27. marraskuuta 1998
Teksti:

Ulkoministeri Tarja Halonen varoo sanomisiaan. Hän ei halua puuttua ulkopolitiikan kipupisteisiin julkisissa esiintymisissään, vaan hoitaa asiat kaikessa hiljaisuudessa.
    Ylioppilaslehdelle
Halonen ilmoitti avustajansa välityksellä haluavansa puhua sosiaalisesta omastatunnosta ja globalisaatiosta. Erityisesti varoitettiin, että Suomen asekauppoihin ei pidä puuttua.
    Halonen ilmeisesti pelkää jälleen joutuvansa tilanteeseen, jossa hänen oma, rauhanliikkeestä kumpuava arvomaailmansa joutuisi vastatusten Suomen valtion asekauppojen moraalin kanssa.
    Halonen,54, on toiminut urallaan monissa aatteellisissa yhteisöissä. Hän on puolustanut ihmisoikeuksia ja rauhaa Sexpossa, Setassa ja Sadankomiteassa sekä vastustanut Latinalaisen Amerikan diktatuureja.
    Oikeus- ja ulkoministerinä aktivisti-Tarja on kuitenkin joutunut olemaan mielipiteistään hiljaa. Helsingin Sanomien Kuukausiliite yltyikin kutsumaan Halosta ”toisaalta-toisaalta”-ministeriksi, joka ei ole vahvasti mieltä mistään.
    Se on pelkkää pintaa. Vaikka Halonen ei pidä meteliä ihmisoikeuksista, ei se tarkoita, että hän olisi unohtanut ne. Päinvastoin, ulkoministeri tekee parhaillaan hiljaista vallankumousta. Hän ruotsalaistaa Suomen ulkopolitiikkaa tuomalla ihmisoikeudet mukaan päivittäiseen toimintaan.

Esikuvana Yhdysvallat

Kun Halonen tuli ulkoministeriöön neljä vuotta sitten, hän ryhtyi heti perustamaan ihmisoikeusyksikköä. Se aloitti toimintansa pari vuotta sitten. Seuraavaksi hän määräsi, että Suomen edustustot ympäri maailman ryhtyvät raportoimaan kohdemaansa ihmisoikeuksista.
    Esimerkkinä on Yhdysvaltojen ulkoasiainhallinnon julkaisema julkinen ”sininen kirja”, jossa kartoitetaan maailman ihmisoikeustilannet-ta. ”Meilläkin pitäisi olla saatavissa tilanne mistä tahansa maasta, jonka kanssa meillä on diplomaattisuhteet”, Halonen sanoo.
    Kolmas vaihe oli saada demokraattisesti päätetty linja-asiakirja Suomen ihmisoikeuspolitiikalle. Ainoa vastaava asiakirja oli silloisen ulkoministeri Pertti Paasion suullinen asiakirja vuodelta 1990.
    ”Olisin halunnut, että se olisi koko hallituksen selonteko. Ihmisoikeuspolitiikka rankattiin ymmärrettävistä syistä työllisyyttä ja muita päivänpoliittisia aiheita alhaisem-maksi, joten siitä tehtiin vain ulkoministeriön raportti”, Halonen valittelee.

