05. maaliskuuta 1999
Teksti:

Yliopiston päärakennuksen ruokalan kassa Ritva Laurila saa hyvälle tuulelle. Hänen silmänsä tuikkivat ja matala nauru kaikuu tämän tästä. Kaikesta näkyy, että hän viihtyy työssään.
    ”Mä tykkään asiakaspalvelusta ihan hirveesti, en voisi kuvitella muuta työtä itselleni. Eikä mistään löydy ihanampia asiakkaita kuin yliopistolta”, Laurila sanoo.
    Pitäminen on molemminpuolista: 11 kassavuoden aikana päärakennuksessa säännöllisesti asioivista opiskelijoista on tullut niinkin hyviä tuttuja, että jotkut tulevat valmistuttuaankin käymään ja näyttämään vaikka lapsiaan. Yksi tapaus vuosia sitten liikutti Laurilaa erityisesti. Hän tuli aamulla töihin ja avasi kahvilan. Nelihenkinen seurue tuli sisään. Yksi heistä tuli Laurilan luo kädet selän takana ja alkoi kertoa. Seurue oli ollut edellisenä iltana kapakassa. He olivat puhuneet pahaa monesta ihmisestä ja ruvenneet lopulta miettimään, kenestä voisivat puhua jotain hyvääkin.
    ”’Sä tulit mieleen ja siksi me tuotiin sulle suklaalevy’, poika sanoi ja ojensi selkänsä takaa mulle sen levyn”, Laurila muistelee.

Jyväskylässä ravintolan äiti

Laurilan rakkaus yliopisto-opiskelijoihin syntyi jo ennen Helsingin yliopistoa. Parikymmentä vuotta hän jakoi opiskelijoiden iloja ja suruja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ravintoloissa, Sohvissa ja Rentukassa, jotka ovat molemmat legendaarisia opiskelijoiden istuskelupaikkoja.
”Juteltiin kaikesta ja asiakkaista tuli ystäviä. Kukaan ei sanonut mua tarjoilijaksi tai hovimestariksi, vaan mun kutsumanimi oli ’äiti’”, Laurila kertoo. Tultuaan Helsinkiin Laurila ikävöi ravintola-asiakkaitaan ”ihan hirveästi”.
    Jyväskylän kokemuksien jälkeen oli itsestään selvää, että Laurila hakeutui myös Helsingissä ylioppilaskunnan palvelukseen. Työpaikasta ei hänen mielestään löydy ollenkaan kielteisiä puolia.
    ”Tänne tulee tosi mielellään aina töihin, talossa on hirveän hyvä henki”, Laurila kehuu ja vaikuttaa hyvin vilpittömältä.
    Työajan ulkopuolella keravalaisen Laurilan elämä pyörii samoja ratoja kuin kenen tahansa 59-vuotiaan. Hän elelee kahdestaan miehensä kanssa, touhuaa vapaa-aikana viiden lapsenlapsensa kanssa ja rakastaa ruuanlaittoa sekä mökillä olemista. Kotitöitä hän ei kuulemma saa tehdä, kun eläkkeellä oleva mies hoitaa kaiken. Laurila itse ei ole vielä päättänyt, ryhtyykö oloneuvokseksi jo ensi syksynä, kun mahdollisuus varhaiseläkkeeseen tarjoutuu.

Pilvi Torsti
Kuva: Ville Palonen