05. maaliskuuta 1999
Teksti:

Ohjaaja Terrence Malick on kubrickmaisempi kuin Stanley Kubrick itse: Kubrick on ohjannut vähän elokuvia, mutta Malick on ohjannut niitä vielä vähemmän. Kubrickia pidetään julkisuudesta vetäytyneenä erakkona, mutta häneen verrattuna Malick on täysi arvoitus.
    Malickista ei tiedetä juuri mitään. Oikeastaan vain yksi asia on varma: ennen vetäytymistään elokuvamaailmasta hän ohjasi kaksi 70-luvun tärkeimpiin kuuluvaa elokuvaa.
    Niin monisäikeinen on Malickin ympärille rakentunut salaperäisyyden verkko, ettei hakuteoksissa ja lehtiartikkeleissa olla yhtä mieltä siitä, missä ja milloin Malick syntyi.
    Useimmin mainittu paikka on Ottawa Illinoisin osavaltiossa ja vuosi 1943. Perheen isä oli öljy-yhtiön johtaja ja Malick varttui Oklahoman ja Teksasin öljykentillä. Tarinoiden mukaan hän oli lukioikäisenä loistava amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, mutta ammattilaiseksi ryhtymisen sijaan lähti vuonna 1961 Amerikan sydänmailta hienostuneeseen Harvardin yliopistoon.

Filosofi ja journalisti

Malick valitsi pääaineekseen filosofian ja otti opintonsa ilmeisen tosissaan, sillä valmistumisensa jälkeen hänet palkittiin stipendiaattivuodella Oxfordissa. Englannissa hän kävi tapaamassa filosofi Martin Heideggeria. Tosin Heideggerin tapaaminen saattaa olla pelkkä huhu, mutta joka tapauksessa Malick julkaisi englanninkielisen käännöksen vaikeana filosofina pidetyn Heideggerin teoksesta Von Wesem des Grundes vuonna 1969.
Opintojensa jälkeen Malick ryhtyi toimittajaksi. Hän työskenteli Newsweekin Lontoon-toimituksessa ja hänen kerrotaan avustaneen New Yorkeria. Vuonna 1967 hän vietti neljä kuukautta Boliviassa Che Guevaran jalanjäljillä kirjoittamatta kuitenkaan matkastaan sanaakaan.
    Journalistin uran jälkeen Malick opetti filosofiaa vuoden ajan Massachusetts Institute of Technologyssa, kunnes vuonna 1969 pyrki juuri toimintansa aloittaneeseen American Film Instituten elokuvakouluun. ”Minua ei nykyään hyväksyttäisi sinne, mutta silloin sisälle pääsi melkein kuka tahansa”, Malick kertoi myöhemmin.
    AFI:ssa Malick menestyi erinomaisesti. Hän debytoi ohjaamalla lyhytelokuvan Lanton Mills. Vuonna 1972 hän laati käsikirjoituksen Stuart Rosenbergin elokuvaan Lännen kovanaamat. Huhutaan myös, että hän teki käyttämättä jääneen käsikirjoituksen Likaiseen Harryyn sekä työskenteli yhdessä Jack Nicholsonin kanssa tämän ohjatessa esikoistaan.

