Karvonen: Kaikki erilaisia – kaikki eriarvoisia

Raitiovaunupysäkin roskakoriin oli liimattu tarra, jossa luki ”Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia”.
    Tarra kiteyttää vallitsevan käsityksen yhteiskunnan ja tasa-arvon suhteesta. Väitän kuitenkin, että se on sekä väärä että ristiriitainen. Vapaus, ihmisten erilaisuus ja monikulttuurisuus eivät suinkaan johda tasa-arvoon. Selitys on seuraava:
    Tasa-arvo MITATAAN AINA vertaamalla materiaalisten hyödykkeiden jakautumista ryhmille. Esimerkiksi itäsuomalaisten keskitulot ovat pienemmät kuin länsisuomalaisten. Kun sitten yksilön vapautta ja erilaisuutta vapaasti toteutetaan ihmiset muuttavat minne haluavat, pitävät kirpputoreja, ovat erikielisiä, ja ennen kaikkea, kun talous on markkinatalous toteutuukin epätasa-arvo.
    Kaupungeissa on paremmat palvelut (keskustan ja periferian välinen epätasa-arvo), palkat määräytyvät ainakin yksityisellä sektorilla markkinavoimien mukaan (palkansaajien epätasa-arvo) ja kun samaan aikaan romanit elävät edelleen heimonsa tapojen mukaan (monikulttuurisuus), eivät he saa yhtä paljon hyödykkeitä (rodullinen epätasa-arvo).
    Tai mikäli pakolaisia ei suomalaisteta (monikulttuurisuus), niin he eivät saa samanlaisia rahallisia etuja kuin valtaväestö (etninen epätasa-arvo), koska heillä ei ole tarjota samoja kvalifikaatioita työnantajalle.
    Erilaisuuden ja tasa-arvon välisen ristiriitaisuuden arkkityyppinä voidaan pitää peruskoulua. Erilaiset oppilaat voitaisiin sijoittaa erilaisiin ryhmiin (erilaisuusperiaate) heidän erilaisten kykyjensä ja taitojensa mukaan, mutta se sotisi peruskoulun tasa-arvoideologiaa vastaan.
    On ironista, että tasa-arvosta kaikkein huolestu-neimmat kansalaiset, jotka yleensä myös kiivaasti vastustavat tyhjää materialismia, mittaavat tasa-arvoa samoilla mittareilla. Joku saa aina vähemmän rahaa. Ei kai raha sittenkin ole tärkeää. Antaisivat-ko henkiset saatuaan tasa-arvoisen summan rahaa vain periaatteesta rahat heti köyhille?
    Nämä samat ihmiset pettyivät sydänjuuriaan myöten kun sortuneen Berliinin muurin yli hypittiin länteen ostamaan uusi televisio. Se ei ollut sitä oikeaa ja aitoa vapautta, jonka piti johtaa hyveeseen ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.
    Kaikkein kauimpana pilvilinnoissaan asuvat anarkistit, jotka haluaisivat lopettaa valtion, jotta tasa-arvo toteutuisi. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Vain valtio toimii tasa-arvon puolesta: verottaa, tukee, rakentaa, valvoo, huolehtii, tasoittaa eroja ja niin edelleen.
    Täydellinen tasa-arvo tai täydellinen vapaus ovat yhtä mielettömiä tavoitteita. Molempia sekoitetaan onneksi tälläkin hetkellä; sitä sanotaan pohjoismaiseksi demokratiaksi.
    Yhdessä puolalaisen scifi-satiirikko Stanislaw Lemin nerokkaimmista novelleista turhautuneet päättäjät valtuuttavat maailman viisaimman tietokoneen yksivaltiaan oikeuksilla rakentamaan tasa-arvoisen yhteiskunnan. Aikansa raksutettuaan kone ryhtyy sieppaamaan ihmisiä valtavaan tehtaaseen. Ketään ei säästetä. Jokaisesta puristetaan kiekko, joka asetetaan maahan täsmälleen saman matkan päähän toisesta samanlaisesta kiekosta. Tämä tapahtuu vielä planeetalla, jonka pinta on litteä kuin pannukakku. Kaikista tulee viimein tasa-arvoisia.