Musta pelottaa

T:Teksti:

Minulle oli ennen viime kesää täysin vierasta pelätä henkeni puolesta ihonvärini takia. Heinäkuinen vierailu Etelä-Afrikkaan pudotti suomut silmiltä. Nyt ymmärrän miksi musta mies mulkoilee pelokkaasti Helsingin rautatieaseman edessä norkoilevia nuoria yöbussiin kiiruhtaessaan.
    Etelä-Afrikassa väriongelman kokoluokka on toiselta planeeltalta. Maan rotusuhteet ovat apartheidin ja sen jälkipuintien jäljiltä huonommat kuin koskaan. Valkoisilta vietiin erityisasema ja he ovat pettyneitä. Heitä hävettää menneisyyden hirmuteot ja pelottaa tulevaisuus mustien hallitsemassa maassa. Nelson Mandela on pystynyt pitämään ANC:n ääriainekset kurissa gandhimaisella olemuksellaan, mutta hän on jo 80-vuotias. Pessimistit ennustavat verilöylyä Mandelan siirryttyä syrjään.
    Mustilla on täysi syy katkeruuteen apartheid-hallinnon aikana saamastaan kohtelusta. Valta siirtyi mustille kuitenkin rauhanomaisesti ja sen ehtona oli pidättäytyä kostosta. ANC lupasi maata, töitä ja oman kodin ennen 1994 vaaleja muttei ole pystynyt täyttämään lupauksiaan. Pettymys ja taloudellinen ahdinko purkautuu yhä pahenevana rikollisuutena. Siitä kärsii myös maan uusi musta eliitti, mutta erityisesti valkoiset saavat väkivallasta osansa: ANC:n vaalivoiton jälkeen on murhattu 550 buurifarmaria.
    Suomessa ollaan vasta heräämässä roturistiriitojen ehkäisyyn. Jengitappelut yleistyvät kansallisuuksien välillä ja ryhmät radikalisoituvat, kuten somalinuorten kohdalla on käynyt. Meillä ei mustia ole kidutettu tai teurastettu, mutta Helsingin yliopistossakin opiskelevat ulkomaalaiset törmäävät ennakkoluuloihin lähes päivittäin.
    YK-liitto järjesti näyttävän Minun Suomeni -kampanjan ja yliopisto tuomitsi rasismin kesäkuussa yhdessä ylioppilaskunnan kanssa. Nuorisoon kohdennettua suvaitsevaisuustyötä tulee kuitenkin jatkaa ympäri vuoden, ei vain kertaluonteisina tempauksina. Samalla ulkomaalaisvähemmistöt on entistä päättäväisemmin integroitava suomalaiseen yhteiskuntaan.
    Muuten meilläkin on käsissämme rotupommi.

Jan Erola,
päätoimittaja

Etelä-Afrikan väkivallan kierteestä

Vastapääkirjoitus: Kuka pelkää valkoista miestä

Päätoimittaja Erola kävi Etelä-Afrikassa toteamassa, että maailmassa on yhä pahuutta ja väkivaltaa. Sama olisi hoitunut huomattavasti halvemmalla naamioimalla Erola somaliksi ja pistämällä hänet mihin tahansa suomalaiseen kapakkaan hetki ennen valomerkkiä.
    Erolan analyysi tuo mieleen suomalaisen suvaitsevaisuustyön Batmanin ja Robinin; väsymättä pahuutta ja rasismia vastaan taistelevat Ahtisaaret, seniorin ja juniorin. Olisi perin suotavaa, ettei Suomessa rasismia olisi. Kerätäänpä teeveestä tuttujen julkkisten nimiä listaan, niin ongelmat ovat tiessään. Pannaan vielä lopuksi Mäntyniemen batvalot päälle ja skoolataan suvaitsevaisuudelle We Are the Worldin soidessa taustalla.
    Jos jokainen pikkujurrissa erirotuisten kimppuun käyvä keskiluokkainen lievästi ylipainoinen suomalaismies pitää roudata Etelä-Afrikkaan paikan päälle pelkäämään rasismia, tulee Suomen suvaitsevaistami-sesta kallis lasku.
    Rasismia vastaan pitää taistella kovin ottein. Ehdotan pakollista asennekasvatusta lapsille sekä vanhemmille ja kovat rapsut rasistiseksi luokiteltavista rikoksista.
    Nimilistat eivät olennaisesti hetkauta asematunnelissa notkuvia nuoria venäläisiä ja somaleja, jotka perustavat keskenään gangsta-jengejä, koska eivät mahdu suomalaisnuorten porukoihin.
    Helsingin Malmilla on oivallettu, kuinka rasistiset aatokset kitketään jo nappulaikäi-siltä. Ulkomaalaisväestölle ja suomalais-kakaroille on perustettu yhteinen urheiluseura, jossa korista heittelemällä Antti ja Ahmed voivat havaita olevansa lopulta aika samanlaisia. Siitäkin huolimatta, että toisen faija vetää naamariinsa kossua ja possua ja toisen uskonto taas kieltää molemmat.

Jaakko Lyytinen
We Are the World on hyvä biisi mutta huono maailmankuva