Matka Julmaan maahan

Heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1973 Malick käsikirjoitti, tuotti ja ohjasi Julman maan. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja on kertomus kahden itsensä ulkopuolisiksi tuntevan nuoren verisestä pakomatkasta. Julmasta maasta tuli välittömästi klassikko, eikä vähiten siksi, että Martin Sheen ja Sissy Spacek näyttelivät pääosat loisteliaasti.
Julmassa maassa kiehtovinta on tapa, jolla Malick muokkaa näennäisen moninaisesta ja ailahtelevasta kohtauksien sarjasta tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen elokuvan. Huikaisevan kauniit kuvat ja Spacekin näyttelemän Hollyn oudon etäinen ja viaton kertojanääni eivät jäsenny johdonmukaiseksi. Silti Julma maa säilyttää intensiteettinsä loppuun asti.
    Seuraavaksi Malick ohjasi kerronnallisesti vieläkin poukkoilevamman Onnellisten ajan, jonka sanotaan olevan Malickin tulkinta 1. Mooseksen kirjan 12. luvusta, jossa Jumala käskee Abrahamia lähtemään luvattuun maahan. Malick käytti elokuvansa leikkaamiseen kaksi vuotta. Lopputuloksena oli paljon puhdasta kuvallista eleganssia ja vähän repliikkejä sisältäneitä jaksoja. Malick esimerkiksi päätti, ettei hän pidä sinisestä taivaasta – niinpä taivas on Onnellisten ajassa pääsääntöisesti valkoinen.
    Kriitikot kumarsivat Onnellisten ajalle ja Malick sai Cannes’issa parhaan ohjaajan palkinnon. Taloudellisesti vuonna 1978 levitykseen tullut Onnellisten aika ei menestynyt, eikä vähiten siksi, että Malick ylitti elokuvan budjetin 800 000 dollarilla.
    Onnellisten ajan jälkeen Malick vetäytyi Hollywoodista ja vietti suurimman osan ajastaan Teksasissa ja Pariisissa. Malickin maine oli niin kova, että Paramountin kerrotaan maksaneen hänelle vuosittain miljoona dollaria korvaukseksi pelkästä satunnaisesta käsikirjoituksien konsultoimisesta.

Antropologista viidakkosotaa

Lähes kaksikymmenvuotinen tauko elokuvanteosta ei ole heikentänyt Malickin asemaa ohjaajana. Kun hän ilmoitti vuonna 1995 työstävänsä käsikirjoitusta James Jonesin sotaromaanista Ohut punainen viiva, kaikki kynnelle kykenevät näyttelijät ilmoittivat halukkuudestaan päästä työskentelemään hänen kanssaan.
Tähtinäyttelijöistään (Sean Penn, John Travolta, Nick Nolte, John Cusack, Woody Harrelson, George Clooney) huolimatta Veteen piirretty viiva on kaukana esimerkiksi Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryanin kaltaisesta todenmukaiseen kokemukseen pyrkivästä kerronnasta. Suureellisista puitteistaan ja historiallisesta ulottuvuudestaan huolimatta Veteen piirretty viiva on ennen kaikkea Malickin näköinen taideteos: vivahteikas, filosofoiva ja arvoituksellinen.
    Malick on säilyttänyt Veteen piirretyssä viivassa edellisistä elokuvistaan tutut elementit. Tyyliteltyjä lähikuvia yksityiskohdista, lähinnä viidakon eläimistä ja kasveista, on paljon. Varsinaista juonta ei ole, eikä elokuvassa ole selkeää tarinaa. Malickin edellisissä elokuvissa käyttämä kertojanääni on voimakkaasti läsnä.
    Sota on Malickille pelkkä elokuvanteon lähtökohta, jonka avulla hän pystyy tarkastelemaan ihmisen ja luonnon, hyvän ja pahan kaoottista suhdetta. Veteen piirretyssä viivassa on upean luontokuvauksen lisäksi antropologisia jaksoja, joissa Tyynenmeren alkuperäisväestö elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa kuten valkoinen mies ennen karkoitustaan Eedenistä.
    Lähes kolmituntinen Veteen piirretty viiva haastaa katsojansa. Malick ei ole koskaan ottanut tehtäväkseen tehdä vaikeista käsitteistä ja tunteista helposti ymmärrettäviä, eikä hän tee sitä nytkään. Tämä ei silti tarkoita, että Veteen piirretty viiva olisi pelkkää kaunista mutta mielivaltaista epäelokuvaa. Sen syvyys kiteytyy ehkä parhaiten ajatuksessa, jonka Malick kirjoitti Heidegger-käännöksensä esipuheeseen:
    ”Meidän epätietoisuutemme ei ole anarkistista; sillä on oma sisäinen järjestyksensä.”

Veteen piirretty viiva, ensi-ilta 19.3.

Juhana Rossi