01. huhtikuuta 1999
Teksti:

Asianajajilla on lähes kaikissa maissa ammattikunnan sisäiset säännöt siitä kuinka pidättyvästi tulee suhtautua julkisuuteen. Suomen Asianajajaliiton ohjeissa on todettu, ettei asianajaja saa pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimeen vetoamalla julkisuuteen ja hankkimalla siten päämiehensä asialle otollista mielialaa. Kielletylle menettelylle on annettu nimi, ”trial by newspaper”.
    Lähtökohtana on ollut se, että asianajajan tulee tehdä työnsä julkisuudelta pimennossa toimistossaan tai julkisesti oikeussalissa, mutta suoria kontakteja lehdistöön ei ole pidetty suotavina. Periaate vahvistettiin ns. keltaisen lehdistön synnyttyä viime vuosisadan lopulla. Rikosasiat reposteltiin moneen kertaan etukäteen ennen oikeudenkäyntiä ja myös niiden aikana. Vain lehdistön, ei tuomioistuimen, tuomio sai julkisuutta.
    Oikeudenkäyntiasioiden käsittely lehdistössä on viime aikoina ollut jälleen keskustelun kohteena ja näyttää siltä, että suhtautuminen on muuttumassa. Esimerkiksi Suomen Asianajajaliitossa valmistellaan muutosta, jonka mukaan lehdistöön vetoaminen olisi kiellettyä vain jos se tapahtuu epäasiallisesti. On ymmärretty, ettei ole mitään haittaa siitä, jos asianajaja oikeussalista poistuessaan referoi tv-kameralle sen mitä salissa lausui.
    Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin yksi keskeinen tekijä on käsittelyn julkisuus. Se toteutuu nyky-yhteiskunnassa lehdistön kautta. Kun saleissa ei saa tai ole mahdollista kuvata tai nauhoittaa asianosaisten argumentaatiota, on hyvin ymmärrettävää, että yhteiskunnallisesti tärkeissä oikeusjutuissa oikeudenmukaisuus toteutetaan myös aktiivisella tiedottamisella. Avoimuuteen suomalaista oikeudenkäyttöä on osaltaan pakottanut myös Euroopan ihmisoikeussopimus.
    Ahkeraa tiedottamista tuomioistuinten asioista ovat alkaneet harjoittaa asianajajien lisäksi muutkin osapuolet – rikosasioissa erityisesti poliisin tiedotus on erittäin aktiivista. Kaikki tiedämme eräästä naisesta, jonka sormenjäljet ovat murha-aseessa tai että hänet on tunnistettu ampujaksi ja otettiin kiinni pakomatkalla lentokentältä jne. Poliisia ei sido minkäänlainen trial by newspaper -kielto. Samoin pankkioikeudenkäyntien käynnistäminen on tiedotettu tehokkaasti, joskus jo ennen kuin jutun vastaajat ovat saaneet haastetta tiedokseen.
    Usein poliisi vaatiessaan epäiltyä vangituksi samalla vaatii, että jutun asiakirjat ja niissä olevat tiedot on pidettävä salassa oikeudenkäyntiin asti. Kun käräjäoikeus tällaiseen pyyntöön suostuu, sen päätös tuntuu velvoittavan vain toista osapuolta.
    Esimerkiksi Orimattilan turkistarhajutun materiaali määrättiin vangitsemisistunnossa salaiseksi, mutta siitä huolimatta kaikki tiesivät mistä oli kyse kun oikeudenkäynti lopulta alkoi. Vain aikanaan vangittuina olleet ja heidän avustajansa kokivat ongelmalliseksi kommentoida tapausta, koska salassapitomääräyksen rikkomisesta voi tulla ainakin sakkoa ja asianajajalta voi mennä työ ja ammatti.
    Miksi oikeudenkäyntien tulee sitten olla julkisia? Päällimmäinen syy on tietenkin oikeudenkäytön valvonta. Julkisuuden kautta jokainen voi selvittää onko oikeus toteutunut ja onko käsittely ollut asianmukaista. Tämä tarve ei ole nyky-yhteiskunnassa lainkaan vähentynyt. Valitettavasti on havaittavissa, että toimittajan läsnäolo istuntosalin takapenkillä ryhdistää tuomioistuimen menettelyä, samalla kun salaiseksi määrätyissä oikeudenkäynneissä ei aina tunnu olevan lainkaan esteitä laiminlyödä keskeisiäkin tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden velvoitteita.

Markku Fredman

Kirjoittaja on asianajaja. Hänestä lisää artikkelissa Pienten puolustaja.