Lumen peitossa Lasipalatsi näyttää isolta kinokselta, josta valomainokset törröttävät hassun näköisesti eri suuntiin. Komeasti uusittu rakennus hohkaa samaan aikaan uutta ja vanhaa Helsinkiä, hiukan samalla tavalla kuin Ultra Bra, jonka sanoituksissa muistot sekoittuvat arkeen ja jatsahtava iskelmä rokkiin.
Lasipalatsin kuppilassa istuu yhtyeen säveltäjä Kerkko Koskinen. Hän ei ole kuitenkaan kertomassa Helsingistä, vaan Kaliforniasta, Ultra Bran kolmannesta levystä.
Lumipyryn keskellä sana Kalifornia tuo mieleen kesän, rakkauden ja kukkia viattomasti jakavat hipit. Levyn nimiraitaa Kalifornian ruosteiset kukkulat sanoittaessaan Pekka Lahdenmäki ei kuitenkaan ajatellut 60-luvun rakkauden kesää. Hänen mielessään oli laulaja Joan Baezin tilitys Diamonds and Rust, jossa laulajatar muistelee suhdettaan Bob Dylaniin.
Levyn nimessä ei ole erityistä sanomaa. ”Siihen aikaan kun tätä nimikkokappaletta sovitettiin, me saatiin useita kappaleita toimimaan. Silloin mulle tuli sellainen tunne, että tää levy on ’Kalifornia’. Se sekä kuulostaa että näyttää hyvältä. Se on laajempi tunne ton levyn matskusta, eikä vain näsäviisas viittaus johonkin.”
Suurin ero edelliseen Kroketti-levyyn on, että tunteikkaita rakkaus-lauluja tyyliin Sinä lähdit pois ja Minä suojelen sinua kaikelta ei Kalifornialla ole. Emma-gaalassa esitetty Jäätelöauto kertoo kyllä rakkaudesta, mutta on ennemminkin ”arkipäivän pikkurakkautta” kuin suurta tunteiden paloa.
Koskinen tarkastelee kysymystä pääsanoittajan Anni Sinnemäen aviomiehenä: ”Jos ajatellaan vaikka sellaisia Annin sanoittamia biisejä kuin Pärnu ja Minä suojelen sinua kaikelta, niin se on sellaista patetiaa, jota ei vain tehdä uudestaan. Sehän olisi aivan naurettavaa. Patetia on laji, jossa mennään niin helposti rajan yli.”
Tasapainoisin levy
Kroketti-levy oli mahtipontinen, eikä Kerkko Koskinen halunnut toistaa sitä enää Kalifornialla: ”En tiedä, miten sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla levyllä. Rakkaus noin yleisesti on varmaan aihe, jota Ultra Bra tulee käsittelemään laajemmaltikin. Mutta Kroketin hengessä sitä ei ole mielekästä toistaa, ainakaan väkisin.”
Tunteiden hillityn ilmaisun takia Kalifornia on kolmesta levystä selvästi tasapainoisin. Siitä puuttuu lähes kokonaan Vapaaherran elämää -levyn pitelemätön bailurock, samoin kuin Kroketin sokerisin iskelmällisyys. Kalifornian orkestraalisuus, harmonisuus ja mukaansatempaavat melodiat tuovat mieleen lähinnä 60-luvun amerikkalaisen länsirannikon popin.
Ultra Bran täsmällistä tuotantoa pitää ihailla. Silti se herättää kysymyksen laskelmoivuudesta. Kun bändi ensin laulaa Ahmatovan runoja ja tekee sitten rallatuksen jäätelöautosta, pyritään siinä löytämään muutakin kuin uutta runollista ilmaisua.
Koskinen myöntää, että useimmiten biisin toivotaan uppoavan johonkin yleisöön. Asia ei ole kuitenkaan yksinkertainen: ”Säveltäessä mä en pysty tekemään biisiä niin, että ensin derivoisin jonkun yleisöryhmän ja sitten miettisin, miten se biisi täytyy tehdä. Jos mä en itse innostu biisistä, en varmasti vaivaudu työstämäänkään sitä pidemmälle.”
