Yksi totuus

T:Teksti:

Älä usko tiedotusvälineitä. Ne kertovat, että sodissa on vain yksi paha osapuoli. Niin tarinaan saadaan dramatiikkaa. Sankaritoimittajat liioittelevat ja yksinkertaistavat. Totuus vääristyy harvoin niin voimakkaasti kuin kriisitilanteiden uutisoinnissa.
    Kroatian ja Serbian välisessä sodassa serbit olivat pahoja slaavibarbaareja, kroaatit edustivat eurooppalaista sivistystä. Kummatkin silti syyllistyivät julmuuksiin.
    Kansainvälisten tiedotusvälineiden sympatia on yhä tärkeämpi ase nykyaikaisessa sodankäynnissä. Sitä saa siviiliuhreilla. Niinpä siviilejä käytetään häikäilemättömästi esimerkiksi ihmiskilpinä. Kun uhreja tulee, syy on median silmissä yksin hyökkääjän, ei siviilien taakse kätkeytyneen puolustajan. Alakynnessä olevalle annetaan sympatian kalastelu anteeksi, vaikka sen hintana on viattomien ihmishenkien menettäminen. EU:n tarkkailijoiden mukaan Kosovon albaaniarmeija on usein käyttänyt ihmiskilpeä puolustustaktiikkanaan.
    Mikäli Yleisradion TV1:n dokumenttiin (4.10.) on uskominen, ovat suomalaisetkin syyllistyneet siviilien uhraamiseen. Neuvostopartisaanien siviili-iskuista kertoneessa dokumentissa hengissä selvinneet suomalaisuhrit kertoivat kuinka viranomaiset kieltäytyivät jatkosodan aikana evakuoimasta pohjoisen rajakyliä, vaikka partisaanien murhaiskujen tiedettiin jatkuvan. Raa¦asti raiskatut ja teurastetut naiset, lapset ja vanhukset nostattivat sopivasti ryssävihaa korpikommunistienkin joukossa.
    Joukkomurhia ei voi puolustaa, vaan niihin syyllistyneet tulee saattaa teoistaan edesvastuuseen. Niin serbit, kroaatit, Bosnian muslimit, albaanit kuin neuvostopartisaanitkin. Mutta mitä tulisi tehdä välinpitämättömille suomalaisviranomaisille?

Jan Erola,
Päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Sodan ensimmäinen uhri

…on totuus, lukee journalistijärjestöjen muistokyltissä Sarajevossa. Media- kriitikoksi äitynyt päätoimittaja Erolakin on saanut suuren oivalluksen: Sota on propagandaa! Hurmioituneena terävästä päätelmästään hän tyylilleen uskollisesti oikoo historian mutkat suoriksi ja niputtaa kriisiuutisoinnin, Kosovon tilanteen ja jatkosodanaikaiset neuvostopartisaanien iskut suomalaiskyliin epämääräiseksi kehäpäätelmäksi.
    Nykyaikainen televisioitu sota alkoi Vietnamista. Modernin mediasodankäynnin tehokkain näytös oli Persianlahden sota, joka läntisen maailman vastaanottimissa esitettiin kirurgisen tarkkoina sotilaskohteisiin suunnattuina täsmäpommituksina.
    Nykyään kriisienratkontaa tiedotusvälineistä seuraavat kansalaiset saadaan kokemaan itsensä osaksi koko operaatiota kertomalla etukäteen mihin millintarkat iskut tällä kertaa suunnataan.
    Salaliittoteoreettikona Erola epäilee, että media on mennyt halpaan myös Kosovossa, jossa pahojen serbien lisäksi vikaa voisi etsiä myös siviilejään uhraavista hyvistä albaaneista.
    Mullistavan mediakritiikkinsä sokaisemana Erola unohtaa tärkeän totuuden. Vaikka läntiset mediat olisivatkin kritiikittömästi Naton ilmaiskujen kannalla, on todellinen kriittisyys unohtunut asiassa, joka on johtanut lähes kansanmurhaan. Ilmaiskuja lykätessään Nato-maat ovat pelanneet peliä Kosovon albaanien hengellä.
    Kuten Kari Huhta kirjoittaa näkökulmassaan Helsingin Sanomissa (10.10.), serbien ”iskut albaanikyliin sopivat Naton ja muunkin Euroopan kaavailuihin”. Iskuillaan serbit ovat nitistäneet Kosovon albaanien oman armeijan voimat ja samalla Kosovon itsenäistymispyrkimykset. Näin ajanpeluulla vältyttiin yhden pienen itsenäisen ongelmavaltion syntymiseltä epävakaalle Balkanille.

Jaakko Lyytinen,
varusmiesorkesterissa Partisaanivalssiakin veivannut