22. tammikuuta 1999
Teksti:

Kaksi suurta totuuden ääntä, Suomen Kuvalehti ja MTV3, yritti viime vuonna vastata kysymykseen: ”Ketkä ovat tulevaisuuden vaikuttajia?”
    Suomen Kuvalehti listasi ”sata nimeä, joista kuullaan vielä”. Heistä 97 oli poliittisten puolueiden jäseniä. Kolme muuta olivat Marko Ahtisaari, julkisuudessa runsaasti esiintynyt eläinaktivisti Joni Purmonen ja tuntemattomampi Perttu Puro.
    Vaikuttaminen on Suomen Kuvalehden silmissä yhtä kuin puoluepoliittinen valta, myös tulevaisuudessa. Eliitin lempilehti uskoo poliittiseen valtaan enemmän kuin Neuvostoliitossa konsanaan, vaikka joka puolella maailmaa keskustellaan poliitikkojen voimien hiipumisesta.
    MTV3 veti marraskuussa vielä paremmaksi. Suora kolmetuntinen ohjelma oli otsikoitu vaatimattomasti: Uuden vuosituhannen tekijät. Kameran edessä parveili runsaasti neli-viisikymppisiä poliitikkoja ja muita establishmentin jäseniä lihapatojen äärellä. Mausteeksi oli kutsuttu joukko Kallion lukiolaisia, jotka lymyilivät orpoina Lasipalatsin käytävillä.
    ”Uuden vuosituhannen tekijöitä” edustivat lähinnä tulevat kansanedustajat Pauliina Arola (kesk), Max Mickelsson (kok) ja Osku Pajamäki (sd), jotka ovat monivuotisia, sinnikkäitä nuorisopoliitikkoja.
    Tällainen maailmankuva on vääristymä todellisuudesta, muille kuin poliitikoille suoranainen kauhunäkymä.
    Onneksi Suomen Kuvalehti ja MTV3 ovat väärässä. Puolueissa korkealle edenneet ihmiset eivät ole tulevaisuudessa ainoita vaikuttajia, eivät ole ikinä olleetkaan.

Puolue oli ennen valtaa

Puoluepampuilla oli varsinkin sodanjälkeisessä Suomessa rutosti valtaa, sitä ei voi kiistää. Sääntely-Suomessa valtio piti langat tiukasti käsissään: se kontrolloi hintoja ja ulkomaankauppaa, ohjaili teollisuutta ja pyrki pitämään lainsäädännön ja kaiken merkittävän päätösvallan eduskunnalla.
Sittemmin puolueiden valta on vähentynyt. Yhteiskunta on monimutkaistunut ja poliittisten päättäjien on ollut mahdotonta seurata kaikkien alojen ja asioiden erikoistumista ja eriytymistä. Apuun tarvitaan yhä useammin erilaisia asiantuntijoita, ja monet kysymykset on suosiolla luovutettu pois poliittisesta kontrollista. Tuore esimerkki valtion höllentyneestä otteesta on Soneran, entisen valtionlaitoksen listautuminen pörssiin. Puhelinlinjoja ei vedetä enää senttiäkään aluepoliittisin perustein, kuten Tele teki ennen. Nyt määräävät Soneran pörssiomistajat.
    Samalla omistajat määräävät suomalaisten yhteisistä asioista. He ovat vaikuttajia.
    Vaikuttajat ovat siis nyky-yhteiskunnassa yhä useammin muita kuin poliitikkoja. Valta on yhä harvemmin yksittäisillä henkilöillä tai instituu-tioilla, jotka voi nimetä. Valta tuntuu luisuneen tunnistamattomille tasoille, rakenteille, joita ovat vaikkapa Soneran osakkeiden ulkomaisen omistuksen suhde kotimaiseen omistukseen. Julkisuus ei alistu moiseen epämääräisyyteen. Vallalle halutaan antaa kasvot ja vallankäyttäjät henkilöidä. Myös Ylioppilaslehti lähestyy valtaa kasvojen kautta 10-osaisessa artikkelisarjassa, jossa tämän päivän ja tulevaisuuden vaikuttajia ja valtaa etsitään myös puoluepolitiikan ulkopuolelta.

Kuka päättää, mitä marketissa myydään?

