Pohjoisen miehen taakka

T:Teksti:

Ei enää valkoisia elefantteja, kuuluu suomalaisen kehitysyhteistyön nykymotto. Valkoinen mies on jättänyt kehitysmaissa jälkeensä lukemattomia mammuttimaisia epäonnistumisia: patohankkeita, tehtaita ja satamia, joilla ei ole käyttöarvoa. Arvostelijoiden mukaan omavaraisista valtioista on tehty Tansanian tapaan ulkomaisesta avusta riippuvaisia kerjäläismaita.
    Kehy-ihmiset eivät mielellään puhu virheistään, mutta niitä tapahtuu. Somaliaan ja Egyptiin kehitettiin suolaveden tislaamoja. Pienissä erissä valmistetut laitteet tulivat huikean kalliiksi, eivätkä edes toimineet kunnolla. Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston alivaltiosihteeri Kirsti Lintonen puolustautuu: ¦Kysymys ei ole aina tehdyistä virheistä, vaan muuttuvista olosuhteista.”
    Kehitysmaissa muutosten enna-koiminen on huomattavasti hankalampaa kuin vaikkapa länsiväylän laajentaminen.
”Tämä on inhimillistä tekemistä. Virheitä tapahtuu”, Lintonen tunnustaa.

Kauppapolitiikan ehdoilla?

Ulkoministeriössä toteutettiin tänä kesänä organisaatiouudistus. Politiikka, kauppapolitiikka ja kehitysyhteistyö tarjoillaan nyt yhtenä pakettina samalta luukulta. Ministeriön uudet osastot on jaettu maantieteellisesti. Saneleeko vientikauppa tästä lähin kehitysyhteistyötä?
”On kestämätöntä, jos kauppapolitiikan lyhyen tähtäimen tavoitteet lyövät korville pitkän tähtäimen ympäristö- tai kehitystavoitteita”, Lintonen kertoo. Aiemmin laskettiin mittakepillä, kuinka suuri osa annetusta avusta palautuu vientituotteina takaisin Suomeen, enää ei. Nykyään halutaan opettaa maat auttamaan itseään. Lainsäädännön, oikeushallinnon, oikeuslaitosten ja parlamenttien työn tukemisen hyötyä on vaikea laskea markoissa. Vakiintunut ja vaurastuva demokratia on turvallisempi kauppakumppani kuin korruptoitunut diktatuuri. Demokratisoituminen ja ”hyvän hallinnon” edistäminen ovatkin päivän hokemia. On alettu puhua partnereista eikä kohdemaista.
    Suomi onkin siirtynyt kehitysyhteistyössään ¦ehdollistamaan” apuaan ¦Jos maa käyttää tukirahojaan väärin, meidän ei totisesti tarvitse antaa lisää lahja-apua”, Lintonen painottaa.
    Suomi on esimerkiksi jäädyttänyt kehitysapunsa Sansibarissa, koska maassa järjestetyt vaalit päättyivät epäselvästi.
    ”Samalla kun maallamme on voimakkaita vientiponnisteluja, on tärkeää että kohdemaata tuetaan poliittisen perustansa vahvistamisessa”, Lintonen toteaa. Pekka Haaviston noustua sekä ympäristö- että kehitysyhteistyöministeriksi on kehy-avun profiili vihertynyt. Varsinaisten ympäristöhankkeiden lisäksi muissakin projekteissa pitää huomioida ympäristövaikutukset. Myös naisen aseman parantaminen muistetaan mainita jokaisessa hankeraportissa. Virkamiehet arvioivat parhaillaan, ovatko Haaviston ekotavoitteet toteutuneet.

Siirtomaiden jälkisiivous

Suomalainen kehitysyhteistyö alkoi vuonna 1956 kun Suezille lähetettiin ensimmäiset rauhanturvaajat. Suomi oli tuolloin vielä itsekin tuen vastaanottaja. Pian seurattiin muiden pohjoismaiden mallia ja ryhdyttiin auttamaan suoraan köyhiä maita, kuten Tansaniaa.
Kylmän sodan kahtiajako toi ongelmia kehitysavun vastaanottajien valintaan. Ulkopolitiikka oli presidentin käsissä, kehy-politiikkaa ohjaili eduskunta. Vasemmisto sai kohdelistalle Nicaraguan, Vietnamin ja Mosambikin. Oikeiston tyynnyttämiseksi mukaan kelpuutettiin länsileirin maita. Sittemmin lahjaavun saajiksi on valittu neutraalin Nepalin kaltaisia rutiköyhiä kohteita. Euroopan unionin jäsenyyden takia Suomen on ensimmäistä kertaa pakko olla mukana kehitysyhteistyössä. Aiemmin siihen ajoi vain muiden kehittyneiden maiden sosiaalinen paine – ja oma vastuuntunto.
    Suomi panostaa lakisääteisesti viidessä vuodessa 1,1 miljardia markkaa Euroopan kehitysrahas-toon, jonka kohdemaina ovat EU-suurvaltojen vanhat siirtomaat.

