04. syyskuuta 1998
Teksti:

Suvi on kannanottojen kulta-aikaa. Tiedotusvälineiden julkaisukynnys on alhainen ja opiskelijajärjestöjenkin tiedotteet otetaan kiitollisina vastaan. Nuorison ääni kuuluu, mutta kuunteleeko kukaan?.
    Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) otti 1.6 – 15.8 yhdeksän kertaa kantaa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) ylsi elokuun loppuun mennessä samaan.
Perinteinen millimetritaistelu palstatilasta leijonia, sonneja ja nalleja vastaan oli tänä kesänä opiskelijajärjestöille menestyksekäs.
    ”Lehtiseurannan mukaan näyimme kesä-elokuussa noin 100 kertaa lehdistössä”, SYL:n tiedotussihteeri Örn Witting summaa.
    ”Kannanottojen varsinainen hitti on ollut opiskelija-asunto-ongelmaa koskeva tiedote. Se huomioitiin vahvasti kesän alussa ja poiki sitten pitkin kesää luonnollisesti paljon uusia juttuja.”
    HYY:n tiedottaja Sanna Holmbergin mukaan STT:n juttulistalle pääseminen varmistaa kannanoton läpimenon erityisesti maakuntalehdissä. ”Ne joita STT ei noteerannut, jäivät muutenkin pimentoon.”

Asumistuki ajaa susipariksi

SYL:n sai liikkeelle muun muassa salakavalan kalliiksi käyvät opintolainat, syksyinen kaaos opiskelija-asuntomarkkinoilla, vääriin valintoihin johtavat pakkohaut ja työttömyysturvan passivoiva vaikutus.
HYY puolestaan oli huolestunut ammattikorkeakoulujen harhaanjohtavasta mainonnasta ja avoliittoihin ajavasta opintotuen asumislisästä. Vanhuuseläkkeen karttumisen ikärajaa koskenut mielenilmaus muuttui STT:n kömmähdyksen johdosta SYL:n kannanotoksi. Hesari julkaisi sen oikein HYY:n mielipiteenä, maakuntalehdet luottivat turhaan STT:n sanaan.
    ”Huvittuneesti meillä tapaukseen suhtauduttiin, vaikka noloahan se oli. Ei sitä mielellään ota muiden kannanottoja nimiinsä, vaikka sattuisikin olemaan asiasta samaa mieltä”, SYL:n puheenjohtaja Jarkko Kotamäki pahoittelee.
    HYY:n hallituksen puheenjohtaja Heli Lantan mukaan väärässä muodossa maailmalle välittynyt mielipide oli suven ainoa perinteinen kesäkannanotto. Sen julkaisu jätettiin tarkoituksella kesäksi suuremman julkisuusarvon takia. Lantan mukaan virkamiehet saa kesälomiltakin kiinni päivälehden avulla.
    ”Muut aiheet olivat ajankohtaisia juuri kesällä”, Lantta vakuuttaa. Hänen mukaansa kannanottotulva on perusteltua mikäli sanottavaa riittää. ”Byrokratia toimii papereiden avulla. Ihmiset, jotka päättävät asioistamme, tarvitsevat asiat paperilla. Kannanotot ovat vain jäävuoren huippu. Vaikuttaminen ei suinkaan jää siihen.”

Jan Erola