Ohjaaja-näyttelijä-tanssija Vapaasalo nostaa leukansa pystyyn ja puhaltaa ilmoille savukiehkuran. ”Poliittinen teatteri ei tapahdu käsittelemällä poliittisia aiheita, vaan vertausten kautta. Tämän päivän poliittinen teatteri on joko täysin abstraktia parodiaa tai Leea Klemolan Seksuaalin kaltaista sovinnaisuuden rajoja ylittävää taidetta.”
”Poliittinen” paukahtaa hänen suustaan turkkalaisella nuotilla. Samuli Vapaasalo, 28, on Ylioppilasteatterin (YT) syksyn ohjaajanimi. Hänen ohjauksensa Ilpo Tuomarilan Yössä Gehennan -näytelmästä kertoo kahden kirjailijan, Aleksis Kiven ja Josef Julius Wecksellin, kuvitteellisesta kohtaamisesta Lapinlahden mielisairaalassa.
Halonen ja Kirkkopelto
Vapaasalo, keskiluokkaisen kuvataitelijaperheen vesa, ajautui jo nuorena teatteriin. Jari Halosen vetämä kurssi oli 16-vuotiaalle niin vahva kokemus, ”että sen jälkeen mikään ei tuntunut enää miltään. Halosen kanssa oli mah-dollista kokea taiteesta jotain sellaista, joka oli totta ja ainutlaatuista.”
Vapaasalo meni yliopistolle opiskelemaan klassista filologiaa, koska haaveili muuttuvansa Pentti Saarikoskeksi. Hän myöntää pettyneensä.
Yliopistolta tie vei tanssijaksi Kansallisteatteriin ja lopulta Ylioppilasteatteriin, näyttelijäksi Esa Kirkkopellon Kostamus-sinfoniaan.
”Kirkkopelto, jonka pelkäämisestä alan vähitellen päästä, on vaikuttanut tekemiseeni hirveän paljon. Halonen ja Kirkkopelto suhtautuvat taiteen tekemiseen totaalisesti.”
Kostamus-sinfonian jälkeen Vapaasalo ryhtyi kirjoittamaan omaa näytelmää. Ensin syntyi pienoisnäytelmä Esikuvat, joka käsitteli valheellisia käsityksiä lastenkasvatuksessa. Viime keväänä valmistui täysimittainen näytelmä, Raskas.
Kriitikoiden hylkimä teos syntyi kiinnostuksesta jatkosodan käpykaartilaisiin. Samaan aikaan kun Vapaasalo kirjoitti Raskasta, media vaahtosi kettutytöistä ja ekoterrorismin noususta. ”Käpykaartilaisilla ja kettutytöillä oli paljon yhteistä. Molemmat ryhmät yritettiin kriminalisoida mielipiteidensä takia.”
Baader-Meinhof ja Ahtisaari
”Kun politiikka ei riitä, sirpalepommit puhuvat”. Silmät kiiluen Vapaasalo sanoo olevansa anarkisti. Hän kokee suurta sympatiaa länsisaksalaista äärivasemmistolaista terroristiryhmää Baader-Meinhofia eli RAF:aa kohtaan. ”RAF:n jäsenet olivat valmiita elämään totaalisesti oman vakaumuksensa mukaisesti. He tekivät paljon pahaa sotilastukikoh-dille, joiden pommittaminen ei ole koskaan väärin.”
Vapaasalo ei tunne hengenheimolaisuutta nuorten anarkistiaktivistien kanssa. ”Vegaaniporukat ja anarkistipiirit keskittyvät lähinnä mukavaan yhdessäoloon eivätkä poliittiseen kantaaottavuuteen.”
Vapaasalo uskoo vallankumoukseen.
Aleksis Kiveä YT:n Yössä Gehennan -näytelmässä esittävä Tommi Silvennoinen muotoilee asian kauniisti. Hän sanoo Vapaasalon olevan purjehdusseurakommunisti, aatteellinen ihminen, joka haluaa uskoa ihanteisiin. ”Samuli havaitsee yhteiskunnallisia epäkohtia ja asioissa piileviä puolivillaisuuksia nopeammin kuin muut.”