Suuri pettymys

Avunantajien luottamus kohdemaihin oli 60-70 -luvuilla kova. Siirtomaavallasta vapautuneiden valtioiden uskottiin tekevän kaikkensa kansansa parhaaksi. Uudet hallitukset antoivat vain listan tarpeistaan. Oletettiin, että kehitys tapahtuu kohdemaassa itsekseen, eikä avunantajan tarvitse olla tavarantoimitusta enempää mukana.
Kylmän sodan myötä monista kehitysmaista tuli autoritäärisiä valtiota, jotka luottivat joko Neuvostoliiton tai Yhdysvaltojen tukeen. ¦Hyvinvointia ei haluttukaan jakaa kuin pienelle eliitille. Se oli hirveä pettymys”, Suomen ensimmäisenä Namibian suurlähettiläänä toiminut Lintonen kertoo.
    Suomalaisia kiinnosti 70-luvulla vain projektin välitön toteutuminen, ei sen todelliset vaikutukset kohdemaahan. Ulkoministeriön evaluoin-nin ja sisäisen tarkastuksen päällikön Kari Karangon mukaan tärkeää oli oikean hallituksen tukeminen.
    Hän pitää korruptiota pahimpana ongelmana kolmannessa maailmassa. Se ajaa usein järjettömiin investointeihin ja tuhlaa muutenkin köyhien valtioiden kansallisvarantoja.
    OECD:ssä allekirjoitettiin keväällä sopimus, jonka avulla yritetään estää lahjonnan kirjautuminen verokuluiksi jäsenmaissa. Teollisuusmaiden kehitysapu on kymmenessä vuodessa pudonnut 68 miljardista dollarista 47 miljardiin. On entistä tärkeämpää, että apu menee myös perille. Samaan aikaan yksityiset investoinnit ovat kasvaneet 120 miljardista dollarista 300 miljardiin. ¦Kaupan alalle pitäisi saada nopeasti luotua eettinen säännöstö”, Karanko pohtii. Suomalaisyrityksistä ainakin Nokia ja UPM Kymmene valmistelevat omaa eettistä kaupan koodiaan.

Miinanraivaajilla prosentit nousuun

Valtioneuvoston budjettineuvotteluissa käytiin elokuussa jälleen tuima kädenvääntö kehitysyhteis-työmäärärahoista. Suomi on vielä kaukana YK:n asettamasta 0,7 prosentin osuudesta maan bruttokansantuotteesta. Ensi vuonna määrä on 0,34 prosenttia. Lamavuosina kehy-budjetti romahti puoleen. Puolittaminen ei saanut liikkeelle suuria kansanjoukkoja, äänestäjiä, jotka ovat poliitikoille tärkeitä.
¦Suhtautumista kehyyn ei ole vieläkään uskallettu tutkia”, Karanko toteaa. Lipposen hallituksella on periaatepäätös, että 0,7 prosenttiin pyritään takaisin. Aikaväliä ei vain ole kerrottu.
    ¦Ilman tarpeeksi korkeaa panosta olemme esimerkiksi Euroopan kehitysrahastossa vain maksajia vailla sananvaltaa”, Lintonen selittää. Saksan ja muiden eurooppalaisten suurvaltioiden suhteellinen BKT-osuus on vähäinen, mutta toisaalta mailla on vaikutusvaltaa muutenkin.

Kansalaisjärjestöjen miljoonabisnes

Vaikka kansalaisjärjestöjen osuus kehitysyhteistyön rahapotista ei ole kovinkaan suuri, niiden toiminnalla on merkittävä markkina-arvo. Ne tuovat aktiivisella tiedottamisellaan kehy-työn lähemmäksi äänestäjiä, mikä helpottaa budjettitaistelua valtionvarainministeriötä vastaan. Niinpä järjestötyötä kehutaan ja korostetaan, vaikka sen todellista vaikutusta on vaikea mitata. Mosambikissa pitkään viihtynyt amerikkalaissyntyinen toimittaja Joseph Hanlon ei yhdy aurinkoiseen näkemykseen kansalaisjärjestöjen työskentelystä. Keväällä ilmestyneessä Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kumppani-lehdessä hän valittaa niiden saaneen ainakin Mosambikissa pelkkää harmia aikaan. Jotkut paikallisjärjestöt tukehtuvat ulkomaiseen rahaan.
¦Ulkomaiset kansalaisjärjestöt kilpailevat keskenään rahoittaakseen parhaita mosambikilaisia kansalaisjärjestöjä. Ja kun parhaat eivät riitä, ne luovat rinnalle toisia kansalaisjärjestöjä kilpailemaan ensimmäisten kanssa. Meillä on kolme eri kansalaisjärjestöä ihmisoikeuksia vaalimassa, ja kuinka monta erilaista naisjärjestöä onkaan”, Hanlon päivittelee.
    Hänen mukaansa maahan on syntynyt suuri määrä ¦salkkujärjestöjä”, jotka kykenevät tuottamaan hyvältä näyttäviä raportteja.
    ¦Mitä ulkomaalainen kansalaisjärjestö todella tarvitsee? Kiiltäviä raportteja ja kauniita valokuvia. Eli tosiasiassa se tarvitsee vain valokuvaajan, laserprintterin ja pari maalaista, joista saa kuvan.”

