16. lokakuuta 1998
Teksti:

”Muistan hyvin erään entisen kirjoituspiirimme jäsenen, vihaisen biologin, joka oli aina kaikesta eri mieltä muiden kanssa”, yliopistolla toimivan Nobelistikerhon aktiivijäsen Tuuve Aro kertoo. ”Hän kirjoitti pateettisia, omiin kokemuksiin perustuvia luontorunoja, jotka sijoittuivat Afrikan erämaihin.” Kirjoittaja katosi myöhemmin mystisesti. Huhujen mukaan hän lähti metsään tutkimaan karhuja.
    Huonon kirjallisuuden seura etsii parhaillaan mahdollisimman tökeröitä tekstejä kilpailun avulla. Tuuve Aron mukaan kelvottomiin harrastajakirjoittajiin voi törmätä yliopistolla toimivassa kirjoituspiirissä, joka on itseironisesti nimetty Nobelistikerhoksi. Piirissä käy toki hyviäkin kirjoittajia.
    Harrastajakynäilijöiden tekstien taso vaihtelee laidasta laitaan, ja monelle on kova paikka tuoda teksti ensimmäistä kertaa pöytälaatikosta ja saada palautetta. ”Huonoistakin teksteistä sanotaan suoraan, mutta lempeästi. Kukaan ei ole alkanut itkeä, ainakaan paikan päällä”, Aro muistelee.
    Nobelistikerhon viisivuotisen taipaleen varrella kokouksissa on käynyt hyvinkin erikoista väkeä. Aro kuvailee erään entisen kerholaisen baarirituaaleja. Tämä sanoi vienosti, että muut kirjoittajat löytäisivät hänet aina baarista, jos halusivat antaa palautetta. Salaperäisimmät tyypit kantavat mukanaan mystistä kirjailijan auraa, vaikkeivat niin hyvin osaisi kirjoittaakaan.
    ”Joskus käy niin, että porukkaamme pongahtaa tähdenlennon lailla joku, joka tuo valtavan nivaskan käsittämätöntä tajunnanvirtaa ja sitten samantien katoaa yhtä salaperäisesti kuin tulikin.”

Taivas itkee

Monen harrastajakirjoittajan synti on se, että heidän oma minänsä huutaa liian räikeästi tekstien taustalta, valaisee Nuoren Voiman Liiton projektisihteeri Ritva Tanhuanpää. ”Kliseisyys on tyypillinen kompastuskivi etenkin runoissa. Usein tulee vastaan kielikuvia joita on käytetty miljoona kertaa, tyyliin ’taivas itkee’.”
    Toisaalta Tanhuanpää myöntää, että monet kuluneista kielikuvista ovat ilmeisen viattomasti keksittyjä. ”Monille on sinänsä hieno saavutus ylipäänsä saada jotain paperille, ja jos ei paljon ole perehtynyt runouteen, ei ehkä ollenkaan huomaa tekstiensä kliseisyyttä.”
    Tanhuanpää pohtii huonon kirjallisuuden tunnusmerkkejä hyvän kirjallisuuden kautta. ”Hyvä kirjallisuus tuo esiin jotain uutta ja puhuttelee. Kai huono kirjallisuus on jotain äärimmäisen latteaa ja itsestäänselvää.”
    Jos siis haluaa kirjoittaa huonosti, kannattaa yrittää sanoa jotain sellaista, minkä kaikki tietävät ja ilmaista se mahdollisimman puisevalla tavalla.
    Nuoren Voiman Liitto pyörittää harrastelijakirjoittajien kirjoituspiiriä ja tarjoaa myös maksullista arvostelupalvelua. Monet julkaisseet kirjailijat ovat jossain vaiheessa lähettäneet tekstejään arvostelupalveluun.

Narsistinen kirjailija

Tasoltaan arveluttava kirjallisuus saattaa läpäistä julkaisu-seulan. Kirjallisuuskriitikko Maria Säntille tulee mieleen useampia kehnoja kirjallisuuden lajityyppejä. ”Sellainen viihdekirja, joka kieltää olevansa viihdekirja ja koettaa olla vakava, syvällinen kaunokirjallinen teos, on aika rasittavaa luettavaa.”
    Tällaiset kirjailijat eivät Säntin mukaan näytä tietävän maailmalla käydyistä keskusteluista mitään, niin konservatiivisesti ja kliseisesti he kirjoittavat. ”Ulkomaisesta kirjallisuudesta esimerkkejä löytyy enemmän.”
    Toisena kyynelet silmiin nostattavana kirjallisuusgenrenä Maria Säntti mainitsee sijoiltaan vinksahtaneen maagisen realismin. ”Sen jälkeen kun Gabriel Garcia Marquez voitti Nobelin palkinnon, hänen tyylinsä sai paljon jäljittelijöitä viihdekirjallisuudesta. Nämä kirjailijat vain valitettavasti jättivät maagisesta realismista realismin pois.” Siinä missä Marquezin kirjoituksissa on vielä syvällisempi taso ja ”joku tolkku”, viihdekirjallisuuden versioissa näitä ei oikein ole.
    Kylmää tuskanhikeä Säntille tuottaa myös narsistinen kerrontatyyli, jossa kertoja ilmiselvästi assosioituu kirjailijaan itseensä. ”Tällaisissa teksteissä kirjailija itseään hyväillen kertoo, kuinka on voittanut huonot lähtökohtansa. Teksti ikään kuin vaatii lukijaa kehumaan kirjailijaa.”

Sami Rainisto
Piirros Ville Tietäväinen