22. tammikuuta 1999
Teksti:

Viikon kuuma kysymys: Kumpi tekee irlantilaisesta Riverdancesta vastenmielisemmän, epäaitous vai suosio?
    Epäaitoudella tarkoitan Riverdancen ympärille rakennettua historiaa ja tanssien myyttistä perustaa Irlannin tuhatvuotisessa kansantanssiperinteessä. Suosion voi mitata Hartwall Areenan parkkipaikan tilausbussien määrästä.
    Ajatus että juuri Riverdancen jalkojenpoljenta toisi kaikuja historian alkuhämärästä on posketon. Yhtä hyvin suomalaiset voisivat väittää letkajenkan periytyvän Volgan mutkasta.
    Letkiksestä tiedetään kuitenkin, ettei se ole sen enempää suomalainen perinnetanssi kuin keskiolut suomalainen perinnejuoma. Letkis on hilpeän 60-lukulainen seuratanssi, joka kuvastaa aikaansa ainakin yhtä hyvin kuin Riverdance meidän aikamme mystiikan kaipuuta. Riverdance nimittäin, toisin kuin letkis, kertoo suuren tarinan. Irkku-tanssi on ennen kaikkea show tai kuten sitä mainostetaan, ilmiö.
    Ilmiön historia ulottuu vuoden 1994 Euroviisuihin. Tauko-ohjelmaksi tarkoitetun tanssiesityksen suosio oli niin suuri, että siitä syntyi erillinen kabaree.
    Käsite kabaree tosin harhauttaa ajatukset hilpeän kevytkenkäiseen jalanheittelyyn, ja siitä ei missään nimessä ole kyse. Riverdance on päinvastoin vakavaa ja ylettömän mahtipontista aivan kuten 70-luvun progressiivinen rock eli proge. Tanssit kertovat tarinaa Irlannin asuttamisesta ja saaren vaiheista, mutta ne kertovat myös vankkaan new age -henkeen kelttien myyteistä, auringosta ja tulesta.

Tanssijoiden taidon ja määränkin puolesta proge-vertaus pitää kutinsa. Esityksen vaikutus katsojiin perustuu sen spektaakkelimaisuuteen ja fyysisyyteen. Show’n suuruus ja nopeus ovat mukaansatempaavia. Huumaavan kokemuksen jälkeen harva pohtii oliko sisällössä mitään järkeä.
    Outoa kyllä, monen silmissä irlantilaisuudesta on kasvanut aitouden ja korkeamman henkisyyden synonyymi. Kansakunta, jonka miespuolisesta väestöstä huomattava osa kärsii vakavasta depressiosta, edustaa maailmalla hilpeää alkuvoimaisuutta. Mielikuva tinapillin tahdissa pikkuhutikassa tanssivista irkuista istuu vahvassa.
    Riverdancesta eronneen tanssilordi, Michael Flatleyn hikinen rintakarvoitus ja otsaa koristava irvokas pirtanauha symboloivat todellisuudessa Irlantia yhtä vähän kuin amerikkalaistunut muotimiljonääri Peter Nygsrd edustaa jäyhää perussuo-malaisuutta.
    Falskia tai ei, Riverdance myy. Suomessakin yli 80 000 ihmistä haluaa kokea tämän ”historian häikäisevimmän tanssi-ilmiön”, kuten sitä Hesarissa nimitettiin. Oheistuotteineen show tuottaa kymmeniä miljoonia markkoja. 15 loppuunmyytyä areenallista tarkoittaa myös kymmeniä ellei peräti satoja tilausbussilasteja maakunnista. Eläkeläisbussien tuomisina iloinen irlantilaisuus leviää Kauhavalle asti.

Otto Talvio