05. maaliskuuta 1999
Teksti:

Hjalliksen Areenan täyttävät tänä perjantaina suuret tunteet ja oikeat mielipiteet. Suomalaiset fanit pääsevät vihdoin hurmioitumaan Manic Street Preachersin paatoksellista agitrockista.
Manicsit nousivat singlehittinsä If You Tolerate This Your Children Will Be Next vihdoin kansainvälisen suosion aallonharjalle. Aina walesilaispopparien julistus ei ole kuitenkaan ollut yhtä massoja syleilevää.
He aloittivat vuosikymmenen taitteessa soittamalla huonoa stadionheviä, jota väritettiin lukiotasoisella kirjallisfilosofisella name-droppingilla. Valitettavasti tiedotusvälineet eivät välittäneet tuon taivaallista Manicsien henkevistä Sylvia Plath -lainauksista, vaan heitä kiinnosti paljon enemmän yhtyeen itsetuhoinen kitaristi Richey James. Jopa niin paljon, että Sony teki heidän kanssaan suuresti ahdistusta lievittävän levysopimuksen.
Sitten, juuri ison läpimurron ollessa kulman takana, Richey katosi jäljettömiin.
En halua lainkaan vähätellä surua, jota Richeyn perhe epäilemättä tuntee. Väitän silti, että hänen katoamisensa ei ollut Manicsien urakehitykselle mikään varsinainen takaisku, päinvastoin.

Palatessaan takaisin areenoille bändillä ei ollut enää mukanaan itseään viiltelevää riippakiveä, ja sen neljäs levy Everything Must Go meni suoraan brittilistan kärkeen. Mahtipontinen hardrock oli muuttunut radioystävälliseksi, sosialistiseksi draamaksi. Manicsien muodonmuutos oli vähintään Labourin veroinen. Kuten New Labour antoi kasvot uudelle eurooppalaiselle sosiaalidemokratialle, antoivat Manicsit kasvot uudelle viihdevasemmistolle.
Uusimmalla levyllään he vievät rockin tekopyhyyden naurettavuuksiin. Heidän tähän asti eniten myyneen levynsä nimi This Is My Truth, Tell Me Yours, on napattu vasemmistopoliitikko Aneurin Bevanin puheesta Britannian julkisen terveydenhuollon luomiseksi. Se on sitä paitsi vain yksi lukemattomista irrallisista lainauksista, jotka Manicsit ovat tuoneet arkistojen kätköistä päivänvaloon.
Ylipäätään, jos Manicsien julistaminen ei olisi niin knoppologian läpitunkemaa, olisi sen herrasmiessosialismi vähemmän falskia. Kysymys kuuluukin: Voivatko kymmeniä miljoonia puntia itselleen ja kansainväliselle suuryhtiölle tuottaneet rocktähdet uskottavasti julistaa solidaarisuuden voittoa?
Vastaus: Britanniassa voivat. Lähtökohtaisesti kaikki, jotka ovat peräisin työväenluokasta tai alemmasta keskiluokasta, ovat menestyttyään muuttuneet osaksi modernia folklorea. Popparit, jalkapalloilijat ja näyttelijät ovat työväenluokan esikuvia, koska he ovat nousseet asemaansa englantilaisen luokkahierarkian ohi. Sosiaalista vastuuntuntoa vaatiessaan he oikeastaan hakevat moraalista oikeutusta omaisuudelleen.
Tämän sorttista vasemmistolaisuutta kuvaakin hyvin brittiliikenteen vanha nyrkkisääntö: Look Right, Keep Left!

Otto Talvio