02. lokakuuta 1998
Teksti:

Suomen tuhmin pikkupoika astuu sisään kumilla ja nahalla sisustettuun sikatrendikkäästi dekadenttiin etnoravintolaan, jonka omistajan nimen olen unohtanut, vaikka lupasin mainita sen lehdessä. Faustisen seireenin tatuoitujen nivusten alla sykkivät jumalaiset imusolmukkeet. Olemus huokuu Morrisonilta perittyä pinnanalaista uhkaa. Haluutsä tilata immen verta?
    ”Häh? Kahvii ja pullaa. Faija oli pullakuski kolmannessa polvessa.”
    Joo. Hyvä bore. Proletariaatin post-traumaattinen Fassbinder-kompleksi. Mä otan salaattia Foucault-durkheiminkastikkeella ja lasillisen puolikuivaa Bourdieauta kasikuus etelärinteeltä. Miten sä tsiigaat sun street credibilityä? Se on sun entertainmentin estetiikkaa?

    ”Entertainmentti, establishmentti… öö… Onks vielä jotain e:llä alkavia sivistyssanoja? Erektio? Erotiikka?”
    Joo. Erotiikka on tän skitsofreenisen vuosikymmenen vastine seksille. Tää sikaniska-scene funtsii et sexi ei oo enää in. Mähän importoin sen Härmään, yin ja yang -levelillä.

    ”Tota. Ööh… meidän uus levy on aika kova…”
    Sydänverellä piirretty punainen viiva. Sä et diggaa kompromisseistä?

    ”En mä diggaa misseistä muutenkaan. Enempi nahka ja kumipuolta.”
    Nomen est omen. Nimeni on omena. Retoriseen kysymykseen ei tarvi vastata.

    ”Häh? Mä en osaa tota retoromaniaa. Englanniksi meidän biisitkin syntyy. Se ei oo mitenkään complicated, Remu-enkkua, eikä mitään silkkimuna-osastoo. Systeri on englanninkielisessä steiner-esiskolessa. Se jelppii.”
    Rock¦n roll on dead. Kukaan ei enää bamlaa niin diskreetisti ku Remu. Remulus ja Romus. Susi imettää, oidipaalinen metafora. Ime munaa. Se on se thing.

    ”Tota… joo.”
    Haluutsä vaikuttaa sun sanotuksilla? Seisotsä niiden takana?

    ”Kerran treeneissä kokeiltiin, et mä pistin nuottitelineen pystyyn ja koitin stondaa siinä takana, mut eihän siitä mitään tullut, kun on tottunut juokseen ympyrää. Tai kaheksikkoa, jos on isompi stage.”
    Ydinperhekuvio on break down. Frendit korvaa familyn.

    ”Mä diggaan kyllä Simpsoneista enempi ku Frendeistä.”
    Joo. Fragmentoituneen tietoyhteiskunnan karu kuva. Journalismin anoreksia. Median dementia. Tää on julma ja narsistinen world. Se on tää luterilaisuuden kirous. Sukupuoliroolien romahtaminen luo turvattomuutta.

    ”Häh?” Mä oon funtsinu näitä feminismii ja urbaanii androgyniaa. Mä oon aika deep in there.
    ”Joo, sä oot tosi syvältä. Kysytsä nyt vihdoin sen kysymyksen? Et mikä rakennus meidän bändi niinku olis? Ja jos mä saisin olla mikä tahansa instrumentti ihan missä vaan, mä olisin joku leikkausinstrumentti Linda Lampeniuksen povenkohotusleikkauksessa…”
    Ei. Tää ei oo se lehti. Mut mä kysyn et ootsä koskaan kelannu, miten tosi city-journalisti saa valjastettua vaikka dysfaattisen lantakouran syvältä sisä-Hämeestä replikoimaan niinku se ois Sonja O:sta revästy talk machine?

    ”Häh?”