27. marraskuuta 1998
Teksti:

Rakas päiväkirja, tänään oli todella huono päivä. En ollut kuin kolme minuuttia julkisuudessa. Pitäisiköhän hankkia vielä pari desilitraa isommat kellukkeet että pysyisin paremmin pinnalla? Tosin olen kyllä ollut aika mukavasti esillä.
    Viime kuussa kerroin koirani kuolemasta. Edellisviikolla päätin mennä armeijaan. Viime viikolla olin telkkarissa ja ilmoitin esiintyväni Playboyssa. Toissapäivänä kieltäydyin nakukuvista ikuisiksi ajoiksi. Nyt yksi tyhmä lehti (joka oli ennen kiva) kertoi minun esiintyneen yhdessä setien lehdessä ihan ilman vaatteita. Höh! Olisivat katsoneet tarkemmin, olihan minulla sentään aika pitkät sukat ja kengätkin jalassani. Ja toisissa kuvissa sormikkaatkin!

Rakas päiväkirja, en ymmärrä miksi jotkut pitävät itsensä kaunistamista luonnottomana ja epänormaa-lina. Esimerkiksi kylkiluiden poistaminen on minusta ihan luonnollinen juttu – ottihan Jumalakin Aatamilta kylkiluun ja teki siitä naisen. Harmi, ettei Raamatussa puhuta mitään muoviyhdisteiden käytöstä. Ihmiset käyttäytyvät ihan niin kuin kulttuurissa olisi jotain ihmeellisen hienoa ja erotiikassa ei sitten mitään. Mutta kyllähän kuka tahansa voi mennä tissuttelemaan kulttuurikuppila Kosmokseen, mutta harvempi pääsee tisuilemaan miestenlehti Cosmokseen.
    En kuitenkaan halua tulla tunnetuksi vain rinnoistani, vaikka minut niiden ansiosta onkin nähty Hustlerissa, Jallus-sa ja pian myös Playboyssa. Onhan minulla myös toinen, syvällisempi puoleni. Sitä esit-telen Internetissä. Edestä ja etenkin takaa. Enkä omasta mielestäni ole niinkään sex-, vaan enemmänkin ex-painotteinen. Olenhan sentään ex- missikandidaatti, ex-alusvaa-temalli ja ex-seiskatyttö. Niin, ja tietenkin ex-hibitionisti.

Rakas päiväkirja, olen ollut niin kovin onneton rakkaan koirani poismenon jälkeen. Onneksi lohdukseni jäi vielä hevoseni, Sili-Koni. Koiran haudattuani kurjuuskiintiöni alkaa olla täynnä. On niin vaikea keksiä koko ajan uusia traagisia uutisia lehdistölle. En voi tällä alalla edes saada uskottavasti burnoutia 21-vuotiaana kuten samanikäiset iskelmätähtöset tai omaa levy-yhtiötä pyörittävät rock-starat. Täytynee keksiä jotain muuta. Jos vaikka silikonipussukkani räjähtäisivät – se vasta olisi traagista!
    Ikävää vain, etten ole lentoemäntä, vaan pelkkä lentokonesiivooja. Harmittaa, kun hölötin entisten poikaystävieni itsemurhista julkisuudessa. Olihan se vähän typerä teko. Olisi kannattanut mieluummin säästää toinen myöhempää käyttöä varten. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tulee huonompi julkisuusviikko. Kyllä minä nimittäin myönnän julkisuuskärpäsen puraisseen minua jo pienenä. Jälkeenpäin olen tosin miettinyt, että se oli ehkä sittenkin pimppari.

Rakas päiväkirja, toiset kysyvät minulta, eikö toimintani ole moraalisesti arveluttavaa, mutta niitä juttuja en ole harrastanut koskaan – kunniasanalla! Vaikka on kyllä ehdotettu. Sen yhdenkin lehden kuvaaja… vai puhuiko se sittenkin oraalisesta..?

KavunNapu@hotmail.com