Kaikki keinot käyttöön

Halosta ärsyttää tiedotusvälineiden pinnallinen tapa käsitellä ihmisoikeusasioita. Hänen mukaansa jupakka Indonesian valtiojohdolle myön-netyistä suomalaisista ritarikuntamerkeistä on tyypillinen esimerkki: vain normaalista toiminnasta poikkeavat tapahtumat huomataan.
    Samaan hengenvetoon Halonen myöntää, että Indonesiassa syyl-listytään ihmisoikeusrikkomuksiin.
    Kun Suomen kunniakonsuli kuoli Myanmarissa (ent. Burma) vankilassa saamansa kohtelun vuoksi, media vaati Suomea katkaisemaan välit maan kanssa. Siihen vastattiin, että Suomi ei anna Myanmarille kehitysapua. Sitten vaadittiin kauppapoliittisten suhteiden katkaisemista. Vastaus oli: emme käy kauppaa Myanmarin kanssa. Maata ei aiota edes hyväksyä neuvottelupöytään.
    ”Mitä sitten tehdään”, Halonen kysyy. ”Ulkoministeriön ihmisoike-usasiakirjalla yritetään tuoda koko välinevalikoima pöytään: demonst-raatio, dialogi ja kauppa, joka voi olla joko myönteinen tai kielteinen keino painostaa maata.”
    Halonen pitää luontevana, että Suomi jatkaa aktivoitunutta ihmisoikeuspolitiikkaansa myös ollessaan EU:n puheenjohtajamaana ensi vuoden syksyllä. Tuolloin käsitellään muun muassa Schengenin sopimusta, joka vapauttaa liikkumista Euroopan unionin valtioiden välillä.
    ”EU:n ulkorajan pitää tuolloin olla tehokas ja turvallinen, mutta kaikki ei saa loppua ulkorajaan”, hän muistuttaa. ”Samalla pitää yhteistyö EU:n rajanaapurien kanssa olla mahdollisimman tiivistä.” Kuulostaa helpolta, mutta kun tarkastelee Eurooppaa ympäröiviä maita, tulee toisiin ajatuksiin: Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Turkki, Marokko, Tunisia, Algeria, Libya, Egypti. Yhdenkään maan tilanne ei ole vakaa.

Vanhanaikainen armeija

Halosta arvostetaan yli puoluerajojen. Myös media on suhtautunut Haloseen lempeästi; toimittajat pitävät häntä poikkeuksellisen älykkäänä ja suoraselkäisenä poliitikkona. Halonen on onnistunut puheillaan ja teoillaan kääntämään usean kiusallisen tilanteen voitokseen.
    Kun lehtihaastatteluissa Halosta pyydetään kommentoimaan muiden ministerien toimialueisiin liittyviä asioita, hän kieltäytyy. Keväällä hän erehtyi kyseenalaistamaan sosiaalidemokraattien tilaisuudessa suomalaisen turvallisuuspoliittisen ajattelun ja sai lapiokaupalla lokaa silmilleen. Halosta neuvottiin pysymään kiltisti ulkoministerin tontillaan.
    ”Sitä juuri yritin”, Halonen puolustautuu. ”En sanonut, että armeijat häviävät maailmasta, vaikka ainakin entisenä pasifistina olisin voinut niin toivoa.”
    Halosen mielestä laaja asevelvollisarmeija on vanhanaikainen ratkaisu. Suomelle riittäisi nykyisillä konfliktiskenaarioilla kevyempi aluepuolustus kuin nyt on. Halonen haluaisi muuttaa osan varusmieskoulutettuja puhtaasti siviilipuolen krii-siyksiköiksi.
    Ulkoministeriössä on jo ryhdytty valmistelemaan siviilivalmiuden parantamista usean työryhmän voimalla. Uudistus toteutetaan yhdessä useamman ministeriön kanssa. Myös Norjassa ollaan hyvin kiinnostuneita uusista tavoista varautua kansainvälisiin konflikteihin.
    ”Kosovon esimerkki tosin osoittaa, että kriisin purkaminen näyttää edellyttävän jonkinlaista sotilaallisen voimankäytön mukanaoloa.”