Kumouksellinen itse saarnaa:
”Elämme vaarallista aikaa. Kun poliisin joukkojenhallintamiehet tempaisevat ensimmäisen nuoren hengiltä, on aktivistien vallankumous vain tapahtumista vaille.”
Viime talvena Vapaasalo järjesti taiteilijatoveriensa kanssa presidentinlinnan edessä mielenosoituksen, joka tuomitsi Ahtisaaren indonesialaisille myöntämät kunniamerkit. Mielenosoitus noteerattiin näyttävästi mediassa.
”Poliitikot haluavat itsekin antaa sen kuvan, että mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon on hyvin pieni. Vaikuttamisen mahdottomuus on ajan henki. Minun tehtäväni on kuitenkin teatterin tekeminen.”
Kiven sielu sirpaleina
Ahlqvistin ja alkoholismin riivaama Aleksis Kivi joutuu Lapinlahden mielisairaalaan ja törmää käytävillä toiseen runoniekkaan, J.J. Weckselliin. Yhdessä kirjailijat käyvät viimeiseen vapaustaistoon, jossa he repivät toistensa sielut sirpaleiksi.
Joutuessaan Lapin lahteen 1871 Aleksis Kivi oli tuskaiseen alakuloisuuteen vaipunut, kärsivä ja väärinymmärretty mies. Hän joutui mielisairaalahoitoon vain vuosi Seitsemän veljeksen ilmestymisen jälkeen.
Lapinlahden ylilääkäri A.Th. Saelanin diagnoosin mukaan psyykkisestä regressiosta, alkoholismista ja juoppuhulluudesta kärsinyt Kivi liukui Lapinlahdessa yhä syvemmälle psykoottiseen maailmaan.
Samaan aikaan Kiven kanssa Lapinlahdessa kärsi Josef Julius Wecksell, Daniel Hjort -klassikkonäytelmän kirjoittaja. Wecksell vietti Lapinlahdessa 42 elämänsä viimeistä vuotta lähes täysin sulkeutuneena. Kirjailijoiden kohtaamisesta mielisairaalassa ei ole olemassa varmaa tietoa.
Sammaloituva Kivi
Yössä Gehennan -näytelmä kuvaa Aleksis Kiven nerona, jonka hiipuva liekki syttyy viimeiseen vimmaiseen roihuunsa kohtaamisessa Wecksellin kanssa. Näytelmä on kahden miehen show. Kiven ja Wecksellin dialogit asettavat näyttelijöille tiukat vaatimukset. Tiivis ja runollinen teksti on täynnä syviä merkityksiä kahden kirjailijan elämästä ja kohtalosta. YT:n esityksessä Tommi Silvennoinen on Aleksis Kivi ja Sami Hokkanen J.J. Wecksell. Kaksikko selviää vaativista rooleistaan loistavasti.
Tuomarilan Kivi summaa elämänsä sanoin: ”Kirkkaasti minä nyt näen elämäni syn-keän kaaren. En ollut kykenevä selviytymään edes siitä, josta keskinkertainen rahvas selviää. Olen aiheuttanut vain vahinkoa, velkaa, tuskaa, häpeää; elämäni on ollut kon-kurssien ketju.”
Näytelmän henkisesti sammaloituva ja mureneva Kivi on kaukana siitä Helsingin yössä viihtyvästä elämänhaluisesta nuoresta miehestä, josta Jari Halonen on valmistellut elokuvaa ja tv-sarjaa Rolling Stone – Aleksis Kiven elämä. Ohjaaja Halonen on haastattelussa hehkuttanut, että ”Aleksis Kivi on ehdottomasti tämän ajan merkittävin aihe”. Halosen rahoittajat eivät ilmeisesti olleet samaa mieltä. Rolling Stone -elokuva on tällä hetkellä jäissä finanssikuvioiden muututtua.
Jaakko Lyytinen
Kuva Antti Kuivalainen
