22. tammikuuta 1999
Teksti:

Berliiniläinen herra Mutschall kaipaa vanhaa suvaitsevaista aikaa. Kymmenen vuotta sitten länsi-berliiniläisen Mutschallin ei tarvinnut pelätä tyttärensä puolesta. Opettaja Mutschall ja lääkärivaimo olivat adoptoineet Beninistä mustan tyttären, jolle kaikki vastaantulijat hymyilivät.
    ”Länsi-Berliini oli ennakkoluulottomien ja vapaamielisten ihmisten paikka”, herra Mutschall sanoo.
    Nyt kaikki on pilalla. On ollut jo monta vuotta. Herra Mutschall joutuu antamaan tyttärelleen taksirahat, kun tytär lähtee perjantai-iltana itäberliiniläiseen klubiin ja palaa aamuyöstä kotiin. ”Iltayhdeksän jälkeen idän s-bahnoissa värilliset hakataan. Tai ainakin niille huudellaan.”
    Moniarvoisesta yhteisöstä on tullut vielä moniarvoisempi. Olin herra Mutschallin oppilas Berliinissä. En halunnut tehdä ryhmätöitä kiinalaisen Xiao Tsingin kanssa, koska hän ei ymmärtänyt vitsejäni. Xiao Tsing häkeltyi ja punastui homovitsilleni. Pidin kiinalaista rajoittuneena, enkä viitsinyt puhua hänen kanssaan välitunnilla. Mieluummin keskustelin australialaisen ja amerikkalaisen kanssa. Lempiaihe oli ossien ja wessien ero. Ovat ossit ystävällisempiä, mutta olisivatko kuitenkin vähän naiiveja.

Pienenä pelkäsin Forssan linja-autoaseman mustalaisia ja kodin vierashuoneessa yhden yön nukkunutta namibialaista. Nykyään vastustan rasismia, fasismia ja ylikansallisia yhtiöitä, sympatiseeraan kurdeja ja muita pakolaisia, joskus annan jotain johonkin keräykseen ja aina kiroan kun iranilaisia kirjailijoita listitään.
    Kun musta mies istuu Helsingin metrossa viereeni, tarkastan automaattisesti missä rahapussini on. Tietenkin minua hävettää. Olen ennakkoluuloinen, en moniarvoinen. Ich bin keine West-Berlinerin.
    Mutta kerran tällä tavalla (kyttäämällä) pelastin töihin matkaavan uutisleikkaajan rahapussin ja tunsin itseni sankariksi. Uutisleikkaaja kehui. Sanoin vielä mustalle varkaalle (kun kerrankin pääsin sanomaan): ”Don’t do this again.” Pääsin opettamaan. Pääsin kerrankin näpäyttämään.
    Iltatöissä uutisleikkaaja valitsi onnellisena parhaat kohdat puoli yhdeksän uutisiin. Ei niistä rahoista niin väliä, mutta ne visa- ja plussakortit.

Riikka Ala-Harja
riikka.ala-harja@edu.hel.fi