Globalisaatio ei ole mörkö

Globalisaatiosta ja maailman sosiaalisesta omastatunnosta keskustellessaan Halosen silmät alkavat säkenöidä. ”Tiedot kansallisvaltioiden kuolemasta ovat ennenaikaisia ja liioiteltuja”, hän julistaa. ”Globalisaatio ei ole mörkö. Se on vain tapahtunut niin voimakkaasti, että kansallis-valtiotkin haluavat pelisääntöjä.”
    Valtiot ovat koettaneet aktivoida yhteistyötään kansainvälisissä järjestöissä, kuten maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Samaan aikaan toimintaansa ovat voimista-neet kansalaisjärjestöt, mikä lämmittää ulkoministerin mieltä.
    Halosen mielestä kansalaisjärjestöjen uudesta noususta kertoo etenkin neuvottelut, joita käytiin kansainvälisestä investointisopimuksesta MAI:sta. Sopimuksen tarkoituksena on luoda sitovat kansainväliset säännöt siitä, millä ehdoilla yritykset saavat tehdä sijoituksia toisiin maihin.
    Neuvottelut keskeytettiin keväällä vastustajien painostuksen vuoksi. Tauko oli Halosen mielestä tervetullut, jotta kaikki sopimukseen liittyvät asiat ehditään selvittää. Suomen tavoitteena on nyt saada neuvottelut päätökseen ennen ensi toukokuuta.
    MAI-keskusteluun lähdettiin Halosen mukaan sivupolulta. Sopimuksen vastustajat olettivat, että mikä tahansa sopimus olisi vahingollinen kehitysmaille tai maille, jotka haluaisivat suojella ympäristöään tai maa-kohtaisia sovellutuksiaan investoinneista.
    ”Eiväthän kehitysmaat ole historiallisesti niin kovin ihmeellisessä asemassa muutenkaan olleet”, Halonen muistuttaa.
    ”On turhaa ihannoida sopimuksetonta tilaa. Ei ole huono idea luoda pelisäännöt kansainväliselle kaupalle ja investoinneille.” Halonen kertoo, että myös MAI:n vastustajat haluavat nykyään jonkinlaisen sopimuksen kansainvälisistä sijoituksista.

Oikeat ja väärät aktivistit

Mikään uusi ilmiö kansalaisaktivismi ei ole, Halonen muistuttaa. Vain sen muodot muuttuvat. Lähetystyön käytännön työn tekijät olivat ennen nau-run aiheita, nyt sankareita. ”Moni näkee pakanalähetyksen sukkaa kutovat tädit nykyään uudessa valossa. Se oli suoraa toimintaa”, hän hymyilee.
    Internet oli MAI-sopimuksen vastustamisessa keskeinen vaikutusväylä. Internetissä on Halosen mukaan varjopuoliakin: tietojen lähteitä on vaikea vahvistaa. ”Väline on myös-kin toisenlaisten ihmisten käytössä kuin niiden, jotka tarkoittavat hyvää”, Halonen muistuttaa. ”Ylymystöllä on usein romanttinen kuva verkkoyhteyksistä. Ajatellaan, että olemme suoraan Chiapas-intiaanien kans-sa tekemisissä. Tuskin ihan joka in-tiaanimajassa on kuitenkaan Internet-yhteyttä. Nykyoloissa on mahdollista, että syntyy järjestöllisiä virtuaalirakkauksia.”
    Tarja Halonen muistuttaa, että kansalaisaktivismi on paljon laajempi ilmiö kuin mitä tiedotusvälineet antavat ymmärtää. Julkisuudessa huomioidaan vain tietyntyyppiset kansalaisaktivistit.
    Vaikuttaa voi muutenkin kuin omia opiskelijataloja valtaamalla. Demarien neljän oppositiovuoden aikana Halonen oli Euroopan Neuvostossa ja suunnitteli entisille sosialistimaille omaa nimeään kantavan ohjeistuksen Euroopan Neuvoston hakemuksia varten. Sitä varten hän teki lähes 60 matkaa ympäri maailmaa. ”Onneksi lehdistö ei huomannut matkusteluani. Minua ei olisi varmasti valittu uudelleen eduskuntaan.”
    Hän toivoo, että ihmisoikeuskysymyksissä ja kansalaisjärjestötoimin-nan kritiikissä oltaisiin kohtuullisia, eikä aktiiveja masennettaisi. ”YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta on 50 vuotta ja sen jälkeen on saatu paljon hyvää aikaan”, Halonen muistuttaa.
    ”Jos mietitään muita maailmanparannusjärjestelmiä, niin eräät niistä täyttävät pian 2000 vuotta.”

Jan Erola
Kuva Riku Isohella