Itsevarmempi bändi
Kerkko Koskisen mielestä Ultra Bra on kehittynyt etenkin siten, että bändi on entistä itsevarmempi. Se näkyy parhaiten studiossa.
”Jos me halutaan erilaisia asioita, me osataan tehdä niitä paremmin kuin aiemmin. Me voidaan tehdä suurempaa ja pienempää, viihteellisempää ja vaikeampaa, ja päästä pidemmälle kaikilla niillä suunnilla.”
Ultra Bra on Kaliforniaa työstäessään muuttanut ajattelutapaansa.
”Aikaisemmin biisejä uitettiin keikoilla paljon, ja sitten koetettiin toistaa se sama studiossa. Nyt me ollaan monissa biiseissä lähdetty siitä, miten se saataisiin kuulostamaan levyllä hyvältä, ja vasta sitten mietitty, miten se toimii keikalla.”
Koskinen on haluton maalailemaan kehityskaaria bändin urasta: ”Se on oikeastaan toimittajien hommaa.”
”Meille tää on sillä tavalla yhtenäistä, että kun levy valmistuu, niin silloin on jo valmiina seuraavan levyn biisejä. Ne sekoittuu toisiinsa. Ei se mene sillä tavalla, että levy valmistuu ja sitten on tauko ja sitten taas tehdään.”
Uusia sävellyksiään Kerkko Koskinen pitää aikaisempiin verrattuna sujuvampina, ”eikä samanlaisella järjettömällä tavalla kömpelön monimuotoisina”.
Porvarilliseen Savoyhin
Sekä Vapaaherran elämän että Kroketin levynjulkaisukeikat pidettiin Tavastialla, mutta Kalifornia julkaistaan Savoy-teatterissa. Se tuntuu porvarilliselta bändin kiivaisiin klubikeikkoihin tottuneelle. Tärkein syy siirtymiseen on 24-henkinen jousisektio, joka ei mahdu esiintymään Tavastialla. Koskinen vakuuttaa, että bändi ei ole siirtynyt konserttisaleihin, vaan pitää valtaosan rokkikeikkoina, ilman jousia ja laajennettua puhallinsektiota.
Suosion kasvu ei ole muuttanut Kerkko Koskisen alkuperäistä suhtautumista yhtyeen päämääriin: ”Ainoa tae meillä tässä konseptissa on alunperinkin ollut laatu. Se on ainoa, jonka mä pystyn itse tekemään, ja jonka bändi voi tehdä, kun se hoitaa hommat hyvin. Ja kun julkaistaan vain hyviä biisejä, levynkansia ja tehdään hyviä keikkoja.”
”Tässä kokoonpanossa, soittajien lahjakkuudessa ja määrässä, on vielä variaation mahdollisuuksia. Se on vähän siitä kiinni, minkälaisia biisejä saan aikaiseksi ja kuinka ihmiset jaksaa niihin paneutua. Jos olosuhteet on suotuisat, on mahdollista tehdä vielä neljäs ja viides levy, jotka varioivat tätä kuviota.”
Kalifornian lopetusraita on akustinen folkjazz-biisi Musta, niljaisten lehtien kaupunki, joka sulkee levyn ympyrän. Kun ensimmäinen biisi oli hengeltään kesäisessä Kaliforniassa, viimeinen kappale tapahtuu talvisessa Helsingissä. Sen sanat soljuvat runollisesti: ”…lumi peitti huonot puolemme, vallanhimon, itsekkyyden. Musta, niljaisten lehtien kaupunki tuli valkeaksi ja sai meidätkin hetkeksi sädehtimään…”
Ennen poistumistaan lumen peittämään kaupunkiin säveltäjä Koskinen tokaisee kappaleen lyyrisestä sisällöstä: ”Se kertoo Ultra Brasta ja sen jäsenten välisistä suhteista, riidoista ja mahdollisesti siitä pienestä, murto-osasekunnin kestävästä sovinnonhetkestä.”
Ultra Bra Savoyssa 30., 31.3. ja 1.4., levy Kalifornia kaupoissa 15.3.
Otto Talvio
