Uskontotieteen johdantokurssi (3 ov)
27.11.1998, teologinen ja humanistinen
Ave Maria! Teologithan näyttävät samanlaisilta kuin kaikki muutkin! Olen soluttautunut – en ole käynyt yhdelläkään luennolla tai lukenut riviäkään tenttikirjoja. Vakaa aikomukseni on silti päästä läpi. Tentissä on kuusi kysymystä, joista kolmeen pitää vastata. Kysymykset näyttävät jopa naurettavan helpoilta, ja rupean heti tuhertamaan tekstiä.
Kahdessa ensimmäisessä kysymyksessä minua pyydetään pohtimaan uskonnon määrittelyn vaikeutta ja historiallisia metodeja uskonnossa. Nämä tuntuvat helpoilta. Latelen vain kaiken, mitä olen sosiologian opinnoissani lukenut uskonnosta. Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijana kerron yleisesti ja laveasti historiallisista metodeista.
Pohdiskelen vastauksessani muun muassa sitä hypoteettista tilannetta, että jos Jeesus olisi pitänyt päiväkirjaa, se olisi ollut primäärinen lähde, mutta jos opetuslapset olisivat kertoneet Jeesuksen pitäneen päiväkirjaa, se olisi ollut sekundäärinen lähde.
Kuulen jo opintoviikkojen ropisevan tililleni.
Viimeiseen kysymykseen uskonnon kriittisestä tulkinnasta tykitän seuraavanlaisen järjettömän aloituslauseen: ”Uskonto yhteiskunnallisena ilmiönä ja rakenteena on tulkittavissa sangen kriittisen paradigman viitekehyksessä.”
Ja näin kävi: Läpi, tosin arvosanalla 1. Jessus sentään.
Sosiaalipolitiikan johdantokurssin rästitentti (3 ov)
10.12.1998, valtiotieteellinen
Tämän piti olla läpihuutojuttu. Kokemukseni mukaan valtiotieteellisen ”tentit” (tai ainakin talous- ja sosiaalihistorian ja sosiologian) koostuvat ”kysymyksistä”, jotka ovat saaneet minut häpeämään akateemisuuttani. Sosiaalipolitiikka on kuitenkin aineena minulle uusi.
Tentti alkaa pahimmalla mahdollisella tavalla: kymmenellä sananmäärittelytehtävällä. Minulla ei ole mitään hajua udeltavista sanoista. Mitä on muka kontingenssitietoisuus? Tai orientaatiotieto? Tai kaikista pahin: decommodification?
Normaliteetti, kommunitarismi, beyondismi, lähde siinä sitten arvailemaan sekasikiösanoja, joita sosiaalipoliitikot ovat väkisin vääntäneet yrittäessään tehdä tutkimuksestaan tiedettä.
Annan kuitenkin palaa ja määrit-telen orientaatiotiedon niin, että sillä ”rakennetaan premissit sosiaaliseen adaptaatioon ja sen pohjalta muodostetaan normatiivisia ajatusrakennelmia”. Pahus, unohdin käyttää sanaa ”paradigma”!
Loput kysymykset ovat pienimuotoisia esseitä, joihin on jo helpompi säveltää. Sävellän kauniita sanoja työn käsitteen hajoamisesta ja pohjoismaisesta hyvinvointimallista ja toivon, että loppukysymysten näppäryys saa tentaattorin unohtamaan alkukysymysten katastrofin.
Ja näin kävi: Läpi, arvosanalla 2.
Tyydyttävät tiedot?
Tähtitieteen johdantokurssin lopputentti (2 ov)
15. 12.1998, matemaattis-luonnontieteellinen
Menee hankalaksi. Olin ennakoinutkin tähtitiedettä potentiaaliseksi kompastuskiveksi, mutta kuvittelin selviäväni supersäieteorioillani ja jorinoilla 26-ulotteisesta avaruudesta.
Tentaattori heittää kuitenkin yllättävän pahoja kysymyksiä kuten: Millä eri tavoin määritellään tähtienvälisen pölyn olemassaolo? Vastaan hyvin sekavasti ja lyhyesti, todeten muun muassa että ”tähtienvälinen pöly on hyvin harvaa, joten sen havaitseminenkin on vaikeaa”.
Ja miettikääpäs tätä kysymystä: Suurten optisten kaukoputkien tämänhetkiset kehityslinjat? Turvaudun vastauksessa vanhaan kunnon vastaa kysymyksen vierestä -kikkaan: ”Suurimmat optiset kaukoputket ovat nykyään niin massiivisia, että Galilei ja Kopernikus olisivat voineet vain haaveilla sellaisista.”
Koe päättyy sanaselityksiin – taas! Määrittele röntgenpulsari, kefeidi, Galilein kuut. Viimeisen kohdan, Titiuksen-Bodenin lain, määrittelen jo hieman turhautuneena niin, että ”se on se laki jonka mukaan Maa ei syöksy aurinkoon – ja päinvastoin”.
Ja näin kävi: Läpi, arvosanalla 1.
Yleisen kirjallisuustieteen johdantotentti (2,5 ov)
17.12.1998, humanistinen
Kirjallisuustieteen tentin otan jo löysin rantein. Vieressäni istuvat tytöt naureskelevat kyynisesti, etteivät ole lukeneet lainkaan. En ole siis ainoa.
Kokeessa on kaksi esseekysymystä. Ensimmäisessä kysymyksessä udellaan, mitä tutkimussuuntaa Wolfgang Iser edustaa ja mikä on hänen näkemyksensä lukemisesta ja sen tutkimisesta. Toinen kysymys on vielä käsittämättömämpi: Miten Lévi-Straussin ja Jakobsonin analyysia Baudelairen Les Chats -runosta voitaisiin kritisoida jälki-strukturalistisesta näkökulmasta? Helposti?
Sukellan näennäisretoriseen argumenttiavaruuteen. Kuvailen Iserin tyylin olevan muun muassa ”diskursiivista ja pluralistista”, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Onnistun vielä toteamaan Iserin olevan ”monitulkintainen”, ja että ”lukeminen on vuorovaikutusta”!
Toiseen kysymykseen rakennan kunnianhimoisen teorian, jonka mukaan ”jälkistrukturalismi tuhoutuu jos sitä itseään tarkasteltaisiin jälki-strukturalistisesti”. Markku Envall, täältä tullaan!
Ja näin kävi: Ilmoitustaulun mukaan olen saanut arvosanaksi 1+. Mutta ottaessani tentin tarkastajaan yhteyttä toimittajana, hän huomaa tehneensä virheen ja antaa minulle reput.
Sami Rainisto
Piirros Timo Mänttäri
