19. maaliskuuta 1999
Teksti:

On vuosi 1980. Lepakon valtaajaksi tekeytyvä helsinkiläiskundi muuttaa Joensuuhun ja ryhtyy paikallisbändin manageriksi. Yhtyeelle annetaan nimeksi Kalle Päätalo ja unelmana on päästä esiintymään Helsingin Tavastia-klubille.
    Tämä kaikki on fiktiota Perttu Lepän uutuuselokuvasta Pitkä kuuma kesä. Totta sen sijaan on Alangon veljeksistä lähtenyt Joensuu-ilmiö. Kaupungista tulee jatkuvalla syötöllä omintakeisia yhtyeitä ja siellä pidetään Suomen suosituin rock-festari.
    20 vuodessa jotain on muuttunutkin. Vielä 80-luvulla uusi aalto ratsasti suomen kielellä. Uusimmat yrittäjät James the Beaver ja Pool yrittävät englanniksi.
    Mikä on tehnyt Joensuusta suomipopin kultamaan?

Kulttuurikehto keskellä korpea

Joensuussa on poikkeuksellisen vilkas kulttuurielämä. Vaikka kaupungin Laulujuhlat kaatuivatkin taloudellisiin ongelmiin pari vuotta sitten, on paikkakunnalla runsaasti erilaisia musiikkiopistoja, konservatorioita, tanssiryhmiä ja teattereita. Joensuun kaupungin kulttuurisihteeri Sirpa Niinioja muistuttaa, että yliopisto ja lukuisat oppilaitokset tuovat kulttuuritarjonnalle käyttäjiä. Akateemisia bändejä on vähemmän. Kaupunki on vuosien varrella avustanut Ilosaarirockia, kun sen talous on välillä ollut kuralla. Sekä soittajat että kulttuurivirkailijat kehuvat Joensuuta rock-myönteiseksi kaupungiksi. Paikallisillakin bändeillä on uskollinen kannattajajoukkonsa.
    Alangon veljesten ryhmien ohella Joensuussa on syntynyt kaveriporukoita, jotka soittavat samaan aikaan useammassa bändissä. Tunnetuin ristisiitos on Kumikameli ja Eläkeläiset. Kummankin sanoittajana kunnostautuneen Jarmo ”Toppo” Koposen mukaan Eläkeläisissä mukana olleet soittajat olivat jo vuonna 1994 heiluneet 26 eri kokoonpanossa. ”Toissa vuonna Kumikameli soitti samaan aikaan Ruisrockissa ja Eläkeläiset toisella puolella Suomea”, Koponen nauraa. Kukaan ei huomannut mitään, vaikka bändit koostuvat pääosin samoista hemmoista. Soittajia riitti kumpaankin kokoonpanoon.

Kaiken takana popmuusikot

Joensuu-ilmiön keskeinen tekijä on bändejä tukeva ja Ilosaarirockin järjestelyistä vastaava Joensuun popmuusikot ry.
    ”Ilosaarirock järjestettiin heti yhdistyksen perustamisvuonna 1971”, popmuusikoiden perustajajäsen, musiikkitoimittaja Alpo Kettunen kertoo.
    Popmuusikot järjestivät bändileirejä ja klubi-iltoja jo 70-luvulla. Ilosaarirock on puolestaan antanut paikallisille kyvyille mahdollisuuden kokeilla siipiään isommilla lavoilla.
    Kettunen kertoo, että Joensuun bändielämä alkoi toipua rautalankakauden jälkeen, kun Joensuun musiikkiopistossa ryhdyttiin opettamaan muutakin kuin klassista musiikkia. ”Sitä kautta Ismo Alankokin tuli mukaan rock-hommiin”, Kettunen kertoo. Hän kehaisee kirjoittaneensa nousevasta Alangosta jo vuonna 1975 paikallislehteen.
    Kettunen arvelee, että joensuulaisten bändien omintakeinen soundi johtuu eristyneisyydestä. ”Ei 70-luvulla kuultu muita keikoilla. Soittajat kehittyivät levyjen perusteella. Täällä ei olekaan koskaan arvostettu musiikillista menestystä.”
    Parina viime vuonna yhdistys on päässyt toteuttamaan yhtä perusideaansa: maksamaan palkkaa muusikoille.
    Joensuun popmuusikoiden hallituksessa istuva Timo Tuovinen kertoo, että Ilosaaren tuottamasta voittosta 50 000 markkaa jaetaan stipendeinä paikallisille bändeille. ”Rahaa myönnetään lähinnä studiokustannuksia varten, jotta bändit saisivat tehtyjä demoja”, Tuovinen täsmentää.
    Kaupunki järjestää yhdessä popmuusikoiden kanssa erilaisia bänditapahtumia alle 18-vuotiaille. Popmuusikot pyörittävät nykyisin myös kaupungin rock-mekkaa Kerubi-klubia.
    ”Kerubin merkitys on helvetin suuri”, Jarmo ”Toppo” Koponen arvioi. ”Nuoret ja vaihtoehtoiset bändit pääsevät sinne esiintymään ja lipun hinta on järjellinen.” Kerubin esiäiti oli Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan omistama Kebab. Se kaatui talousvaikeuksiin.
    Ilosaarirockin promoottori Jouni Nuutinen ei usko erityiseen Joensuu-ilmiöön, vaikkakin manageroi joensuulaista James the Beaveria. ”En tiedä edes tuleeko sellaista. Nyt on puhuttu paljon Lappeenranta-scenestä”, Nuutinen toteaa.

