27. marraskuuta 1998
Teksti:

    – Paavo Väyrynen aikoo ryhtyä kansanedustajaehdokkaaksi.
    – Niin kuulemma. Ja samaan aikaan se aikoo olla myös Brysselin vaaleissa eurokkaana.
    – Miksiköhän?
    – Helppoa. Paavo on aina halunnut olla ceaucescumaisesti sanottuna Suuri Eurooppalainen Johtaja.
    – Ehkä ajatusten Konala olisi kuitenkin kuvaavampi, semminkin kun herra halusi ehdolle Uudeltamaalta.
    – Eduskunnan varapuhemies Mikko Pesälä kertoi muistelmissaan, kuinka Väyrynen oli kutsunut itseään ”Jumalan lahjaksi Suomen kansalle”.
    – Mitä uutta siinä on? Kyllä jokainen suomalainen jo tietää, ettei Paavon kaltainen tapaus ole ihmisestä siinnyt.
    – Koko perkele mieheksi. Kiero silmiään myöten.
    – Ei ole enää. Se kävi silmäleikkauksessa ja katsoo keskustan kenttäväkeä nykyään sujuvasti pitkin nenänvartta.
    – Teologeille muuten tiedoksi: Ilmeisesti Jumala voi kuin voikin luoda niin ison egon, ettei jaksa sitä itsekään.
    – Egon? Tanskalainen lelu?
    – Palikka. Ego tarkoittaa itsetuntoa. Ja egonsa takia Väyrynen ei tunnu voivan luovuttaa suosiolla.
    – Jaha. Voisi varmaan sanoa että se on duplo tai kuitti?
    – Tavallaan… Paavon kannalta hankalinta lienee se, ettei juuri kukaan tunnu enää ottavan miestä vakavasti.
    – Niinpä. Imitaattoreiden ei Väyrystä pilkatessa tarvitse juurikaan liioitella.
    – Ei, vaikka yleensä ampuvat reippaasti yli sekä kohteissa että tulkinnoissa. Huippu lienee tämä Puotilan metroasema.
    – Kaikkea ei ole tarkoitettu matkittavaksi. Katso luontoa: ei siellä varpunen lehmänä ääntele. Ja mitä lehmäkin siihen sanoisi?
    – Varmaankin että älä muuta viserrä.
    – Visertämisestä voi muuten johtaa puheen näppärästi Tapani Kansaan.
    – Tähänkö laulajaan?
    – Juu. Tähän jonka luokse pukki ei tänä jouluna tule.
    – Kuinka niin?
    – Ei se pääse sisälle kun Tapani on jo vetänyt itsensä piippuun.
    – Aivan. Mutta ammattimuusikko palaakin loppuun helposti.
    – Olettaen tietenkin että lopussa lukee ”encore”.
    – Tietenkin.
    – Paavon ja Tapanin pitäisi molempien oivaltaa se tosiasia ettei ihminen voi revetä kahtaalle yhtä aikaa.
    – Totta. Rationaalinenkin yksilö saattaa yhtäkkiä huomata olevansa ainakin katkolla, ellei ihan poikki.
    – Sääliksi käy. Sekä laulajia että poliitikkoja. Ne eivät voi herpaantua hetkeksikään tai edessä on yhteinen ongelma. Yänten lasku.