiskyvyistä hyvin monille tahoille, esimerkiksi yrityksiin.
    Kuhasen katu-uskottavuus kasvatustieteilijöiden sanansaattajana kilpailee kenen tahansa opetusalan asiantuntijan kanssa. Häntä voi nimittäin hyvällä syyllä tituleerata kaikkien vuosina 87-96 kasvatustieteestä valmistuneiden asiantuntijaksi: graduaan varten Kuhanen lähetti 12-sivuisen kyselylomakkeen 449 maisterille, joista peräti 272 myös vastasi. Nuorin vastaaja oli 26-vuotias, vanhin 67.
    Kuhasen kyselyn ja samalla gradun aihe osui ajan henkeen: hän selvitti kasvatustieteen maisterien työhön sijoittumista sekä koulutuksen ja työn vastaavuutta. Näkökulmana olivat maisterien omat kokemukset.
    Ajanhenkisyys toi Kuhaselle ope-tusministeriöltä apurahan ja omalta laitokselta rutkasti kiinnostusta työtä kohtaan.

Raflaavaa kauppatiedettä

Kuhasen havainnot kannustavat kasvatustieteilijöitä ennakkoluulottomiin sivuaineopintoihin.
    ”Monet sanoivat, että sivuaineet vaikuttivat hirveästi siihen, mihin he sijoittuivat töihin”, Kuhanen kertoo.
    Hänen mukaansa selkeä trendi oli, että 90-luvulla valmistuneet olivat valinneet rohkeammin ja laveammin. Yliopistolla virinnyt usko erottumiseen näkyi sivuainevalinnoissa.
    ”Perinteisesti kasvatustieteilijät lukevat sivuaineina sosiaalipsykologiaa tai sosiologiaa, mutta yllättäen joukossa olikin vaikka mitä tuotantotaloudesta teatteritieteeseen”, Kuhanen tietää. Hän oli tyytyväinen huomatessaan, että erityisesti erikoisia sivuaineita valinneet olivat myös töissä sivuaineiden avaamilla aloilla.
    Vastaajat korostivat laitoksen vastuuta opiskelijan kannustajana sivuainevalinnoissa. Kuhanen itsekin etsisi uusia uria, jos saisi valita nyt uudelleen.
    ”Ottaisin jotain yrityspuolelle suuntautuvaa, jotain raflaavampaa”, hän miettii. Raflaavalla Kuhanen tarkoittaa ”kovia” aineita esimerkiksi kauppakorkeakoulun opetusohjelmasta tai teknillisestä korkeakoulusta.
    Itse Kuhanen hakee raflaavuutta nykyisessä työpaikassaan atk-kouluttajana. Hän myöntää sen olevan rationaalinenkin valinta: haaveissa on joskus suunnittelijan työ henkilöstöhallinnossa ja siihen pääsemiseksi tietotekninen erikoisosaaminen voi auttaa.

Yliopistossa ei opi mitään

Myös Kuhasen tutkimus toi esiin vanhan teeman: opiskelijoiden mielestä koulutus ja työelämä ovat aivan liian kaukana toisistaan.
    ”Paljon kritisoitiin opettajien ’norsunluutorneja’, sitä, että he ovat vieraantuneet maailmasta. Myös opetustaitoja arvosteltiin ankarasti”, Kuhanen kertoo.
    Hän itse toppuuttelee hieman ikuista opetuksen kritisointia. ”Monella on töihin mennessään ajatus, että kaikki pitäisi heti osata. Ei se niin ole, pitää vaan pystyä nopeasti oppimaan”, Kuhanen vakuuttaa. Samaan uskovat myös muut kasvatustieteen maisterit: peräti 80 prosenttia haastatelluista koki tarvitsevansa täydennyskoulutusta.
    ”Tämä olisi hyvä tiedostaa myös yliopistossa, kun suunnitellaan putkimaistereita. Peruskoulutus ei ihmisten kokemuksien perusteella riitä”, Kuhanen napauttaa.
    Valmistuneet korostivat työkokemuksen merkitystä työllistymisessä. Parhaana kokemuksena monet pitivät valtionhallinnonharjoittelua, joka usein oli avannut ovet jatkopesteihin. Toisena tärkeänä vaikuttimena mainittiin – yllätys, yllätys – oma persoona ja aktiivisuus työnhaussa.

”Pää pystyyn”

Kasvatustieteen laitoksen profiilin heikkous näkyi Kuhasen mielestä tutkimuksessa: vastausprosentti nousi korkeaksi ja monet vastaajat korostivat, kuinka paljon aikaa olivat käyttäneet puuhaan. Tämä kertoo halusta jotenkin vahvistaa oman alan kehittämistä.
    Kuvaavia Kuhasen mielestä olivat loppukommentit.
    ”Oli hirveästi sellaisia ’pää pystyyn’ ja ’tsemppiä opiskeluun’ -tyyppisiä juttuja, joissa korostettiin, että pitää olla ylpeä omasta koulutuksestaan ja uskoa siihen”, Kuhanen kertoo.
    ”Ja jos tarkastelee saatua aineistoa, niin hyväähän se meille valmistuville lupaa, kasvatustieteilijät ovat sijoittuneet hyvin monipuolisiin koulutus-, suunnittelu-, ja tutkimustehtäviin”, Kuhanen jatkaa.
    Ainakin kasvatustieteen laitoksella valmistuneiden kertomuksiin suhtaudutaan vakavasti. ”Kyllä tätä siellä pidetään kullanarvoisena aineistona, jota nyt yritetään maksimaalisesti hyödyntää koulutuksen kehittämisessä”, Kuhanen hymyilee tyytyväisenä.

Pilvi Torsti
Kuva Ville Palonen