Espoo on Suomen Amerikka: heimojen sulatusuuni ja suurten vastakohtaisuuksien paikka. Espoosta ja Amerikasta löytyy todella rikkaita ja todella köyhiä. Kummassakin paikassa vannotaan yksityisautoilun nimeen. Mutta yhdessä asiassa espoolaiset eroavat radikaalisti amerikkalaisista. Siinä missä jenkit rehvastelevat kotiseudullaan, espoolaiset eivät juuri kehtaa mainita taustaansa. Espoolaisuutta jopa hävetään.
Ryhmä Eteläsuomalaisen Osakunnan (ESO) aktiiveja hermostui viime keväänä Espoo-naljailuihin ja päätti perustaa Akateemisen Espoo-kerhon.
”Olemme ensimmäinen espoolainen sukupolvi, jolla on voimakas identiteetti”, pohjalaisten vanhempien Espoossa synnyttänyt lapsi Johanna Haapala selvittää. Mika Ranta, Janne Hillervo ja Ossi Heinänen yhtyvät Haapalan näkemykseen. Oma liigajoukkue jääkiekossa ja kulttuurikeskus ovat antaneet lisäpotkua nousevalle espoolaiselle itsetunnolle.
”Espoon teatteri, Espoo Sinfoni-etta, Espoo Ciné, Gallen-Kallelan museo”, Haapala jatkaa listaa. ”Juu, ja Espoossa on 3 500 aktiivista par-tiolaista”, Ranta muistuttaa.
Pääkaupunkiseutu-rakkautta
Heinäsen mukaan Akateemisen Espoo-kerhon kotiseuturakkaus ei kuitenkaan ole nurkkapatriotismia. Hän tunnustaa pikemminkin pääkaupun-kiseuturakkautta, vaikka pitääkin Vantaata suur-Helsingin viemärinä. ”Helsinkiläiset nauravat espoolaisille, ei päinvastoin. Stadilaisten mielestä ei voi olla ihminen, jos ei ole helsinkiläinen”, Heinänen ihmettelee.
Erotuksena helsinkiläisten käyttämälle Stadi-nimelle espoolaiset kutsuvat pääkaupunkia Hesaksi. Kun espoolainen sanoo lähtevänsä He-saan, hän on lähdössä kaupunkiin.
”Kerhomme vaalii espoolaisia kulttuuri- ja urheiluperinteitä, mutta sen ideana ei ole sokeasti ihailla kotiseutua tyyliin espoolaisuus kunniaan ja kaikille bemarit. Osaamme tarkastella Espoota kriittisestikin”, Heinänen vakuuttaa. Häntä huvittaa Espoon maine kultahammasrannikkona. ”Suurin osa Espoota on samanlaista kuin Helsingin tai Vantaan lähiöt”, hän muistuttaa.
Espoo on viime vuosikymmeninä kasvanut voimakkaasti. ”Laaksolahdessa, missä vanhempani asuvat, oli vielä helsinkiläisten kesämökkejä kun olin pieni”, Johanna Haapala muistelee. Nyt alueella on tiivis omakotitaloasutus.
Luonto ja pellot ovat silti edelleen läsnä. ”Nuuksion metsien kaltaisia luontoaarteita pitää hakea Kuusamon korkeudelta asti”, Janne Hillervo muistuttaa.
Espoota ei hajanaisen rakenteensa vuoksi pidetä lainkaan kaupunkina. Mika Rannan mukaan se onkin juuri plussaa. ”Kulttuurinen ja varsinainen keskus on Tapiola. Espoon keskus on enemmän paikannimi kuin todellinen hermokeskus, vaikka siellä kaupungin virastot ovatkin”, Ranta arvioi.
Visailuja ja abi-infoja
Espoon kongressi- ja matkailutoimiston johtaja Ann-Britt Jukan mukaan kaupunkia myydään kotiseuturakkauden sijaan Serenan vesi-puistolla sekä kokous- ja kongressipalveluilla. ”Vahva Espoo-identiteetti on minulle uusi asia”, Jukka iloitsee kuultuaan Akateemisesta Espoo-kerhosta.
Heinänen pitää Espoota korostetun akateemisena kaupunkina: kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa. ”Tämä on ainoa pääkaupunkiseudun kaupunki, jossa opiskelijoiden bussilipusta saa 50 prosenttia alennusta”, hän huomauttaa.
Akateemisessa Espoo-kerhossa on toistaiseksi parikymmentä aktiivia. Se on ehtinyt herättää jo paljon intohimoja. ”Espoon nuorisoval-tuuskunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja halusivat ehdottomasti, että kerhon Haikaranpesän näköalaravintolassa pidetty perusta-miskokous järjestettäisiin uudelleen, jotta he saisivat nimensä kokouksen pöytäkirjaan”, Heinänen naurahtaa.
Alkajaiseksi Akateeminen Espoo-kerho aikoo järjestää abi-infoja espoolaisiin lukioihin. Myöhemmin saattaa olla luvassa esimerkiksi Espoo-aiheista gradunvälitystä, Espoo-bileitä ja vierailuja espoolaisiin kulttuurikohteisiin.
”Järjestämme luonnollisesti Espoo-visailuja”, Hillervo kertoo. ”On meillä Espoo-lautapelikin.”
Akateemiseen Espoo-kerhoon voivat liittyä ESO:n entiset tai nykyiset jäsenet, jotka asuvat tai ovat asuneet Espoossa tai osoittavat riittävää Espoo-tuntemusta ja -rakkautta. Kerhon toimintaan saavat osallistua kaikki.
Jan Erola
Kuva Olli Häkämies
