30. lokakuuta 1998
Teksti:

Pirita, 25-vuotias melkein valmis filosofian maisteri, on varannut
ajan urasuunnitteluneuvontaa antavan psykologi Eija Loikkasen vastaanotolta Kluuvin työvoimatoimistosta. Pirita on kuvitteellinen henkilö, mutta Loikkanen ei tiedä sitä.
    Tolpan yleisen historian gradu on valmis, sivuaineopintoja on kertynyt valtio-opissa ja filosofiassa sekä sekalaisessa joukossa muita aineita. Hän on kuuliaisesti noudattanut useassa yhteydessä annettuja ohjeita: jonkin harvinaisen kielen osaamisesta ja yliopistotoiminnassa mukanaolosta on hyötyä työmarkkinoilla. Tolppa osaa hollantia, jonka käytännönharjoittelua antoi kolmen kuukauden vaihto ja hän on toiminut aktiivisesti sekä ainejärjestössä että osakunnassa.
    Psykologin puheille meneminen jännittää Piritaa. Hän on ujo eikä ole tottunut pohtimaan elämäänsä ulkopuolisen kanssa. Lisäksi häntä pelottaa, että myös tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa yliopistolla, hän on vain osa suurta massaa jossain hälisevässä huoneessa.
    Pirita on väärässä. Nuori hymyilevä nainen tulee avaamaan oven ja kysyy heti: ”Hei, oletko sinä Pirita?” Toimisto on pieni ja siellä on aivan hiljaista. Tunnelma on henkilökohtainen.
    ”Sinä soitit tänne. Kerro minkälainen on tilanteesi”, Loikkanen aloittaa.
    ”Tajusin, etten tiedä, mitä voisin ryhtyä tekemään. Koko työmaailma on niin vieras”, Pirita kertoo varovasti.
    Ensimmäinen keskustelu kestää tunnin. Loikkanen haastattelee Piritaa. Liikkeelle lähdetään ylioppilaskeväästä.
    ”Mitä 19-vuotias ylioppilas ajatteli, millaisia tavoitteita ja haaveita sinulla silloin oli?” Loikkanen kysyy. Kuin varkain hän pakottaa Piritan pohtimaan ja analysoimaan omaa menneisyyttään. Seuraavaksi puhutaan harrastuksista, opiskeluajasta ja kertyneestä työkokemuksesta, jota Piritalla on vain vähän.
    Loikkanen kuuntelee taitavasti. Hän saa ujon tytön kertomaan itsestään kiertokysymyksillä.
    ”Mitä ystäväsi sanoisivat sinusta, millainen ystävä Pirita on?”
    ”No mä en kovin helposti tutustu ihmisiin, mutta sitten mä olen kyllä ystävänä ikuista laatua”, Pirita kertoo.
    ”Entä miten äitisi luonnehtisi sinua?”
    ”Äiti on itse niin ulospäin suuntautunut, että se varmaan sanoisi jotain hiljaisesta pohtijasta. Äiti on välillä huolissaan mun sulkeutuneisuudesta”, Pirita vastaa.
    Haastattelu ei tunnu tentiltä, josta pitää suoriutua. Monet Loikkasen kysymykset kuitenkin haastavat määrittelemään omaa persoonaa ja taitoja. Tunnin keskustelun aikana Loikkanen onnistuu saamaan pidättyväisestä Piritasta hämmästyttävän paljon irti. Hän johdattelee kuvitteellista henkilöä keskustelussa niin taitavasti, että jo ensimmäisellä tapaamiskerralla mahdollisuus työskentelystä jossain järjestössä alkaa tuntua todelliselta vaihtoehdolta. Toki Pirita on ajatellut sitä myös aiemmin, mutta Loikkasen kertomat käytännön esimerkit ja neuvot tekevät asiasta konkreettisemman.
    Tunnin lopuksi Loikkanen antaa Piritalle tehtäviä, jotka vaikuttavat järkeviltä ja kiinnostavilta. Tehtävät vaativat omien vahvuuksien ja heikkouksien miettimistä ja listaamista.
    ”Viimeisten viiden vuoden aikana työmarkkinat ovat alkaneet toimia täysin uudella tavalla. Ei ole enää työtä, mihin valmistua, vaan työura on liikkumista tehtävästä toiseen. Jokaisen on pakko kartoittaa omat vahvuutensa, tietää itse oma suuntansa. Työnhakijalle itselleen jää paljon enemmän vastuuta”, Loikkanen korostaa.
    Seuraavilla tapaamiskerroilla puretaan muun muassa Piritan tehtäviä. Niiden lisäksi Pirita voi tehdä testejä, joiden tarkoituksena on auttaa syventämään itsetuntemusta, löytämään omia vahvuuksia ja tarkentamaan tavoitteita.
    Tunnin päätteeksi Loikkaselle paljastuu, ettei Piritaa oikeasti ole olemassa. ”Mutta kyllä tämä oli hyvin todellinen tilanne. Tänne tulee ihmisiä, jotka ei ole juurikaan ajatelleet, mitä voisivat tehdä”, Loikkanen sanoo. Hänen mukaansa Piritan kohdalla edessä olisi ollut aika pitkä prosessi.
    Lopuksi Loikkanen vakuuttaa, että harvinaisen kielen osaamisesta ja järjestötoiminnasta todellakin on hyötyä.

Korkeakouluneuvojien palvelut ovat ilmaisia. Urasuunnittelua antaville psykologeille on 2-4 viikon ja muille korkeakouluneuvojille 1-2 viikon jonot. Korkeakouluneuvojien yhteystiedot saa esitteestä, joita saa mm. yliopiston rekrytointipalveluista. Ajanvaraus rekrytointipalveluista 1912 2125.

Pilvi Torsi