Hassisen koneesta Pooliin

Popmuusikoiden Timo Tuovinen uskoo niin kutsuttuun ketsuppipulloteoriaan: Alangon veljekset avasivat korkin ja muut ryöpsähtivät perässä esille.
    Ensimmäinen suuren yleisön tietoisuuteen tullut joensuulaisbändi oli Ismo Alangon ympärille syntynyt Hassisen kone, jonka esikoislevyn hitti oli Rappiolla. Hassisen konetta seurasi Alangon seuraava projekti Sielun veljet.
    Ismo Alangon nuorempi veli Ilkka kokosi Neljä ruusua, joka oli 90-luvun alussa Suomen ykkösbändi, kunnes siirtyi laulamaan tankero-englantia nimellä 4R. Samaa sukupolvea edustavat omintakeinen Kumikameli ja osittain samoista soittajista koostuva humppaorkesteri Eläkeläiset. Viimeisimmät menestyksen porteille päässeet bändit ovat James the Beaver ja Pool. Senatorsista povataan seuraavaa nousijaa. Siinäkin on sama rumpali kuin Kumikamelilla.
    Joensuu säteilee musiikki-innostusta myös ympäristöönsä: Outokummussa voi opiskella itsensä opistossa roudariksi ja kiteeläisen Nightwishin viime vuoden lopulla julkaistu levy oli parhaimmillaan Suomen levylistan kolmantena.

Ilosaarirock vetää kotimaisuudella

Viime vuonna Suomen suosituimmaksi noussut Joensuun Ilosaarirock keräsi 35 000 maksanutta vierasta. Nuutinen arvelee, että menestyksen takana on edullisen 180 markan lipun ja tasokkaan ohjelman yhteisvaikutus. Suurin osa Ilosaarirockin esiintyjistä on kotimaisia. Kesäfestaritkin tehdään hullulla talkoohengellä: vapaaehtoisia työntekijöitä on noin tuhat.
    Ehkäpä selitys Joensuu-ilmiölle on karjalainen hulluus. Timo Tuovisen mukaan bändejä syntyy kun Joensuussa ei varsinkaan talvella ole mitään tekemistä. Kahden viime vuosikymmenen bändilista Pohjois-Karjalasta kuplii omituisuuksia: Beduiinin sandaalit, Erkki Pystytukka, Flying Son of a Bitch, Hampurin huorat, Hullu Ooppera Jerry Sultsina, Kaluvalli, Kupruileva Elefantti, The Kytkin, Merkonomi Mömmö & Tilintarkastajat, Taisto Temmi ja Telaketju-orkesteri, Eskimovähemmistö, Mopörhead…
    Menestyneimmät joensuulaisbändit ovat omintakeisia paitsi soundeiltaan, myös sanoituksiltaan. ”Itä-Suomen bändejä ei enää katsota niin puskajusseiksi”, Koponen arvioi. Juice Leskinen on sanonut, että savokarjalaisen Ismo Alangon teksteissä on synnynnäistä velmuilua, jonka tavoitteena ei ole huumori-pop. Ne kaihtavat suoraa puhetta. Kieltä käytetään usein ikään kuin osoittamaan, miten kielellä voi harhauttaa. Eläkeläisten ja Kumikamelin Koponen edustaa kielellisen akrobatian ja imagollisen hulluuden ääripäätä. Vapautuneemmaksi hullutukseksi ei musiikinteko voi enää mennä.

Kumikameli Semifinalissa ja Eläkeläiset Tavastialla la 20.3.
Pitkä kuuma kesä, ensi-ilta 26.3.
Ilosaarirock Joensuussa 16.-18.7.

Jan Erola