Valtauksen voimanainen haihtui Italiaan

Opiskelijat tulvivat taloonsa. [HYY:n] Hallituksen palkkaamat gorillat heittäytyvät massoja vastaan, yrittävät paikata barrikaadeja (sic!). Raskas marmoripöytä heitetään kohti valtaajia. Sitten otetaan nyrkit avuksi. Liisa Manninen saa raskaan iskun rintaansa. (Johan von Bonsdorff: Kun Vanha vallattiin)
    Tällä kertaa Vanhan vaksit päästävät Liisa Liimataisen, entisen Mannisen, sisään sopuisasti ilman iskuja. Hän istuu Vanhan nurkkapöytään muistelemaan 30 vuoden takaisia tapahtumia.
    Suomalaisia opiskelijaliikkeitä tutkinut dosentti Kimmo Rentola pitää Liisa Mannista valtauksen todellisena taustavoimana. Rentolan mukaan yksi valtauksen järjestäneen Ylioppilaat – Studenterna -järjestön tukikohdista oli Opiskelijain YK-liitto, jonka pääsihteeri Manninen tuolloin oli.
    Nyt Liimatainen muistelee, että koko valtaus oli peruuntua, koska virkavallan väliintuloa pelättiin.
    ”Viimeisessä kokouksessamme oli aivan hilkulla, että luovumme koko valtauksesta, koska monet pelkäsivät, että siitä tulee väkivaltainen juttu, jota ei pystytä valvomaan”, Liimatainen paljastaa.
    Liimatainen olettaa, että Pariisin mellakat keväällä 1968 olivat suomalaispoliiseille varoittava esimerkki. He välttivät yhteenottoa kaikin tavoin. Myös suomalaisopiskelijat olivat hyvin sinisilmäisiä ja maltillisia ranskalaisiin ja saksalaisiin opiskelijoihin verrattuna, Liimatainen sanoo.
    Vallankumouksen papitar
    Liisa Liimatainen, 56, on nykyisin Yleisradion avustajana Roomassa. Monissa aikalaishistoriikeissa ja -muistelmissa häntä on kuvailtu varsinaisena vallankumouksen ”papittarena”. Liimataista itseään moinen epiteetti hymyilyttää.
    Kimmo Rentolan mukaan Mannisella oli vähän aikaa tärkeä rooli opiskelijaliikkeessä.
    ”Hän oli suoran toiminnan ihminen, joka toimi henkisenä äitinä valtauksen tehneelle porukalle.”
    Liisa Liimataisen tie opiskelijaliikkeen kärkeen poikkeaa perusta-rinoista. Työläiskodista Imatralta lähtenyt Liimatainen joutui isänsä tahdosta keskikoulun jälkeen töihin ja sai älyllisen herätyksensä ollessaan 18-vuotiaana au pairina Ranskassa valistuneen vasemmistolaisen nais-lääkärin perheessä.
    Palattuaan Suomeen 1964 hän pääsi opiskelemaan Tampereen yliopiston opetusjaostoon, sillä hänellä ei ollut ylioppilastutkintoa.
    Tampereella Liimatainen lähti mukaan sosialidemokraattiopiskelijoiden toimintaan ja muuttui Manniseksi mentyään naimisiin. Hän nousi opiskelijaliikkeen keskushahmojen joukkoon muutettuaan Helsinkiin 1966, kun oli tullut valituksi Opiskelijain YK-liiton johtoon.
    Vanhan valtauksen jälkeen Manninen päätti irrottautua suomalaisesta opiskelijaliikkeestä. Valmistuttuaan Tampereelta hän suuntasi ensin Ranskaan ja syksyllä 1970 rakkauden perässä Italiaan, jossa hän osallistui muutaman vuoden ajan Il Manifesto -ryhmän, Italian kommunistipuo-lueesta ulosheitetyn intellektuellisiiven, toimintaan.
    Liimatainen kertoo, että omien Suomen käyntiensä aikana suojelupoliisi seurasi häntä, koska hänellä ilmeisesti epäiltiin olevan yhteyksiä italialaisterroristeihin. Myös osa entisestä opiskelijaliikkeestä vältteli häntä. Syy väistelyyn oli Liimataisen mukaan hänen kriittinen näkemyksensä Neuvostoliitosta. ”Olin vaarallisena tuttavuutena pidetty ihminen, joka oli leimattu trotskilaiseksi.”
    Yleisradion vakituiseksi avustajaksi hän siirtyi 1985. Viime vuosina Liimatainen on raportoinut Italian tapahtumien ohella islamilaisesta maailmasta.