16. lokakuuta 1998
Teksti:

Suomessa sodanjälkeinen rakennemuutos rikkoi kulttuurikoodit sekä maaseudulla että kaupungeissa. Kiinteistöbisneksellä rikastunut nousukaseliitti hylkäsi pikkuporvarillisen pitsihuvilaromantiikan ja ihastui uuteen betoniestetiikkaan. Teollisuusoptimistisen herätyksen saanut työväenliike yhtyi rintamaan ja yhdessä tieltä raivattiin kaikki mikä haiskahti liikaa hurrilta tai lannanhajulta. Kansallinen kaupunkimiljöö tuhottiin jo ennen kuin uusi kaupunki-identiteetti ehti syntyä.
    Kunnallinen grynderipolitiikka löysi ystävän Suomeen vahvasti kotiutuneesta modernistisesta arkkitehtuuritraditiosta. Kaupunkisuunnittelu miellettiin suurten uudisrakennusten kautta toteutettavaksi laatikkoleikiksi. Ympäristön esteettinen ja sosiaalinen monimuotoisuus ja kaupunkitilan historialliset kerrostumat murskattiin uuden uljaan kaupunkikuvan alle.
    Sivustatukea saatiin sosiaalidemokraattiselta kulttuuripolitiikalta, jonka kulmakiviä olivat kansan korkeakulttuuristaminen ja näyttävien rakenteiden kautta tapahtuva kulttuuripoliittinen ohjaus. Kulttuurimieliset poliitikot nostelevat maljojaan yhä mieluummin uusien kulttuuritalojen auloissa kuin tuhlaavat poliittista päänvaivaansa suunnitte-lukoneiston ulkopuolisen kulttuurikentän tai erilaisten harrastajakulttuurien tunnistamiseen.
    Töölönlahden musiikkitalo-myrskyssä ei ole kyse siitä, että Esa-Pekka Salosen johtama kansallisen korkeakulttuurin Finnjet olisi törmäämässä kulttuurivihamielisten hippien torpedoon. Kysymys on siitä, että Helsingin kaupungin edelleen harjoittama kova kiinteistöpolitiikka on saamassa vahvan haastajan 1990-luvun kaupunki-identiteetistä. Kauan kytenyt ympäristöesteettinen kapinahenki on vihdoin saanut tukea kaupungissa syntyneeltä interrail-sukupolvelta ja vieläkin monikulttuurisemmalta internet-sukupolvelta.
    90-luvun kaupunkikulttuurissa kaupunkitila ei jäsenny kulttuuristen muistomerkkien juhlallisella koordinaatistolla. Uusi yleisö etsii monimuotoisempaa kulttuuriympäristöä, jossa kaikki erilainen ja mahdollisesti kiinnostava kohtaavat. Historialliseen arkirakennukseen parkkeerattu kirpputori ei ole vain vanhojen tavaroiden trokauspiste, vaan avoin kaupunkitila jonne ulkomaalaiset vieraatkin tuodaan katsomaan elävämpää Helsinkiä. Konserttimusiikkikin on kiinnostavimmillaan urbaanin sekamelskan keskellä.
    Urbaaneilla silmälaseilla eduskuntatalokin näyttää juuri siltä mitä se on: nuoren kansakunnan heikon valtiollisen identiteetin peniksenjatke. Tosin kansaansa kosketuksen menettäneet poliitikot tuntuvat yhä pelkäävän, että eduskunnan arvovaltaa vaarantaa juuri VR:n makasiineille pesiytynyt kansalaistoiminta – ei esimerkiksi oman linnakkeen suojaksi ajateltu vanhanaikainen ja tärkeilevä monumenttirakennusten ketju.
    Pro makasiinit -liike ei ole vain yhden asian ei-ei-liike.VR:n makasiinien puolustamisessa otetaan mittaa kaupunkisuunnittelun lähtökohdista, kaupunkihistorian kunnioittamisesta, kunnallisen kaavapolitiikan pelisäännöistä ja ihmisten osallistumismahdollisuuksista.
    Aika on puolellamme.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri ja Pro Makasiinit -aktivisti.

Tuomas Rantanen
rantanen@siili.sll.fi