Älymystö saa äänitorven

Sosialismin ja sisällissodan runtelemassa Mosambikissa on edelleen vähän vapaita lehtiä. Opiskelijoilta ja älymystöltä puuttuu kokonaan oma äänenkannattaja. Maan valtalehti on sosialismin vuosilta henkiin jäänyt NotÝcias, paikallinen Pravda, joka on edelleen lähellä maan hallituspuoluetta Frelimoa. Ainoa merkittävä riippumaton julkaisu on viikkolehti Savana. Kadunkulmien lehtikojuissa olisi tilaa keskustelevalle ja kyseenalaistavalle lehdelle.

Konsultin päälle konsultti

Paikallisen aloitteen innoittamana Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on vuoden ajan puu-hannut Mosambikiin kansallista ylioppilaslehteä. Maassa on vieraillut SYL:n edustajia jo kolmesti, kaksi viimeisintä kävijää ovat Ylioppilaslehden reservistä. Lehden entinen toimittaja Mattias Erkkilä konsultoi mosambikilaisia viime joulukuussa, allekirjoittanut heinäkuussa. Valmista ei vieläkään tullut, vaikka alkuperäisen aikataulun mukaan lehden piti ilmestyä jo alkukeväästä. Nyt tähtäin on alkusyksyssä. Syy on tällä kertaa suomalaisissa kumppaneissa.
”Toimituksen tietokoneisiin tarkoitetut projektirahat makasivat koko kevään suomalaisella pankkitilillä”, Pedagogisen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Bastos Azarias valittaa. Laitteet hankittiin vihdoin elokuussa. Tositoimiin tuskin silti vielä päästään, sillä tarkoituksena on julkaista ensin koelehteä.
    ”Kun siihen ollaan tyytyväisiä, O Universitßrio-lehti lanseerataan laajemmin kaikkiin maan valtionyliopistoihin”, Azarias kertoo.

Varovainen politiikka

Lehden rahoitus tulee aluksi täysin Suomesta: kaksikymmentä prosenttia SYL:n opiskelijoilta keräämistä lahjoituksista ja loput ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolta. Ilmaiseksi lehteä tuskin jaetaan, joten jatkossa ainakin pieni osuus budjetista saadaan lukijoilta.
”Olemme ainakin aluksi varovaisia poliittisuuden suhteen. Haluamme, että mahdollisimman moni opiskelija tuntisi lehden omakseen”, Eduard Mondlanen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Boaventura Chiulue pohtii. O Universitßrion päätoimittaja, paikallisessa urheilulehdessä työskennellyt Jeremias Langa vakuuttaa, että hänelle on luvattu toimituksellinen autonomia. Hän on lehden nelihenkisen toimituksen ainoa ammattikokemusta kerännyt toimittaja, joten liikkeelle pitää lähteä nöyrällä asenteella. Mutta tavoite on taivaissa. ”Otamme varmasti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun”, Langa lupaa Chiuluen jarrutteluista huolimatta.
”Lehtiprojekti toimii päänavaajana hankkeelle saada Mosambikiin valtakunnallinen ylioppilasliitto”, Kansainvälisten suhteiden instituutin ylioppilaskunnan puheenjohtaja Gabriel Barros valaisee.
    Barrosin mukaan jännitteitä herättää vain yksityisen yliopiston sulkeminen liittokaavailuista pois. Valtionyliopistojen opiskelijat eivät arvosta yksityisen puolen maksullista tutkintoa. Rikkaille yläluokan vesoille ei haluta antaa valtaa opiskelijajärjestössä. Virallisesti rajausta perustellaan suomalaisten haluttomuudella ottaa yksityistä yliopistoa mukaan, mutta todellisuudessa kiista on paikallistasolla.
    ”Kehitysyhteistyöhankkeena O Universitßriossa on tiettyjä riskejä. Suuri osa varoista menee tietokone- ja laitehankintoihin. Jos niille tapahtuu jotain, koko projekti voi mennä puihin”, SYL:n projektisihteeri Kaisu Tuominen miettii. ”Toisaalta onnistuessaan lehti voi merkittävällä tavalla edistää opiskelijan asemaa ja demokratiaakin mosambikilaisessa yhteiskunnassa. Riski kannattaa ottaa.”

Lehtiprojektia voi tukea maksamalla HYY:n jäsenmaksun yhteydessä SYL:n kehy-maksun tai laittamalla haluamansa summan keräystilille PSP 800015-1196845.

Jan Erola
Kuvat: Hans Nissen