13. marraskuuta 1998
Teksti:

Kuusikymmenluvun radikaalit ottivat vihdoin vallan tänä syksynä Saksassa. Vihreätkin pääsivät hallitukseen. Se tarkoittaa radikaalin puolueen salonkikelpoiseksi muuntaneen johtajan Joschka Fischerin mukaan kompromisseja. Vastalahjaksi tulee mahdollisuus vaikuttaa suuriin päätöksiin.
    Suomessa nuoret radikaalit integroitiin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon heti 70-luvun alussa. Vanhan valtaukseen 1968 osallistuneesta Ulf Sundqvistista tehtiin Suomen historian nuorin ministeri vuonna 1972. Kekkonen halasi radikalismin hengiltä oivaltaen samalla, että nuorissa idealisteissa on voimaa, joka kannattaa valjastaa yhteiskunnan hyväksi.
    Nyt sama kuusikymmenlukulaisten joukko on haluton vastaamaan nuorten huutoihin. Euroopan opiskelijoiden kattojärjestön ESIB:n puheenjohtajaksi
    valittu Antti Pentikäinen valittaa, että tuoreille keskustelunavauksille ei ole tilausta ainakaan keskustassa. Kokoomus ja demarit kärsivät samasta ongelmasta.
    Sama suurten ikäluokkien aikapommi tikittää muuallakin yhteiskunnassa. Vallan keskiössä ei ole tilaa nuorisolle. Ja nekin, jotka nostetaan, ovat myötäilijöitä. Nykyisten viisikymppisten jäädessä eläkkeelle ei tilalle ole kasvanut tarpeeksi vastuunkantajia.
    Seuraava vallankumous tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua. Kuinka hallittu se on?

Jan Erola,
Päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Halaajat harovat tyhjää

Päätoimittaja Erola on huolissaan nuorista idealisteista. Hän pelkää, että juniorit jäävät dinosaurusten eli suurten ikäluokkien jalkoihin. Historiaa jälleen kerran vinoutuneesta vinkkelistään tarkkaileva Erola kehuu, että 70-luvulla radikalismi halattiin hengiltä.
    Päätoimittaja väittää, että Kekkosen polvella istuneet nuoret toivot ovat nyt itse tukkimassa nuorten teitä vallan kabinetteihin. Erolan kangistuneisiin ajatuskuvioihin ei mahdu uuden sukupolven oivallus: vaikuttamaan pystyy muitakin teitä kuin jäykkiä puoluerakenteita myöten.
    Kansalais- ja opiskelijajärjestöt ovat luoneet omia suhteitaan EU:iin ja vaikuttavat lobbaamalla asioitaan suoraan päätöksentekoportaisiin. He ohittavat omaan tärkeyteensä tukehtumaisillaan olevat puolueet.
    Haroessaan haaveihinsa nuoria kykyjä saavat puolueet nuorisojärjestöihinsä lähinnä nuoria ökyjä, jotka kokevat baarikaapit barrikadeja kutsuvampina.
    Kotimaan politiikkaan jää pyrkyrien pohjasakka, kun idealistit karkaavat maailmalle tai vaikuttavat kotimaisissa pienemmissä piireissä ja eurooppalaisissa järjestöissä. Seurauksena voi pahimmillaan olla teknologian huippuosaajien aivovuotoakin pelottavampi skenaario.
    Erola unohtaa myös vanhan totuuden: valtaa ei anneta, se otetaan. Hallitun vallansiirron seurauksia voi ihailla entisten radikaalien, kuten Paavo Lipposen ja Ulf Sundqvistin myöhemmistä seikkailuista.

Jaakko Lyytinen,
Nuorena nukkunut on vanhana väsynyt