Millaista valtaa yhteiskunnassa sitten käytetään?
Puoluepoliittiset vaikuttajat käyttävät julkista valtaa. He saavat valtansa valtiolta ja kunnilta. Poliitikot päättävät, mihin organisaatiot, kuten Suomen valtio tai Kuopion kaupunki ryhtyvät. He säätävät lait ja antavat asetuksia sekä muita määräyksiä. Viime kädessä valtiolla on mahdollisuus toteuttaa päätöksensä vaikka väkivalloin.
    Yritykset tai järjestöt käyttävät toisenlaista valtaa. Ne saattavat kiristää poliittisilta päättäjiltä sopivia päätöksiä. ”Teidän olisi hyvä järjestää meille länsimetro, tai me harkitsemme väkemme siirtämistä Keravalle”, voi espoolaisyritys uhata.
    Kunnioitetuilla yksilöillä voi olla pelkän puheenkin valtaa, olivat he sitten rokkareita tai eläkkeelle jääneitä professoreita. Kun suuri nimi jyrisee, hänen kannattajansa lukevat innolla ja imevät näkemykset sisäänsä.
    Kimurantimmin vaikuttavat esimerkiksi teknologian kehittelijät. He saavat kättensä jäljet näkyviin yksinkertaisissa asioissa: mitä syömme, missä asumme ja vietämme aikaamme, missä käymme töissä. He valitsevat tekniikat, joita kehittävät yhteiskunnan käyttöön.
     Bensafirmat vihaisina Miten moderni vaikuttamisen verkko sitten toimii? Otetaan esimerkiksi poliittinen kiistanaihe, kysymys autoilun vähentämisestä pääkaupunkiseudulla, johon vaikutusvaltaa on lukuisilla tahoilla. Autoilua vastustavat kaupunginvaltuutetut pyrkivät saamaan muita valtuutettuja puolelleen ja painostamaan edustajiaan kaupungin hallinnossa. Mahdollista on hakea tukea myös samanmielisiltä kansanedustajilta.
    Bensafirmat ja autoliikkeet lähettävät sähköpostia päättäjille ja ottavat asian esille tavatessaan tuttuja virkamiehiä tai poliitikkoja.
    Kansalaisjärjestöt, kuten vaikkapa Autoliitto tai Luontoliitto, koettavat painostaa julkisuuden kautta mielipidekirjoituksilla, ottamalla yhteyttä suoraan poliitikkoihin, antamalla asiantuntijalausuntoja sekä herätt-mällä kansalaisissa spontaania aktivismia.
    Idoli, vaikka Mika Häkkinen, tulee julkisuuteen sanomaan, että ”minä (suuri sankari) kannatan yksityisautoilun vähentämistä Helsingistä”, järjestön tai yrityksen sponsoroimana edustajana, miksei omana itsenäänkin.
    Toimittajat antavat reilusti tilaa kannattamilleen mielipiteille ja unohtavat vastapuolen näkökannat. Heillä on aimo mahdollisuus valita, kuka asiassa pääsee esittämään julkisesti ajatuksiaan.
    Virkamiehet esittävät poliitikoille järkisyitä muuttaa mielipiteensä autoilusta. Syvällä kaupungin suunnittelutoimiston uumenissa esimerkiksi kaavoittajilla on suunnitelmat viety ”hirvittävän” pitkälle. ”Ei me näitä lähdetä enää muuttamaan”, sanovat vihaiset insinöörit ja maisema-arkkitehdit ja tirskuvat kulman takana, että ”saatiinpahan ne uskomaan, että teitä tarvitaan rutkasti lisää”.
    Meritan tai Merrill Lynchin pankkiirit nostavat luurin, vääntävät kau-punginkanslian numeron ja kysyvät: ”Aiotteko te nyt sitten perua nämä lainat, jotka sitä tieverkkoa varten piti ottaa? Eihän teihin voi luottaa senttiäkään.”
    Oikeusistuimet ovat ehkä tulkinneet lakia tavallaan ja tehneet ennakkopäätöksen, jonka perusteella esimerkiksi keskustan läpi kulkeva tunneli on lain vastainen.

Kuka välittää?

Vallan ulottuvuuksiin on vaikea päästä käsiksi, sillä muut kuin poliitikot eivät myönnä käyttävänsä valtaa. Kaikki vetoavat olosuhteisiin; yritykset markkinoihin, teknologian kehittäjät ”kehityksessä mukana pysymiseen”, toimittajat ammattinsa rutiineihin, joiden vuoksi jutusta syntyy sellainen kuin syntyy.
Totta, ei yksittäistä yritystä oikein voi syyttää siitä, että se toimii niin kuin muutkin firmat. Eikä yksittäisiä kännykkäinsinöörejä voi panna tilille siitä, että suurin osa suomalaista määrittää nyt paikkansa avaruudessa sen mukaan, ”onko kännykkä päällä”.
    Silti näiden ihmisten tulisi ymmärtää tarkemmin tekojensa seuraukset, toimintansa poliittinen luonne.
    Kansalaisten taas pitäisi perehtyä tarkemmin siihen, ketkä heidän ar-keensa vaikuttavat. Kovin moni 1990 -luvun opiskelija valittaa samaa virttä: ”Pitäisi päästä vaikuttamaan, mutta kun eivät nuo puolueet kiinnosta.”
    Ei kannata vaipua epätoivoon, vaan tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Perinteiset valta-auktoriteetit ovat saaneet seurakseen uusia vaikuttamiskanavia. Niitä vain pitää oppia käyttämään. Aiemmin yhteiskunnan hyvä tai huono moraali lepäsi poliitikkojen harteilla. Kansalaiset vaikuttivat moraaliin vaaleissa. Nyt, kun valta ja vaikuttaminen on yhä jakautuneempaa, yhteinen moraali voi syntyä vain jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun avulla.
    Pelkkä keskustelu ei ehkä kuitenkaan riitä huolehtimaan moraalista. Useat tätä juttua varten haastatellut tutkijat toivoivatkin poliitikkojen ottavan sen vallan ja vastuun, joka heille edustuksellisessa demokratiassa kuuluu. Tutkijoiden mielestä poliitikkojen on turha vedota tekosyihin, kuten markkinavoimiin, ”jonka olemassaolosta voidaan olla yhtä varmoja kuin Jumalasta”.

Ketkä valtaa siis käyttävät ja millä tavoin? Tajuavatko he mahdollisuuksiaan ja vastuutaan?
Vallan kasvot -sarja pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin. Sarjassa esitellään kymmenen erilaista vaikuttaa, jotka saattavat käyttävät valtaa myös 100-vuotiassa Suomessa 2017.

Artikkelia varten on keskusteltu seuraavien tutkijoiden kanssa:

Heikki Heikkilä, tiedotusoppi, Tampereen yliopisto
Markku Kuisma, historia, Helsingin yliopisto
Turo-Kimmo Lehtonen, sosiologia, Helsingin yliopisto
Ismo Pohjantammi, politiikka, Helsingin yliopisto
Teivo Teivainen, politiikka, Helsingin yliopisto
Jouni Vauhkonen, politiikka, Jyväskylän yliopisto
Henri Vogt, politiikka, Helsingin yliopisto

Matias Möttölä ja Pilvi Torsti
Piirros Anu Ignatius